Rakkauden mysteeri on kiehtonut ihmismieltä niin pitkään kun olemme olleet olemassa. Ihastuksen kohde voi joskus yllättää, eikä kukaan ole kyennyt kehittämään tapaa jolla pomminvarmasti voisi toisen hurmata. Vaikka olenkin tiukasti ankkuroituna parisuhteen auvoiseen satamaan, lähden rohkeasti tutkimaan mitä pariutumismarkkinoiden myrskyisillä merillä tällä hetkellä tapahtuu. Eihän sitä sitä paitsi koskaan tiedä, milloin joku myrsky heittää merille myrskyn silmään, ja silloin on syytä olla varautunut!

Kirja-arvostelu Parinvalinnan salaisuus

Parinvalinnan salaisuus lupaa selvittää deittailun, rakastumisen ja käyttäytymisen taustalla vaikuttavat mysteerit, mutta luulen tämän olevan pikemminkin mainoslause. Olen varma siitä, että kirjailija Hanna Markuksela lähestyy aihetta pääosin tieteellisestä näkökulmasta jättäen mystiikan sille kuuluvaan sivurooliin, joten uskallan tarttua teokseen vaikken varsinaisesti kohderyhmään kuulukaan. Miestäkin kiinnostaa kuulla, kuinka naiselle tarjoillaan samassa paketissa turvaa, tasapainoa, jännitystä ja intohimoa (vastaus ei liene se, että anna naiselle kirja).

Tietoa anekdoottien kera

Pidän Markukselan tavasta lähestyä asiaa. Kirjassa käsitellään montaa oikeaa ongelmaa ja asioita käsitellään (ainakin melkein) niiden oikeilla nimillä. Kirjailija välttää nerokkaasti öyhöttäjien kritiikin laittamalla ohjeet kirjaan haastateltujen asiantuntijoiden suuhun. En minä sitä sanonut, vaan asiantuntija!

Ensisivuilta alkaen otetaan luulot pois prinssin odottajilta ja kerrotaan, ettei jalkojen alta meneminen vielä tarkoita sitä, että nytpä sitä törmäsi hyvään kumppanikandidaattiin. On todellakin hyvä kyseenalaistaa tunteitaan, koska ihastuksen tunteen voi sekoittaa vaikka mihin: ihminen on tuomittu loppuiäkseen paskoihin parisuhteisiin, jos ei koodaa vain surkimuksista innostuvaa kiintymissuhdejärjestelmäänsä uusiksi.

Monet kirjan esimerkit elävästä elämästä ovat hämmästyttäviä. Sanna innostuu vain salilla käyvistä rikollisista. Martta taas vastusteli pitkään liian kiltin miehen lähentymisyrityksiä, ja vasta vuosien jälkeen ymmärsi, että älykäs, koulutusmyönteinen, urheilullinen, miellyttävän näköinen ja luontoinen mies onkin oikeastaan hyvä kumppani. Jannen kumppani taas kiukutteli virka-ajan ulkopuolella tapahtuvista työtehtävistä niin, että mies joutui soittamaan pakolliset puhelut lomamatkalla baarin vessasta tai roskista viedessään. Minun on jotenkin vaikeaa ymmärtää, miksi kukaan nainen oikeasti toimii näin, ja millä hän perustelee käytöksensä.

Yllätyn positiivisesti miten monikulttuurisia suhteita käsitellään ja todennäköiset ongelmat ohjataan käsittelemään heti suhteen alussa (ei, rakkaus ei korjaa kaikkea). Pelkän uskontokunnan selvittämisen lisäksi kannattaa urkkia kuinka suku ohjaa päätöksiä ja kykeneekö/uskaltaako kumppanikandidaatti tehdä jotain mitä suku ei halua (muista, että rakastunut lupailee hormonimyrskyssään helposti liikoja). Kerrankin joku kehottaa etukäteen selvittämään suhteen seurauksia: haluaako lapsilleen opetettavan Koraanin totuuksia, ja joutuuko kenties tappelemaan lasten ympärileikkauksesta, tai haluaako puoliso sittenkin hunnuttaa lapset (entä vaimo?). Esimerkit puhuvat karua kieltään: suomalaisnaisen liitto muslimin kanssa onnistuu vain jos mies ei perusta uskonnosta.

Rakastuminen on (pääosin) biologiaa ja kemiaa

Biologinen osio on kiintoisa. Lapsettomuuden yleistyminen saa selityksen kumppanivalikoiman kasvusta: oman kylän nuorten sijaan voi valita globaalista, vaikka lisääntymisen näkökulmasta kannattaisi pariutua kolmannen- tai neljännen polven serkkujen kanssa sen sijaan, että etsii geenipoolista jotain ihan uutta. Lapsista haaveilevien sinkkujen kannattaa siis lähestyä sukujuhlia uusin silmin; varsinainen onnenpotku on, jos sukujuhlat osuvat vielä ovulaation aikaan, jonka miehet haistavat ja innostuvat selvästi hedelmällisestä naisesta. Tutkimusten mukaan stripparitkin saavat parhaat tipit ovulaation aikaan (en voi olla iloitsematta sen tutkijanalun puolesta kelle tämä kenttätutkimus nakitettiin).

Kumppanivalikoiman kasvu tekee myös ronkeliksi. Kun kännykässä on tarjolla ziljoona vaihtoehtoa, tulee ihmisestä nirso eikä hän osaa valita (mieleen palaa hillokoe, jossa eri makujen lisääminen johti siihen, että myynti alkoi laskea), ja tämä rejection mindset vielä korostuu naisilla (tunnen muuten useamman miehen jotka swaippaavat kaikki naiset ihan vaan varmuuden vuoksi). Kirjassa päästään todennäköisyyslaskentaan saakka, mikä tietysti lämmittää mieltä, mutta rautalankaa olisi voinut vääntää vielä lisää: vaadi kandidaatilta 10 kriteerin täyttymistä ja et löydä enää ketään.

Hormonitoiminta rakastumisvaiheessa selittää monta omaa ihmetyksen aihetta. Enpä tiennyt, että rakastunut muistuttaa pakko-oireista alhaisen serotoniinitason takia. Suurin muutos tapahtuu testosteronitasossa, joka miehellä liki puolittuu ja naisella tuplaantuu, jolloin nuoripari ymmärtää hetkellisesti paremmin toisiaan. En tosin käyttäisi hormonitoiminnan normalisoitumisen jälkeisestä toimintamallien resetoinnista termiä ”viehättävä kitka”, vaan mielestäni parempi termi voisi olla vaikkapa ”totaalinen kiinnileikkaaminen”. Rakastunut ei ole parhaassa päätöksentekokunnossa, jolloin ensi huuman haihtuessa usein mietitään puolin ja toisin ”mitä ihmettä olen ajatellut”.

Kirjan painonhallintaosio voi jonkun mielestä olla asiaankuulumaton, mutta minusta on hyvä kun deittikirjassakin sivutaan aihetta. Löydän mekanismin väsymysmussuttelulleni: univaje vähentää kylläisyyshormoni leptiinin ja lisää ruokahaluhormonin greliinin eritystä, jolloin väsyneenä kitusiin päätyy kaikki mahdollinen kekseistä kaurahiutaleisiin. Nostan peukkua sille, ettei kirjailija lyttää miesten preferenssiä hyvässä kunnossa olevasta naisesta. En edes ymmärrä ajatusmaailmaa, jonka mukaan ei saa sanoa pitävänsä ainoastaan hoikista naisista, mutta silti saa sanoa pitävänsä ainoastaan ylipainoisista naisista!

Annan kuitenkin ison miinuksen siitä, että ylipainon taustalla nähdään ”yhteiskunnallinen muutos”. Miten niin oma elämänhallinta ei vaikuta painoon? Jos jatkuvasti laiminlyö nukkumisen, mussuttelee epäterveellisesti ja välttelee liikuntaa, niin kenen muun vika se on kuin yksilön? Pitäisikö hallituksen sulkea netti ja tv-kanavat klo 20 jos porukka ei osaa mennä maata? Pitäisikö koko kansa pakottaa kootusti urheilemaan ja sallia vain terveelliset ruuat? Jos Maon kokeilemat julkiset kanttiinit eivät kiinnosta (googlauksensäästäjä: eivät toimineet) eikä muutenkaan halua elää Pohjois-Koreassa, on yksilön itse otettava vastuu elämästään ja rakennettava itselleen voittavia tapoja, sen sijaan että vaan syyttää kaikesta vapauden tarjoavaa yhteiskuntaa. Ugh!

Kumpi kasvaa parisuhteessa?

Toinen miinus on esimerkeistä läpi paistava ajatus siitä, että miehen on kaikesta tasa-arvoisuudesta huolimatta mukautettava omaa käytöstään tai jopa pelastettava nainen. Esimerkin Tuulia kertoo miehensä kannattelevan hänen herkkää puoltaan ja saavansa häneltä vakautta, sekä säännölliset ruoka- ja unirytmit. Minun korviin tämä kuulostaa ympärivuorokautista valvontaa vaativalta draamaqueeniltä, joka ei laita ongelmiaan kuntoon, vaan ulkoistaa ne miehelle. Boheemin miehen taas on mukauduttava ylisiistin naisen standardeihin sen sijaan, että nainen sopeutuisi sietämään pientä epäjärjestystä. Miksi näin päin?

Kummastelen ajatusta siitä, että vaikka unelmamies muokkaa toimintaansa naisen vaatimusten mukaan, pitäisi hänen silti hyväksyä nainen sellaisena kuin nainen on. Ovatko kaikki naiset muka valmiiksi täydellisiä? Miksei miestä sitten hyväksytä sellaisenaan kaikkine ärsyttävyyksineen? Jokaisella meistä – sukupuoleen katsomatta – on varmasti petrattavaa omissa parisuhdetaidoissa ja oletuksissa joita kumppanille asettaa.

Jäin kaipaamaan osiota jossa kannustettaisiin katsomaan peiliin ja arvioimaan omaa markkina-arvoa realistisesti: kun kutosen ongelmakimppu jahtaa kympin miehiä, niin salettiin pysyy sinkkuna. Jatko-osa, jossa keskitytään omien ongelmien havaitsemiseen ja niiden korjaamiseen, olisi tervetullut.

Seksi on in!

Seksiä kirjassa käsitellään jopa yllättävän vähän, mutta kuitenkin yllättävistä näkökulmista. Oksennusfetissin käyttö esimerkkinä ei ehkä tulisi itsellä ensimmäisenä mieleen, ja jäin pohtimaan onko esimerkin tarkoitus saada lukija kokemaan itsensä normaalimmaksi? Veikkaan, että 99% lukijoista arvioi oman pikantin pikku perversionsa olevan kevyempää kamaa. Tai noh… mikä minä olen arvioimaan, voihan se olla, että oksuorkuttelijalle kevyt höyhenellä kutittelu tai käsiraudat on HELL NO!

Kirjassa kehotetaan käymään läpi seksuaalisia mieltymyksiä jo suhteen alkumetreillä. Mikä on kivaa ja mikä ei? Mitä ehdottomasti pitää testata, mikä on OK, ja mikä ei kiinnosta pätkääkään? Tämä on erinomainen vinkki ja toimiva tapa testata puolisoehdokkaan yleistä tapaa toimia: jos vastaus on, että kyllä hyvä rakastaja tietää luonnostaan mitä toinen haluaa, kannattaa varmaankin juosta karkuun ja äkkiä…

Pidin varsinkin seksuaalisten virittymistyyppien osuudesta. Ihminen liikkuu viiden eri moodin välillä, vaikka pääosin olisikin useimmiten tietyllä tuulella. Mallin avulla lemmenkipeä diplomi-insinööri pystyy tarkistamaan Excelistä mitä narua tänään kannattaa vetää: onko päivän moodi suoran seksuaalinen, sensuelli, vai kinky?

Toimiva parisuhde

Kirjasta saa runsaasti työkaluja parisuhteen hoitoon. Etenkin Gottmanin neljän ratsumiehen (kriittisyys, halveksunta, defensiivisyys, vaikeneminen) tutkiminen vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta. Myös vinkeistä parisuhteen vuorovaikutuksen parantamiseen lienee hyötyä jokaiselle.

Parisuhteen työn- ja kustannustenjaosta on paljon asiantynkää, mutta valitettavasti näitä käsitellään erillisinä asioina, vaikka kyseessä on kokonaisuus. Osuudet menoista voi laskea tietyssä suhteessa tulotasoon, mutta jotenkin pitäisi myös arvottaa ansio- ja kotitöihin käytettyä aikaa (haen takaa sitä, että kaikki kotitöihin käytetty aika ei ole samanarvoista laskevasta rajahyödystä johtuen). Jotenkin pitäisi myös huomioida työn miellyttävyys ja helppous; suomeksi siis kaipaan toimivaa markkinamekanismia työnjakoon. Olisin suonut keskusteltavan myös siitä, kuuluvatko rakennekynnet tai Sakon hybridikivääri yhteisiin menoihin.

Onneksi edes naisten kenties yleisimpään kotityösyntiin puututaan: jos jatkuvasti narisee miehelle väärin puetusta lapsesta ja huonosti tehdystä imuroinnista, saa lopulta tehdä nämä hommat ihan itse. Toisaalta tämä voi olla järkevääkin kunhan asiasta on sovittu: meillä rouva siivoaa sunnuntaisin ja minä häivyn likan kanssa pois jaloista (huomaan itse imuroinnin tarpeen vasta n. 2-3 kk imuroimattomuuden jälkeen).

Oman suhteen vertailu muihin lienee kaikille tuttua. Jos somea uskoo niin kaikilla muilla on paremmin – tai sitten ei. Markuksela kannustaa suhteen hoitamiseen ja hyvien puolien etsimiseen sen sijaan, että vain etsii siitä vikoja. Niitä kyllä löytyy suhteesta kuin suhteesta; ihan kuin 11-vuotiaan Teslan konepellistä löytyy kiveniskemiä vaikka ohjaamon puolella voimapoljinta painaessa mieli on väkisin kepeä. Onnellinen iloitsee siitä mitä hänellä on – ja lisää onnea vaikkapa halaamalla puolisoa päivittäin yli 20 sekuntia, jolloin läheisyyshormonit alkavat virrata. Kosketus ja läheisyys tuo turvaa.

Tuomio

Parinvalinnan salaisuus on hyvä tietopaketti siitä kuinka ihminen toimii. Faktaa on paljon, ja sitä voi hyödyntää niin kumppania valitessa kuin olemassaolevaa suhdetta kehittäessä. Sinkulle (niin miehille kuin naisille) näen suurimpana hyötynä ”epäpätevien” kumppaniehdokkaiden karsimisen jo suhteen alkumetreillä, jolloin päätös urpon dumppaamisesta on helpompi kuin jo rakastuneena, jolloin helposti ajattelee, että eihän miinukset nyt niin isoja ole. Suhteessa oleville miehille kirja tarjoilee työkaluja oudosti toimivan vaimon ymmärtämiseen (kenties toimii toisinkin päin) ja toivon mukaan tuo arkeen auvoa – kunhan vie oppeja käytäntöön.

Kokonaisuus on toimiva, eikä naisnäkökulma sanottavasti häiritse minua. Tästä voisi minimaalisin muutoksin tuotteistaa parisuhdekirjan miehelle, joka haluaa kaiken ja vielä vähän enemmän! 🙂 Muutamissa kohdin en jaa kirjailijan johtopäätöksiä, mutta kokonaisuudesta on helppo olla samaa mieltä varsinkin lähdeluettelon ollessa vankka. Suosittelen!

Arvosana: 4/5