4 3 2 1 on Paul Austerin järkäle, jossa tutkitaan päähenkilö Archie Fergusonin neljää vaihtoehtoista elämänpolkua 50- ja 60-luvuilla. Olen aiemmin kuunnellut toukokuussa 2024 menehtyneen kirjailijan tuotannosta ihan mukiinmenevän Baumgartnerin, enkä pelkästään sen perusteella olisi tähän tarttunut. Onneksi sain suosituksen ja hyvät perustelut tutustua tähän teokseen, koska 4 3 2 1 on aivan eri maata paljastuen jo alkumetreiltä erinomaiseksi.
Päähenkilön neljä erilaista elämänkaarta on mainio idea – mikäli sen toteuttaa hyvin. Vähän vastaavaa on yritetty Midnight Libraryssä, jonka lukemisen hylkäsin kehnon kieliasun ja typerän juonen takia jo alkumetreillä. Auster sen sijaan aloittaa vahvasti ja näyttää kuinka vaihtoehtoisia elämiä pitää käsitellä.
Päähenkilö Archie Ferguson on kolmannen polven amerikanjuutalainen, joka syntyy kodinkonekauppaa tekevän isän ja valokuvaajaäidin perheeseen ainoaksi lapseksi. Henkilökavalkadi on sopivan rajoittunut, ja koostuu lähinnä sukulaisista ja yhden käden sormilla laskettavista ystävistä (per elämä), joten en joutunut kovin montaa kertaa pläräämään sivuja taaksepäin jonkun henkilöllisyyttä tarkastaakseni.
Auster kirjoittaa selvästi itsestään. Archie on Paulin tapaan kirjailija, kääntäjä, kriitikko, juutalainen ja baseballfani. Molemmat varttuvat Newarkissa ja New Jerseyssä, käyvät kesäleirillä, viettävät aikaa Ranskassa, opiskelevat Columbiassa (noh, yhdessä elämässä) ja osallistuvat Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin. Pieniä erojakin on, sillä Paul välttää niukasti Archien tavan kuolla. Kuten jo ennen kirjan aloittamista arvasinkin, niin jokainen Archie ei siis selviä elämästä hengissä.
Kirja on jaettu seitsemään osaan, joista jokainen koostuu neljästä luvusta – yksi per Archien elämä. Ensimmäisessä osassa tarinat muistuttavat itseään, toinen osa on sekavan puoleinen, kun elämät eivät (vielä) eroa riittävästi toisistaan, mutta onneksi kolmannesta osasta eteenpäin elämänpolkuja on helppo seurata niiden riittävien eroavaisuuksien ansiosta. Kun yksi Archie kuolee, niin lukeminen helpottuu entisestään: ihmettelen miten suuri ero voikaan olla siinä seuraako kolmea vai neljää juonikulkua! Lopulta kirjaa ei malta millään päästää käsistään, joten 1140 sivua on luettu yllättävän nopeasti.
Kirja imee lukijan seitsemän vuosikymmenen taa, mikä on pitkä aika. Amerikka oli edelleen puritaaninen, äidin työssäkäynti oli harvinaista, avioero mahdoton ajatus, ja teiniseksi tabu. Amerikka vaurastuu toisen maailmansodan jälkeen nopeasti, ja kodinkonekauppa käy hyvin. Kun vertaa miten kotosuomessa elettiin, on elintasokuilu huikea: kotitalooni, entiseen mummolaani, tuli sähköt 60-luvulla, televisio ja puhelin 70-luvulla, ja sisävessakin vasta 80-luvulla. Kaikki nämä olivat arkipäivää 50-luvun amerikkalaiselle.
Teos valottaa mukavasti 60-luvun rasisminpurkutalkoita. Päähenkilöitä sieppaa Kennedyn murha, mutta se on vain alkusoittoa, sillä Klu Klux Klan on vielä voimissaan ja ihmisoikeusaktivistin henki on herkässä. Aihepiiri on jäänyt itselle vieraaksi, ja vasta Leadership In Turbulent Times -kirjan osuus presidentti Lyndon B. Johnsonin työstä ihmisoikeuksien eteen valotti sopivasti aikakautta, ja tämä kirja ajoittui osuvasti heti perään. Umpirasististen etelävaltioiden (ja vähemmässä määrin muidenkin) meno on todella erikoista, ja kirja antaa vielä hyvää huolestuneen nuoren näkökulmaa aikakauteen.
Kirjan luettuani jään miettimään mikä tässä tökkii. Ymmärrän hyvin, miksi päähenkilöt haluavat poistaa rotusyrjintää. Alan kuitenkin miettiä, miksi ihmisoikeusasian kylkeen on aina pakko ottaa marxilaisuutta? Pohdin miksi ihmisoikeusasioiden edistäjät ja köyhyydestä huolestuneet aina runttaavat markkinatalouden vastustamisen samaan pakettiin, vaikka juuri markkinatalous on poistanut absoluuttisen köyhyyden maailmasta jo melkein kokonaan? Mikä mättää?
Selitys on lopulta selvä, sillä Archie väistelee viimeiseen asti yhtä ainoaa pakollista luonnontieteen kurssia. Kun taloutta ei yliopistossa opeteta ilmeisesti lainkaan, niin onko ihme, että maan kirkkaimmat lapsoset imevät ajatuksensa muualta, ja haikailevat kommunismin perään? Ja kun ei ymmärrä taloutta, niin kuinka voisi ymmärtää Marxin ajatusten olevan kauniisti sanottuna harhaisia? Oravanpyörä on valmis: kirjallisuuden opiskelijat lukevat vain aiempien kirjallisuuden opiskelijoiden ajatuksia, ja kirjoittavat niiden pohjalta teoksia tulevien sukupolvien luettavaksi, eikä kukaan huomaa puutteita. Kenellekään ei tule mieleen, että maailmasta voisi kirjoittaa paremmin ja sen tapahtumia selittää totuudenmukaisemmin, jos kävisi edes yhden kurssin kansantaloustiedettä…
Itseäni kiusatakseni tutkin vielä miten Helsingin Yliopistossa toimitaan. Yllättäen luonnon- tai taloustieteitä ei tarvita, sen sijaan kurssitarjonnasta löytyy mm. pseudotieteen puolelle lipsahtavaa intersektionaalistista feminismiä. Sääli: tuloksena on monta vuotta raataneita maistereita, jotka luulevat ymmärtävänsä miten maailma toimii, mutta todellisuudessa he eivät edes ymmärrä etteivät he ymmärrä.
Kirja-arvostelu on ajautumassa sivuraiteelle, koska Auster onnistuu herättämään ajatuksia, joita hän tuskin tavoitteli herättävänsä. En voi silti olla mainitsematta vielä yhtä seikkaa: Auster esittää Fergusonin erilaiset elämänpolut vain ulkopuolisista tekijöistä johtuvina. Tietysti läheisen kuolema tai muu merkittävä tapahtuma ei voi olla vaikuttamatta ihmiseen, mutta Archien omat valinnat suorastaan loistavat poissaolollaan. Miksi?
Päädyn mietteissäni siihen, ettei Auster varmaan ole edes pohtinut koko asiaa, vaan kuvitellut ettei yksilö edes voi valita, koska taitelijoiden vasemmistokuplassa ihmisen omaa roolia aina vähätellään. Menestys on pelkkää hyvää tuuria, joka ei voi johtua ainakaan ahkerasta opiskelusta tai työnteosta, tai sen väitetään pahimmillaan johtuvan korkeintaan ihonväristä, perhetaustasta ja muista ”etuoikeuksista”. Ongelmat elämässä taas ovat aina yksilön oman toiminnan ulkopuolella, siis huonojen valintojen, päättämättömyyden, tai suoranaisen laiskuuden sijaan huono-osaisuus on aina jonkun muun syy. Kirjassa jääräpäisyys muuttuu köyhyydeksi, impulsiivisuus rasismiksi, ja muiden asettamien normien mukaan eläminen onnettomiksi parisuhteiksi. Masentavaa.
Archie Fergusonin lisäksi myös hänen perheensä ja ystävänsä tuntuvat välttelevän vastuuta ja ikäviä asioita. En esimerkiksi ymmärrä, miksi Archien isä sotkee (useamman) elämänsä (ja samalla perheensä elämän) suojelemalla tyhmiä veljiään heidän omilta virheiltään ja jopa rikolliselta toiminnalta. Oikein v-käyrä nousee lukiessa ukon urpoilua, tämä kirja herättää tunteita. Sori vaan broidit – jos ryhdytte rikollisiksi niin minä en aio toimia kuten Fergusonin isä!
Onneksi hoksaan hölmöyksiä vasta lukemaani prosessoidessa, joten itse lukukokemus on merkittävästi parempi kuin mitä rutinan määrästä voisi arvella. Kritiikkini kohdistuu enemmän Austerin rajoittuneeksi tulkitsemaani maailmankuvaan kuin itse teokseen, joka on oikeastaan aika maukas kunhan ei harhaudu ajattelemaan liikaa.
Kirja on alun sekavuuden jälkeen suorastaan loistava. Nuoruuden toilailu palauttaa lukija väkisin omaan nuoruuteen ja ainakin jostain elämästä löytää varmasti jotain tuttua. Muutamia huippukohtia voi mainita sen enempää juonta pilaamatta: esimerkiksi viriilin isoisän samankaltaiset tempaukset eri elämissä naurattivat, ja oikein odotin mitä se taatta seuraavassa elämässä keksii. Myös muutamat maukkaat uudissanat jäivät mieleen, vaikka kunnia niistä varmaankin kuuluu suomentajalle: telaketjuneitsyt ja ammatti-impi hihityttivät pitkään Archien harmitellessa teinityttöjen valloittamisen vaikeutta.
Harmillisesti kirjan loppu lässähtää. Vietnamin sodan vastustusta ja yliopistomielenosoituksia käsitellään jo liiankin kanssa, ja jotenkin tarina jää junnaamaan paikoilleen. Kenties kirjailijalle rakas aihe ei ole yhtä tärkeä suomalaislukijalle, tai sitten paukut vain alkoivat loppua viimeisillä sivuilla. Loppu on valitettavasti tökerö.
Olisin lukenut Archien elämistä mieluusti vielä enemmänkin, vaikka vanhuuteen saakka. Pienistä puutteista huolimatta tälle joutuu antamaan täydet pisteet, koska keskimmäiset 900-1000 sivua ovat poikkeuksellista luettavaa. Aion lukea uudestaan, kenties yksi elämä kerrallaan kronologisesti edeten elämästä toiseen hyppien. Suosittelen.
Arvosana: 5/5
