Stoner on tarina tavallisesta tallaajasta, joka ei elämässään tee mitään merkittävää. John Williamsin teos ilmeistyi vuonna 1965, muttei saanut silloin kovinkaan suurta huomiota, vaan nousi jonkinlaisen pikkuklassikon asemaan vasta 2000-luvulla kirjailijan jo vaihdettua hiippakuntaa. Jostain syystä aihe kiinnosti ja laitoin kirjan kuunteluun.

Stonerin tarina muistuttaa äskettäin kuuntelemaani Sivullista. Molempien päähenkilöille elämä näyttäytyy usein samantekevänä: William Stoner tyytyy usein siihen mitä saa ja toimii kuten kuuluu toimia. Pientilallisen poika lähtee opiskelemaan isänsä pyynnöstä, ryhtyy akteemiselle uralle opettajansa pyynnöstä, ja tyytyy vaatimattomaan uraan sekä surkeaan avioliittoon yhteiskunnan normien vaatimuksesta.

Stonerin tarina on kaikessa tavanomaisuudessaan kiinnostava ja sitä kuuntelee ilolla. Nuori mies lähtee opiskelemaan, innostuu äidinkielestä, ja jää yliopistolle tekemään sitä mistä pitää. Välinpitämätön Stoner osoittaa määrätietoisuutta vain harvoin, mutta kuitenkin jää yliopistolle vastoin vanhempien tahtoa, painostaa ihastuksensa naimisiin, ja uhmakkaasti kieltäytyy päästämästä surkeaa opiskelijaa läpi tentistä.

Yleensä Stoner kuitenkin mukautuu muiden ihmisten ja kohtalon tahtoon. Kirja ärsyttää rankasti Stonerin antautuessa muiden pompoteltavaksi; en voi ymmärtää miksi hän päättää tyytyä kuolleeseen parisuhteeseen täysin tossun alle tai työhön jossa ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä. Kai tämä menee psykologian oppitunnista, koska aika moni ihminen kuitenkin toimii samalla tavalla. Eikä kaikkiin vastoinkäymisiin edes voi vaikuttaa, ja joskus tavaraa osuu tuulettimeen kaikesta huolimatta.

Williams onnistuu realistisessa kuvauksessaan mainiosti: jokainen lienee innostunut, rakastunut ja pettynyt kuten Stoner. Vain muutamat lämpimät ilon hetket rytmittävät kirjaa, jonka perustunnelma on synkkä. Asiat harvoin ovat hyvin. Silti kirjasta muistaa positiiviset hetket – erikoista.

Minulle jää epäselväksi onko Stoner kuitenkaan onneton. Hän tuntuu löytävän sisältöä elämäänsä kirjoistaan ja keskusteluista oppilaidensa kanssa. En tiedä riittääkö se kaiken murheen ja vastoinkäymisten tasapainottamiseksi. Kenties hän päättää, että on OK olla onneton ja tyytyä kohtalon tarjoamaan osaan.

Pidin kirjasta ja harmittelin sen loppumista liian varhain. Williams kuvaa realistisesti ihmiselämää kaikkine käänteineen ja tekee mestarillisella otteella tavallisesta elämästä kiinnostavaa. Suosittelen!

Arvosana: 4+/5