Lukeminen kannattaa aina

Kategoria: Elämäkerrat

Carnegie

Mielenkiinto elämäkertoja kohtaan vaihtelee. Opukset ovat useimmiten järkäleitä, joten kiinnostavan henkilön ja aikakauden lisäksi myös fiiliksen on oltava oikea. Kaivaessani…

A Vietcong Memoir

Sanotaan, että voittajat kirjoittavat historian. Siitä on kuitenkin poikkeus, Vietnamin sota. Lähes kaikki kirjat ovat länsimaissa kirjoitettuja, joten kiinnostuin, millaista…

Destined to witness

Olen kiinnostunut historiasta, jonka kertovat aivan tavalliset ihmiset, aivan tavallisesta elämästään ja mieluiten näkökulmista, joista ei tavallisesti kerrota. Tavalliset ihmiset…

Run to the Hills

En ole koskaan ollut Iron Maiden-fani. Taannoin jostain syystä eksyin kuitenkin lukemaan heidän Wikipedia-artikkelinsa ja se teki vaikutuksen. Se vastoinkäymisten…

Kaija Koo – Taipumaton

BookBeatilla oli jälleen tarjous, joten piti keksiä jotain suomenkielistä kuunneltavaa. Janette kehui Kaija Koon kirjaa, joten otin sen kuunteluun, vaikka…

Kun niin perkeleesti sahaa

Kun niin perkeleesti sahaa on elävästä esitystavasta tunnetun Teemu Keskisarjan ja Sakari Siltalan teos Kopran sahasuvun vaiheista. Kirja kulkeutui lukujonoon…

Edison

Thomas Alva Edison on nimi, jonka kuuleminen sytyttää lampun meistä jokaisen päässä. Harva osaa silti nimetä edes murto-osaa siitä, mitä…

Loiri

Vesa-Matti Loiri tuskin on kellekään vieras nimi. Omissa muistoissa painavat eniten lapsuuden Vesku-Show:t, Nasse-setä, ja Naurava Kulkuri, joten kirjan aloittaminen…