Berlin – Baghdad Express tuli lisättyä Amazonin ostoskoriin impulssiostoksena – mitä muutakaan voi, jos on kiinnostunut sekä sota- että rautatiehistoriasta? Valitettavasti itse rautatietä käsitellään harmillisen vähän, sillä pääpaino on Saksan ja Ottomaanien välisessä suhteessa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä ja sen kuluessa.
Ottomaaneilla ei mennyt mallikkaasta, vaan Euroopan kuollut mies oli todellakin kanveesissa 1900-luvulle siirryttäessä. Britit olivat valloittaneet Egyptin ja turkkilaisten valta Afrikassa oli muutenkin heikentynyt. Balkanin liukuessa pois Konstantinopolin vaikutuspiiristä ruutitynnyri oli valmis räjähtämään, ja Itä-Anatolian lukuisat kansallisuudet pyrkivät vapauteen. Ottomaanien valtakunta pidettiin kasassa ainoastaan länsivaltojen tahdosta, koska sen hajoaminen olisi ollut vielä kurjempi juttu.
Ensimmäisen maailmansodan alla vahvistunut Saksa joutui ikävään tilanteeseen, kun Britannia, Ranska ja Venäjä olivat liitossa keskenään. Liittolaisten ollessa vähissä katse kääntyi Ottomaanien valtakuntaan, jossa nähtiin mahdollisuus ensinnäkin iskeä Brittiläiselle imperiumille elintärkeään Suezin kanavaan, sodan tullen sitoa Venäjä sotaan myös Kaukasuksella, sekä kirjan kannalta oleellinen ajatus yllyttää muslimit pyhään sotaan Saksan vihollisia vastaan.
Nykypäivän valossa ajatus muslimien kiihottamisesta pyhään sotaan – joka siis koskisi muita länsivaltojen paitsi Saksaa liittolaisineen – tuntuu absurdilta. Kirjassa käydään läpi useamman liikaa Tuhannen ja yhden yön satuja lukeneen seikkailijan tarina; ihmiskohtalot ovat niin uskomattomia, että niiden on pakko olla totta! Saksalaiset seikkailijat matkasivat aina Kabuliin asti liittolaisia etsimään ja sotkivat brittien sekä venäläisten elämää ryöstelemällä pankkeja Persiassa.
Kuten historiankirjansa lukeneet tietävät, että Saksalle kävi maailmansodassa ohraisesti. Harva tietää, että mikäli rautatie Taurus-vuorten yli ei olisi ollut vaiheessa, olisi brittien olo sekä Egyptissä että Persianlahdella käynyt tukalaksi. Muutama junalastillinen kalustoa Suezille ja meritie Intiaan olisi katkennut; pari vaunua Baghdadin suunnalta ja polttoainehuolto olisi turvattu.
Muslimien nousu pyhään sotaan ei käynyt kuten toivottiin. Arabit osoittautuivat kehnoiksi kumppaneiksi, eivätkä pitäneet mitään lupauksiaan, ja palkkionsa saatuaan soturit yleensä häipyivät takaisin aavikolle. Pisimmällä päässyt sotajoukko antautui ensimmäiselle näkemälleen brittipartiolle. Moni teki hyvän tilin keräämällä lahjukset parempaan talteen molemmilta osapuolilta.
Loppujen lopuksi homma meni mönkään aika huolella. Pyhää sotaa ei saatu sytytettyä valikoivasti, vaan viha kipinöi tasapuolisesti kaikkia vääräuskoisia vastaan. Vaikutusta on hankala arvioida, mutta ainakaan aiemmin länsimaista elämäntapaa ihannoinut muslimisivistyneistö ei voinut ainakaan helposti sivuuttaa kansan syvien rivien kokemaa vihaa.
Tarina on mielenkiintoinen ja kaipaa jatkoa. Tätä kirjaa voi suositella kaikille historiasta kiinnostuneille, ja jopa sotahistoriasta viisveisaava pystynee lukemaan kirjaa veijariromaanina. Viimeinen silaus jää uupumaan, koska junahommia oli ihan liian vähän. Klikkiotsikot ovat saapuneet kirjakauppaankin.
Arvosana 4/5
