Surely You’re Joking, Mr. Feynman! ehti roikkua jonkun tovin odottamassa, sillä ajatus hauskasta teoreettisesta fyysikosta tuntui liian oudolta ollakseen totta. Kirjaan tartuttuaan siitä ei kuitenkaan malta irrottaa, sillä tälle kaverille todellakin on sattunut ja tapahtunut – yleensä tarkoituksella. Vuonna 1985 julkaistu kirja on kokoelma anekdootteja ennen ja jälkeen toisen maailmansodan, joten opus toimii samalla mainiona aikamatkana.
Richard Feynman (1918-1988) oli viime vuosisadan merkittävimpiä fyysikoita, jonka meriiteistä löytyy Nobelin fysiikanpalkinto kvanttielektrodynamiikan kehittämisestä vuodelta 1965. Lisäksi hän tutki mm. heliumin suprajuoksevuutta ja loi uuden hadronimallin. Junnuna hän oli mukana ydinaseen kehittäneessä Manhattan -projektissa ja viimeiseksi uroteoksi jäi Nasan pöllyttäminen Challengerin turman tutkintakomissiossa.
Surely You’re Joking, Mr. Feynman! kertoo lyhyitä ja pidempiä otteita päähenkilön elämästä. Tarina etenee kutakuinkin kronologisesti, paitsi välillä samaan aiheeseen liittyvät myöhemmät tapahtumat käsitellään samalla kertaa. Feynman on pienestä pitäen kiinnostunut tekniikasta, ja korjaa 30-luvun lamavuosina radioita rahaa ansaitakseen. Koulussa hän on ilmeisen osaava, sillä opettaja hiljentää hänet antamalla hänelle vanhan matematiikankirjan, jonka kloppi laskee huvikseen läpi ja oppii siitä harvinaisen, muista kirjoista puuttuvan integrointitekniikan, joka tekee hänestä myöhemmin varsinaisen matematiikkagurun.
Opiskeluvuodet ovat vielä lämmittelyä. Feynman tekee pikku jekkuja, kuten polttaa bensaa käsissään ja opettelee haistamaan kuka koehenkilöistä on koskenut mitäkin tavaraa. Tietysti naisiakin isketään ja utelias nuorukainen päätyy mm. kuuromykkien bileisiin. Varsinainen tulikoe on lopputyön esittely, kun eturiviin istahtavat Einstein, von Neumann, Pauli, ja Russell; siinä alkavat lukijallakin jo kainalot hikoilla!
Maailmansodan syttyessä Feynman ehtii juuri valmistua ennen lähtöä Los Alamosiin kehittämään ydinasetta. Hihittelen kun salaisen projektin osallistujia neuvotaan ostamaan junalippu muualle kuin Albuquerqueen epäilysten välttämiseksi, ja Feynman päättää silti ostaa lipun juuri sinne, jottei kukaan epäile miksei kukaan matkusta koskaan Albuquerqueen – ja lippua ostaessaan tulee selittäneeksi miksi yliopistosta on lähetetty vaunulasteittain tavaraa juuri Albuquerqueen, hänen tavaroitaan ne vaan ovat! Feynman luonnollisesti kiusaa sensuurikoneistoa minkä ehtii ja menettää ensimmäisen vaimonsa tuberkuloosille.
Jos nykyisin on tietoturva retuperällä niin oli se ennenkin. Feynman opettelee huvikseen murtautumaan kassakaappeihin, ja yllättyy kun joka viides kaappi aukeaa valmistajan oletuskoodilla. Hän havaitsee pystyvänsä lukemaan 2/3 kassakaapin avainkoodista (jolloin loput saa kokeilemalla auki parissa tunnissa) jos ovi jätetään auki, mutta riskin nostaminen päättäjien tietoisuuteen ei tuo toivottua tulosta: sen sijaan, että kaapit ohjeistettaisiin pitämään suljettuina, ohjeistetaankin vain pitämään Feynman kaukana kassakaapeista.
Tyhmyys sen kun tiivistyy. Kaverinsa vinkistä Feynman lähtee Brasiliaan vähän vaihtoon, ja huomaa opetuksen tason luokattomaksi. Fysiikan tunnilla ei näet lasketa mitään saati tehdä kokeita, vaan opetellaan kirjasta ulkoa väitteitä. Hermohan siinä menee kun koko maassa ei ole yhtäkään laskutaitoista, joten sankarimme pitää tietysti suoran loppupuheen ja kertoo kaunistelematta kuinka surkea tilanne on koko maan opetushallituksen eliitin punastellessa. Ajautuupa mies analysoimaan oppikirjojakin, jotka hän myös toteaa ala-arvoisiksi ja osin virheellisiksi, mutta ketään ei kiinnosta.
Ihmettelen missä välissä fysiikkaa on ehditty tutkia, sillä kaveri harrastaa aina mitä mieleen juolahtaa. Brasiliassa hän opetteli soittamaan sambaa ja tanssi kaduilla. Harrastus jatkui ja hän päätyi soittamaan taustoja rytmimusiikin päälle rakennettuun balettiin. Piirtäminen ja maalaus kiinnosti myös, joten hän alkoi harrastaa tosissaan, kehittyi taitelijana, ja lopulta jopa möi taulujaan. Luonnollisesti mieluisin aihe oli alaston naisvartalo, eikä rakkaus vastakkaiseen sukupuoleen voi jäädä lukijalle epäselväksi, niin elävästi hän välillä ihastuksiaan kuvailee.
Yhdessä vaiheessa Feynman piti etätyöpistettä paikallisessa toplessbaarissa (vaimolle asia oli normaalia). Hän sai ilmaiset 7upit (alkoholin hän oli siinä vaiheessa jättänyt kokonaan) jutellessaan kaikille mukavia ja lahjoittaessaan taidettaan sen seinille. Poliisien painostaessa paikkaa hyvien tapojen vastaisena Feynman jopa todisti oikeudessa, että ihan yhteiskunnan normien mukaisesta toiminnasta tässä on kyse, ja kyllä ylipiston professorikin voi täältä käsin yhtälöitään miettiä. Ei voi kuin miettiä mikä hulabaloo syntyisi nykyisin jos Aallon proffa korjaisi fysiikankokeita Club Alcazarin nurkkapöydässä – vaikka kuinka edessä olisi vain muki Spriteä!
Feynman kertoo avoimesti bileputkistaan Vegasissa, joka valikoitui useampana vuonna lomakohteeksi halpojen hintojen ansiosta (ruoka ja majoitus olivat pilkkahintaisia uhkapelaajien houkuttelemiseksi). Herra lyöttäytyi usein prostituoitujen ja tanssityttöjen seuraan, mutta etsi petiseuran muualta, ja viihdytti mm. liian innokkaiden pelurien puolisoita. Ihan tiukkapipoisimpien tuskin kannattaa tätä kirjaa lukea, vaikkei mitään suoranaisia törkeyksiä tai laittomuuksia tehdäkään. Luvassa on kuitenkin vanhan liiton äijämeininkiä, josta kaikki eivät pidä.
En voi olla pitämättä Feynmanista, koska kaveri joka haluaa seurata ikkunasta kuinka riippusillan köyden geometria muuttuu sillan rakentuessa on väkisin mukava kaveri. Feynman on fiksu ja näkee usein nopeasti kuinka asiat ovat, ja siksi päättää katsoa ydinpommin räjäytystä paljain silmin, koska tietää ettei kirkaskaan valo pysty vahingoittamaan silmiä, ja haitallinen UV-valo kyllä pysähtyy kuorma-auton tuulilasiin. Utelias mies ei koskaan ole epäkohtelias, vaan Japaniin matkustaessaan opettelee kielen alkeet ja haluaa tutustua paikalliseen kulttuuriin. Pidän myös tavasta jossa mies kysyy tarvittaessa tyhmiä ja sanoo suoraan typeryyksiä typeryyksiksi, esimerkiksi jos joutuu mukaan keskusteluun tieteen tasa-arvoisuudesta jossa muut puhuvat ihan täyttä höpöä.
Kirjan loppuun sopii mainiosti Feynmanin puhe vastavalmistuineille vuonna 1974. Siinä puidaan tieteen kehnoutta ja jatkuvaa oikomista, mikä ei oikeastaan poikkea nykyisestä keskustelusta. Tavallaan on helpotus lukea ongelmien pysyneen muuttumattomina puoli vuosisataa: silloinkin tieteen tason koettiin laskevan ja pseudotieteellistä tasa-arvohömppää ängettiin puolipakolla kurkusta alas. Kenties järkeviä omilla aivoilla ajattelijoita on sittenkin riittävästi, ettei tämä mene tästä hullummaksi?
Kaiken kaikkiaan tämä on huikea. Tieteellistä puolta kykenee seuraamaan ”kävin 16 kurssia fysiikkaa lukiossa neljännesvuosisata sitten”-pohjatiedoilla ihan mukavasti, ja etenkin pikku kikat joilla päässälaskua voi nopeuttaa ovat mainioita. Vanhan teekkarin mieltä lämmittävät myös kohdat, joissa hölmöjä humanisteja kurmutetaan – ja ihan ansiosta. Kun vastapainona on kreisibailausta ja hauskoja källejä, niin koskaan ei arvaa mitä seuraava luku tuo tullessaan, ja tätä on vaan pakko lukea kunnes kaikki hyvä aikanaan loppuu.
Arvosana: 4+/5
