Dekkareita tulee luettua sopivan fiiliksen iskiessä. Silmiin sattui kirjaston poistokorista Darwinin seitti sanojen Ratamo ja Soininvaara soittaessa jotain kelloa, joten nappasin kirjan kokeiluun. Eipä se hutiin osuminen maksa ilmaisen kirjan kohdalla kuin poisheittämisen vaivan.
Taavi Soininvaaran luoma etsivä Arto Ratamo on touhunnut vuodesta 2000 alkaen jo 19 kirjassa. Esikoiskirjansa menestyksen myötä Soininvaara (Osmon serkku, kun mietit kuitenkin) jättäytyi täyspäiväiseksi kirjailijaksi ja on pukannut teosta ulos tasaisesti vuosittain. Ilmeisesti Ratamoon leipiinnyttyään mies tekaisi välityönä neliosaisen Leo Kara sarjan, ja sen lisäksi teosluettelosta löytyy yksi novellikokoelma Rikollisen kaunis.
Ensimmäisessä kirjassa Ratamo on vielä työhönsä leipiintynyt tutkija, mutta sarjan edetessä hän onnistuu siirtymään mielekkäämpiin hommiin suojelupoliisin puolelle. Tutkintaan tulee monenlaista juttua ihmiskaupasta terrori-iskujen kautta Venäjän aggressioon ja vaihtelua on riittävästi. Soininvaara pureutuu ajankohtaisiin aiheisiin ja onnistuu esimerkiksi Darwinin seitissä (2018) kuvaamaan tapahtumia, jotka voisivat olla totta: Putinin isku Suwalkin käytävälle ei ole mitenkään epärealistinen skenaario, ja vaikkapa Unkarista löytyy valtiojohdosta diktaattorin paijaamisesta pitäviä puudeleita.
Kirjat ovat genressään mainiota luettavaa. Sopivan mittaisia tarinoita tulee helposti naposteltua kirja per ilta -tahtia, ja Darwinin seitin hyväksi havaittuani kahlasin sarjan 11 ensimmäistä teosta nopeaan tahtiin ennen mielenkiinnon hiipumista. Liika on liikaa.
Taso on kohtuullisen tasaista. Darwinin seitti oli ajankohtaisuutensa ansiosta selvä ykkönen, mutta muutkin lukee mielellään. Kontrasti ensimmäisiin osiin on toki iso, kun Taavi vielä opettelee ammattiaan. Sen jälkeen tulee muutama tasaisen hyvä teos (esimerkiksi Koston komissio ja Marsalkan miekka), kunnes taso alkaa laskea juonten kääntyessä jo liian epäuskottaviksi. Esimerkiksi toimittaja Essi Kokon hahmo tuntuu täysin kajahtaneelta tapaukselta. Teräsarkun kohdalla on selvä monttu, joka oli yksi syy pistää sarja tauolle.
Ratamo-sarjan hahmot ovat mainioita ja henkilöiden kehityskaaria on hauska seurata, vaikka periaatteessa kirjoja voi lukea missä järjestyksessä haluaa ilman sen suurempaa menetystä. Ratamo itsessään on hauska hahmo nuuskanhimossaan, vaikken tosin ymmärrä miten kukaan jaksaa fanittaa JJ Calea saati juoda calvadosta. Samoin jatkuvalla dietiillä oleva, mutta aina tilaisuuden tullen lenkkimakkaraöverit vetävä Ketonen jaksaa hymyilyttää.
Ratamo -sarja on tasaisen varmaa tavaraa. Suosittelen dekkarinhimoon!
Arvosana: 4/5
