Kun Ratamot on luettu, ei ole syytä huoleen. Suojelupoliisin osastopäälliköstä kertovan Ratamo -sarjan lisäksi Taavi Soininvaara on kirjoittanut myös neliosaisen sarjan YK:n työntekijästä Leo Karasta. Nämäkin jännärit maittavat varmasti Ratamon faneille.

Kirja-arvostelu Leo Kara -sarja

Leo Kara syntyi ilmeisesti vaihtelun vuoksi. Vuosina 2009-2012 vuosittain julkaistut kirjat katkaisevat Ratamo-sarjan kahdeksannen osan kohdalta, ja muodostavat käytännössä yhden pitkän tarinan, jonka muutamaa erillistä juonilinjaa kuljetetaan katkeamatta jokaisen neljän kirjan läpi. Nytkin liikutaan kansainvälisen rikollisuuden parissa, joten aihepiiri ei ole muuttunut sitten Ratamoiden.

Pääosassa on Leo Kara, joka on saanut suojatyöpaikan YK:sta kaverinsa, Britannian ulkomaantiedustelun apulaispäällikön Betha Gilmartin avustuksella, joka tosin sekin on vaarassa, koska Kara on taipuvainen pään aukomiseen ja siitä varsin usein seuraavaan nyrkkihippaan. Karaa stressaa murhattujen vanhempiensa ja siskonsa kohtalo, jotka saattavat vieläpä liittyä suurempiin rikoksiin. Värikkään päähenkilön kavereina touhuavat kaapattua lastaan etsivä asianajaja Kati Soisalo, tämän sadistinen ex-puoliso ja Keskusrikospoliisin päällikkö Jukka Ukkola, hakkeri p@r@noid, ja kirgisialainen palkkamurhaaja Manas, joka ei lainkaan kykene kokemaan tunteita, mutta haluaa kovasti oppia käyttämällä kuolevia uhrejaan tutkimusaineistona. Hahmokavalkadi on kiintoisa ja etenkin sarjan edetessä sekoava Ukkola on hienoa työtä. Sen lisäksi tarinassa häärää kansainvälisiä rikollisia, mafia ja tietenkin venäläiset.

Kirjoissa on kussakin oma alajuonensa. Sarja tuntuu venytetyltä dekkarilta, joka on vaan haluttu jakaa useampaan osaan laittamalla vähän fylliä väliin. Sarja toistaa itseään epäuskottavalla tavalla samanlaisina toistuvissa toimintakohtauksissa, joissa Kara ottaa lukuisia kertoja yhteen arkkiviholliseksi muodostuvan Manasin kanssa (useasti jokaisessa kirjassa), mutta tässä tapauksessa ihmishenki ei ole herkässä. Samalla tavoin mafian ammattilaiset eivät pärjää Krav Magaa treenanneelle Soisalolle, mikä kääntää homman väkisin jo huumorin puolelle. Sen sijaan lukuisat pahikset, hyvikset, ja sivulliset pääsevät huomaamatta hengestään.

Hyvänä puolena edellisten kirjojen tapahtumia ei kerrata ylenpalttisesti, vaan lukijan odotetaan niihin tutustuneen ja asian olevan tuoreessa muistissa. Vaikka edellisen osan lukemisesta ei olisi kuin kuukausi, joudun ainakin minä välillä palaamaan aiempiin osaan unohtuneita yksityiskohtia tarkistaakseni. Lukeminen on mahtanut olla katkonaista kun näitä on lukenut vuoden välein kirjojen ilmestyessä! Sarja kannattaa ehdottomasti lukea yhteen pötköön.

Ratamoa lukeneet ovat kotonaan Karan kanssa. Tuttuja hahmoja vilisee sarjan Suomeen sijoittuvissa kohtauksissa, ja tyyli on tuttua Soininvaaraa. Jos pidät Ratamosta, kannattaa Karakin ottaa lukuun vaikkei tässä mitään maata mullistavaa olekaan. Leo Kara on perushyvä dekkarisarja.

Arvosana: 3+/5