Kun niin perkeleesti sahaa on elävästä esitystavasta tunnetun Teemu Keskisarjan ja Sakari Siltalan teos Kopran sahasuvun vaiheista. Kirja kulkeutui lukujonoon mainion Vihreän kullan kirouksen siivittämänä ja löytyi sopivasti äänikirjana. Eikun kuuntelemaan ja kasvattamaan tietämystä suomalaisesta metsäteollisuudesta!
Kopran sahahommat alkavat Valkjärveltä menetetystä Karjalasta. Suvun miehet sahailivat pienimuotoisesti Vuoksen varrella jo 1800-luvulla, mutta tarina saa vauhtia vasta kun Teodor Kopra pistää sahan pystyyn ja terästää pienimuotoista liiketoimintaa pirtukaupalla. Alku on hankalaa, kun jälkimmäisestä toiminnasta tulee tuomio ja vielä ryssäkin vie sahan kahteen kertaan.
Teodor päätyy Juupajoelle ja perustaa sinne Korkeakosken sahan. Isän kuoltua parikymppisen pojat Keijo ja Tenho jatkavat urakkaa, ja kaikkien yllätykseksi onnistuvat siinä. Kuten monissa perheyrityksissä, nytkin veljeksille tulee vääntöä ja Tenho ottaa ns. loparit. Samaa vääntöä käyvät myöhemmin Keijon pojat.
Tarina on kunnon jännäri. Välillä suhdanne suosii, rahaa tulee ja saha laajenee. Sitten saha palaa, rahoittajat kiukuttelevat, ja isommat yhtiöt tekevät kiusaa kieltäytymällä ostamasta sahalta tulevaa haketta. Lopulta Korkeakosken saha myydään, mutta tilalle tulee pian Vierumäen teollisuus eli nykyinen Versowood. Kun niin perkeleesti sahaa niin jotain jää käteen!
Koprien Versowood on itsellekin tuttu firma. Jokusen kuution olen heille puuta myynyt, kun ainakin kuvittelen sahurien haluavan maksimoida tukkipuun määrän pystykaupassa (toisin kuin sellunkeittäjät, joiden urakoitsijoiden katkonnasta liikkuu jos jonkinlaista huhua). Riihimäen tehtaan ohikin olen ajanut lukuisat kerrat, ja mielenkiinnolla luin otteita kaupasta jossa Paloheimot möivät tehtaan yhden euron kauppahinnalla.
Kirjan loppu keskittyy vallanperimyssotkuihin. Isä-Keijo ei malta pysyä poissa työmaalta, ja pojat Ville (nykyinen Versowoodin toimitusjohtaja) ja Pekka riitaantuvat. Pekka lähtee kiintoisien järjestelyjen jälkeen, mutta palaa alalle ostamalla pari sahaa, jotka nykyisin muodostavat Westas-yhtiöt. Hauskana yksityiskohtana Westasin Pihlavan saha osui silmiin pian kirjan lukemisen jälkeen Turkuun päin ajellessa, ja oikein nauratti kun selvisi, että kenenkäs laitos se siellä keskellä peltoja pyöriikään!
Kirja on ihan rattoisaa kuunneltavaa. Keijon jättisakot saavat hymähtelemään. Välillä tarina tosin vähän junnaa, mutta mielenkiinto pysyy yllä loppuun saakka. Hyvä!
Arvosana: 3+/5