
Ruhtinas
Ruhtinas on Niccolò Machiavellin klassikkoteos, joka on julkaistu ensimmäisen kerran 1532. Renessanssiajan Italia oli noussut Rooman romahtamisen seurauksista uuteen kukoistukseen,…
Luen kirjoja huviksi ja hyödyksi.
Tietokirjat kiinnostavat laidasta laitaan, koska haluan ymmärtää kuinka maailma toimii. Tutustun innolla myös eriäviin mielipiteisiin, mutta annan armotta satikutia kirjailijoille joiden faktat eivät vastaa todellisuutta.
Scifi ja etenkin alkuperältään espanjankielinen kaunokirjallisuus saavat vuoron silloin, kun kaipaan asiatekstien sekaan jotain kevyempää luettavaa.
Ruhtinas on Niccolò Machiavellin klassikkoteos, joka on julkaistu ensimmäisen kerran 1532. Renessanssiajan Italia oli noussut Rooman romahtamisen seurauksista uuteen kukoistukseen,…
Suomen historia on jäänyt itsellä jotenkin pimentoon. Olen tutustunut palaseen sieltä, toiseen täältä, mutta varsinkin Ruotsin vallan alkuvuodet ovat jääneet…
Nuorena nukkunut on Frans Emil Sillanpään parhaimpiin kuuluva romaani, joten se on luonnollinen valinta aloittamaan Suomen ainoan kirjallisuuden Nobel-voittajan tuotantoon….
Minna Canthin Köyhää kansaa meni kuunteluun Juhani Ahon Papin tyttären vanavedessä osana suomalaisiin klassikoihin tutustumista. Tarina on hieman erilainen kuvaus…
Nuku kuin luolamies – parempaa unta ikiaikaisilla opeilla on mielenkiintoa herättävä nimi kirjalle. Markkinoinnin puolella on joko tehty hyvää työtä…
Juhani Ahon Rautatie sen sijaan jätti niin makoisan jälkimaun, että päätin etsiä sitä lisää. Kuunteluun valikoitui Papin Tytär vuodelta 1885…
Havaitse. Hyväksy. Toista. Matka mukavuusalueen reunalle ja takaisin. Melkoinen nimihirviö herätti huomion Hyvinkään kirjaston pikalainahyllyssä, vaikka tällä kertaa luettavaa piti…
Niklas Natt och Dagin trilogian päätösosa 1795 piti alunperin jäädä kuuntelematta, koska toisessa osassa tarinan taso laski, ja julmuuksien kuvailu…
Postiin ilmestyi yllättäen ja pyytämättä Sexbots -romaani – onpas mielenkiintoinen aihe! Kaisa Ritamaan esikoisteos kertoo Sarista, jolla homma on hanskassa…
Charles Bukowski (1920-1994) on tunnettu alatyylisistä laitapuolen elämän kuvauksista. Ajattelin jostain äkillisestä mielenhäiriöstä johtuen tutustua herran tuotantoon, ja naputin kirjaston…