Ego on vihollinen on Ryan Holidayn ikiklassikko egon ikävistä vaikutuksista ihmisen käytökselle. Yleensä egoilu yhdistetään menestyneiden isotteluun, mutta todellisuudessa kukaan ei ole siltä turvassa; ego voi yhtä lailla estää menestykseen saamalla ihmisen ajattelemaan, ettei hänen arvolleen sovi tehdä perushommia. Tämä on asiallinen teos, joka kestää useamman lukukerran.
Olen aiemmin lukenut kirjan kahteen kertaan alkuperäiskielellä, mutta vuoroon pääsi suomennettu versio. Olen aloittanut sen jo kerran aiemminkin, kun Bazar ystävällisesti lähetti arvostelukappaleen, mutta suomenkielinen teksti ei vaan toiminut Holiday-fanille, ja päädyin lukemaan kirjan toiseen kertaan englanniksi. Nyt kokeilin äänikirjaa, jossa ei ollut ongelmia. Suomennos on joka tapauksessa kulttuuriteko, ja toivottavasti näitä saadaan joskus lisääkin suomeksi.
Intohimoa
Ego tykkää intohimosta. Intohimon kuvitellaan linkittyvän menestykseen, vaikka asia on toinen. Trump on hurjan intohimoinen, samoin monet muut poliitikot, mutta johtaako tunteikas itsekkyys muuhun kuin viiteryhmän kehuihin? Linkitän kuuntelemaani Itsekkyyden aikaan, jossa ihmiset etsivät omaa juttuaan, ja työn pitää aina herättää intohimo. Ah miten itsekästä!
Holiday sen sijaan linkittää intohimon koiraan, joka räksyttää puun alla oravaa, tai repii kengät. Menestykseen ei johda intohimo ja sokea usko, vaan harkinta ja keskittyminen. Jos aikoo saavuttaa jotain, pitää tunnistaa asioiden nykyinen tila niitä muuttaakseen, ja harkita kuinka se parhaiten onnistuu. Määrätietoisuus on rajallista intohimoa, josta on poimittu parhaat puolet.
Suuruus syntyy aliarvostettuja töitä tekemällä. Moni puhuu liikaa ja tekee liian vähän, vaikka sen pitäisi olla toisinpäin. Viikkopalaverissa on kiva viisastella, koska se tuo mielihyvää. Moni haluaa tehdä kivoja juttuja, saada aikaan jotain mistä kuulee muiden kehuja. Todellisuudessa työ on kaikkea muuta, ja egon takia pitkän aikavälin menestys kärsii.
Kirjan alku on mukavan ajankohtainen koulujen juuri päättyessä. Moni vastavalmistunut kuvittelee papereilla pääsevän suoraan kulmahuoneeseen, vaikka opiskelujen päättäminen tarkoittaa vasta peliin mukaan pääsemistä (oppilaitosten hieman epärealistinen markkinointi vielä korostaa ongelmaa). Holiday kirjoittaa, ettei vastavalmistunut anna pomon loistaa, vaan kuvittelee itse olevansa tähti. Tekemällä ikävät hommat poista alta (intohimon puutteesta huolimatta) ja raivaamalla tietä pomolle raivaisi samalla tietä itselleen.
Työ ja menestys
Holiday painottaa läpi kirjan, ettei kannata jahdata menestyksen merkkejä, joita ei koskaan välttämättä saa. Vaikka tekisi kaiken oikein, tulos voi olla huono. Onnella on aina oma roolinsa. Hän muistuttaa, etteivät tunnustus, arvostus ja raha ole hallussamme vaikka tekisimme täydellistä työtä.
Tunnustuksen sijaan pitäisi osata nauttia hyvin tehdystä työstä. Vaikkei saa kehuja, työ voi olla hyvin tehty. Adam Smith kehotti arvioimaan tekemistään objektiivisesti, mikä tietysti egon vallassa voi olla vaikeaa.
Edes rajattomat resurssit eivät auta onnistumaan joka kerta. Google ei onnistu joka projektissa. Googlen tavoite oli muuttaa maailmaa, mutta onko se todellisuudessa saanut aikaan mitään mullistavaa mainosmyynnin lisäksi?
Holiday muistuttaa, ettei työnteko eikä harjoittelu lopu ikinä. Pitää valita työ, eikä työstä puhuminen. Egon mukaan voisi jo siirtyä seuraavaan projektiin, vaikka on vasta päässyt jyvälle edellisestä. Ylpeys estää menestymästä, kun perushommat eivät ole enää omalle arvolle soveltuvia.
Joskus elämässä on aikoja, jotka tuntuvat turhilta, eikä mitään tapahdu. Paskaduuni tuntuu turhalta välivaiheelta parempia hommia etsiessä. Laskukaudella ei oikein ole projektia riittävästi. Senkin ajan voisi käyttää hyödyksi, kuten Malcolm X teki opiskellessaan tuomionsa viisi viimeistä vuotta, mikä mahdollisti työn ihmisoikeusaktivistina.
Taiteilijoita Holiday muistuttaa säännöllisestä työskentelystä. Taide ei synny tuskasta, joten on turha sortua päihteisiin. Jos on koneella luomassa taidetta kellon näyttäessä aamuviittä, onnistuu todennäköisemmin kuin jos vastaa tulee baarista kotiin.
Vaikkei kukaan huomaisi hyvin tehtyä suoritusta, voi siitä itse iloita. Ei saa musertua, vaikka joku toinen menestyy paremmin kehnommalla tekemisellä. Kuka tahansa paskiainen voi voittaa tuurilla.
Sisällissota
Holiday ammentaa paljon Yhdysvaltojen sisällissodasta. Tällä kertaa esimerkit aukeavat laajemmin ja voimakkaan, koska olen ehtinyt tutustua aiheeseen ja tunnen henkilöt. Suosittelen aiheesta innostuneille Bruce Cattonin kirjaa This hollowed ground, jota valitettavasti ei ole suomennettu.
Sodan alkupuolella unionin kenraali McCellan antoi egonsa estää toiminnan. Hän suunnitteli ja suunnitteli siirtojaan, muttei lopulta tehnyt mitään virheitä pelätessään. Hän pelkäsi konfederaation joukkojen olevan vahvempia kuin todellisuudessa olivat, ja hukkasi mahdollisuuksia. Lopulta Lincoln antoi fudut ja ihan syystä.
Holiday vertaa kahta tunnetuinta unionin komentajaa, Shermania ja Grantia. Sherman tunsi itsensä, eikä lähtenyt sodan jälkeen sekoilemaan politiikkaan. Grant sen sijaan ei tiennyt mitä haluaa eikä osannut sanoa EI. Hän päätyi presidentiksi vetäen kehnon kauden, perusti sen jälkeen pankin joka meni konkurssiin, ja kuoli köyhänä miehenä – onnistuen viimeisillä voimillaan kirjoittamaan muistelmansa, jolla sai kuitattua velkansa.
Johtajuus
Johtajan rooli tarkoittaa statuseroa suhteessa alaisiin. Aika usein pikkupomoilla nousee neste päähän, ja kokemukseni mukaan pahimmat egoistit löytyvät yleensä hierarkian toiseksi tai kolmanneksi alimmalta tasolta. Ego on vihollinen, joten pyramidin huipulle asti egoisti ei yleensä nouse, ja toimaritasolla meno on yleensä leppoisampaa.
Epäjärjestelmällisyyttä voi aluksi paikata tekemällä enemmän, varsinkin jos on vielä nuori. Johtajan sen sijaan on pakko olla järjestelmällinen. Millä pääsi pomoksi, ei pärjää pomona: What got you here won’t get you there.
Johtajan tehtävä on tehdä tärkeitä asioita ja päättää mitkä asiat ovat tärkeitä. Se ei ole egoilua. Myöskään delegointi ei ole egoilua, vaan elintärkeä osa johtamista.
Johtaja joutuu arvioimaan identiteettinsä uudelleen. Hän joutuu luopumaan vanhan työn mukavista puolista, joista sai iloa ja tyydytystä, ja joissa oli hyvä. Muutos on riski, jos ego ei kestä aloittelijan roolia.
Hauskoja tarinoita
Holiday anekdootit egon vallassa tehdyistä typeryyksistä ovat kirjan parasta antia.
Metallicasta erotettu Dave Mustaine märehti potkujaan vuosikymmeniä myöhemmin, vaikka Megadeath oli noussut melkein yhtä suureksi nimeksi ja mies oli myynyt miljoonia levyjä. Loukkauksien märehtiminen on egolle mukavaa, koska vastuu on silloin jonkun muun, eikä ainakaan tarvitse katsoa peiliin.
Mediamoguli William Hearst yritti estää Citizen Kanen (erinomainen leffa, suosittelen) julkaisun kuvitellessaan sen kertovan itsestään. Mies ei edes itse ollut nähnyt koko elokuvaa, mutta silti vastusti sitä. Pieleen meni, ja Hearst lähinnä mustasi oman maineensa.
Herodotoksen mukaan Xerxes Kreikan sotaretkellään rakennutti sillan yli Marmaranmeren ja Egeanmeren yhdistävän Hellespontoksen. Myrsky kuitenkin tuhosi sillan, josta vihastuneena Xerxes käski ruoskia meren aallot ja mestasi rakentajat. Hieno homma…
Ego on vihollinen
Löydän lopulta lähteen mainiolle jutulle elostamme tiedon saarella, jota ympäröi tietämättömyyden meni. Holidayn mukaan sanonnan takana on teoreettisen fysiikan professori John Wheeler, jonka mukaan tiedon saaren kasvaessa sen rantaviiva – siis tieto siitä mitä emme tiedä – kasvaa vielä nopeammin.
Holiday mainitsee mongolit yllätyksellisenä esimerkkinä tiedon omaksumisesta. Valloittajat eivät olleetkaan raakalaisia, vaan pragmaatikkoja, jotka hyödynsivät valloitettujen kansojen tietoja. Suuret sotapäällikköt eivät kuvitelleet tietävänsä jo kaikkea.
Ego on loputon uhka. Ego on vihollinen aloittelijalle. Ego on vihollinen tehtävässään menestyvälle. Ego on vihollinen jo menestyneelle.
Lue Irti egon vallasta.
Arvosana: 5/5
