Muuntohiili on Richard Morganin palkittu cyberpunk-tarina vuodelta 2002. Vuoden 2008 suomennos päätyi uusintakierrokselle, sillä havaitsin samannimisen Netflix-sarjan ensimmäisen osan yllättävän lupaavaksi, ja päätin lukea kirjan ennen sarjan katsomista (yleensä toisin päin ei ole luvassa kuin pettymyksiä). Muuntohiili on edelleen nautinnollinen lukukokemus, ja myös sarja vaikuttaa ajan arvoiselta.
Muuntohiili sijoittuu kolmen vuosisadan päähän tulevaisuuteen. Ihmiskunta on saavuttanut ikuisen elämän, sillä tietoisuus voidaan varmuuskopioida sirulle, ja tarvittaessa siirtää uuteen kehoon, sukkaan. Käytännössä jokaisella on varaa sukittaa itsensä uudelleen ainakin kerran tai kaksi, ja varakas väki paitsi vaihtaa kroppaa nuorempaan kuin sukkaa, myös pystyy varmuuskopioimaan itsensä parin päivän välein jonkin ikävän vastoinkäymisen varalta. Katoliset – tietysti – kieltävät tekniikan jumalanpilkkana.
Valtaa Maassa pitävät varakkaat metusalemit, satoja vuosia eläneet aikansa superrikkaat, joista yksi huomaa tulleensa tapetuksi juuri ennen seuraavaa varmuuskopiointia. Tekikö hän itsemurhan, vai oliko asialla murhaaja? Laurens Bancroft herättää apuun 250 vuotta varastossa odottaneen Takeshi Kovacsin, vanhan liiton palkkasotilaan, ja lupaa tälle uuden sukan mikäli tämä kykenee ratkaisemaan tapauksen, jonka tutkimisen poliisi on jo lopettanut.
Muuntohiilen parasta antia on inhimillisyyden pohdinta. Morgan onnistuu kuvatessaan heräämistä uudessa sukassa, ja pohtii onko ihmisyys maallista vai henkistä. Ihminen kiintyy vanhaan kroppaansa, stressaantuu kun peilikuva ei vastaakaan totuttua, ja himoitsee tupakkaa jos sukan edellinen käyttäjä on ollut ketjupolttaja. Ja miten pahalta tuntuukaan, jos varastoinnin aikana entinen kroppa on ehditty antaa jollekin toiselle (laillisesti tai laittomasti)! Mikään ei myöskään estä kopioimasta tietoisuutta useaan kroppaan samaan aikaan (vaikka se olisi kuinka kiellettyä tahansa), mikä saa miettimään kuka kopioista on se oikea.
Maailma on loppuun asti mietitty. Morgan pohtii, miten lapset suhtautuvat äitiin, joka saapuu klinikalta täysin erilaisen naisen kropassa. Miksi joku kävelee herättyään ohi odottavien sukulaisten, eikä palaakaan vanhaan elämäänsä? Entä kuinka suhtautua rakastajaan, joka näyttää erilaiselta; onko hän sama ihminen? Entä miksi kroppa tuntee vetoa vanhaan sukkaan, vaikka sen sisällä on eri tietoisuus?
Erinomaiseen pohdiskeluun yhdistyy rytisevä juonikulku. Tarina etenee niin kovaa vauhtia, että välillä joutuu tarkastamaan, että mistäs tässä nyt olikaan kyse. Morgan ei väännä hahmojen motiiveja rautalangasta, joten välillä pitää miettiä miksi kävi kuten kävi. Väkivaltainen tarina sisältää rankasti myös huumausaineita, pornoa virtuaalisesti ja livenä, snuffia, ennenaikaisia kuolemia, kariutuneita ihmissuhteita, ja ylipäätään kaikkea mitä synkkä tarina taustakseen kaipaakin.
Muuntohiili on erinomaista kovan pään scifiä, ja pieni miinus tulee vain pomppivasta juonesta. Kannattaa ehdottomasti lukea, jos missasit tuoreeltaan; minä pistin tilaukseen myös kaksi jatko-osaa lontoonkielisinä. Myös sarja saa varovaiset kehut ensimmäisten neljän jakson perusteella: vaikka sovituksessa otetaan isoja vapauksia, niin tunnelma tuntuu samalta.
Arvosana: 5-/5