Kaikki isäni hotellit on John Irvingin menestysromaani vuodelta 1981. Valinta oli helppo, koska kannessa oli Irvingin tavaramerkki karhu ja nimessä hotelli, toinen herran vakioaiheista. Sen lisäksi odotin kirjalta seksiä (löytyy), sirkushuveja (löytyy) ja painia (onneksi ei löydy). Ensikosketuksen perusteella en osaa sanoa pidänkö kirjailijan meiningistä vai en, koska kokemus oli todella kaksijakoinen. Ehkä vika on minussa?
Kaikki isäni hotellit kertoo nimensä mukaisesta hotellielämästä ensin Yhdysvalloissa ja sitten Wienissä. Päähenkilö John kertoo elämästään ensimmäisessä persoonassa, ja tarina keskittyy hänen nuoruusvuosiinsa. Vanhempien lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, isoisä, karhu, koira (elävänä ja kuolleena) sekä laajemmin katsottuna myös karhupukua käyttävä ihminen ja myös pitkä liuta hotellihenkilökuntaa ja -vieraita. Tarina sijoittuu pääosin 50- ja 60-luvuille, ja esittelee samaan tyyliin vaurasta sodanjälkeistä Amerikkaa kuin esimerkiksi Austerin mainio 4-3-2-1. Sen vastineeksi perhe kokee myös miltä elämä sodasta vasta toipuvassa köyhässä Euroopassa maittaa.
Parhaimmillaan kirja on huikea. Jotkut kohtaukset ovat ikimuistoisia ja niiden vuoksi kirja jaksa lukea loppuun asti. Valitettavasti osa kirjasta on jonninjoutavaa kuraa, jonka kohdalla joutuu aina miettimään onko jatkaminen sittenkään sen väärti. Onneksi jaksoin, koska lopussakin oli vielä hyvä kohtaus.
Kirjailijan fiksaatio karhuille on erikoinen. En oikein ymmärrä mitä lisäarvoa alun oikea karhu tuo tarinalle, ja karhupukuun pakeneva, itseään rumana pitävä tyttö on hahmona erityisen epäuskottava. En oikein muutenkaan ymmärrä juonikulkuja, ja varsinkin sukurutsaus pistää miettimään, että mitä ihmettä minä taas olen valinnut lukemistokseni! Ehkä se on tosielämässä yleisempää kuin mitä ahtaassa maailmassani ajattelen, vähän samoin kuin jatkuva maksullisissa naisissa ramppaaminen. Wienin huorat ovat sentään hahmoina viihdyttäviä ja niin erikoisia, että alan epäillä niiden perustuvan Irvingin omiin kokemuksiin – ei tuollaista voi keksiä?
Kirjan teemoja ovat aikuiseksi kasvamisen lisäksi selvästikin maksullinen seksi, raiskauksesta toipuminen, radikalismi, ja omissa haaveissa roikkuminen vaikkei niissä olisi sivusta katsoen yhtään mitään järkeä. Joihinkin aiheisiin samaistuminen oli varsin hankalaa, enkä ymmärrä tiettyjä tarinallisia ratkaisuita, jolloin huippukohdat eivät kanna lukijaa vauhdikkaasti läpi kirjan. Irving sortuu myös lukuisien muiden kirjailijoiden käyttämään ärsyttävään kikkaan ratkaistessaan hahmojen rahahuolia: tehdään yhdestä hahmosta menestyskirjailija joka tienaa törkeitä summia. En oikein muutenkaan ymmärrä tätä fiksaatiota, jossa kirjailijat kirjoittavat kirjailijoista, vaikka se kai ihan luonnollista onkin.
Irving ei tämän työnäytteen perusteella nouse uudeksi suosikikseni. Ehkä uskaltaudun lukemaan vielä toisen kirjan myöhemmin. Ehkä. Aika näyttää.
Arvosana: 2+/5
