Sisilia on historiallisesti kiinnostava saari Italian saappaankärjessä. Sisilia on itselle tutuin puunilaissodista, jolloin Rooma teki saaresta ensimmäisen provinssinsa ottaessaan vallan puoliksi karthagolaisten ja kreikkalaisten hallitsemasta saaresta. The invention of Sicily – a Mediterranean history kertoo mitä sen jälkeen on tapahtunut.
Sisilia on Välimeren suurin saari. Se sijaitsee Italian ja Tunisian välissä vain kapeiden salmien erottamana, joten se on vuosien ajan ollut tärkeä sekä kauppiaille että sotilaille. Tiedän entuudestaan saarella olevan paljon nähtävää, joten pelkään kirjan nostavan pahasti matkakuumetta.
Antiikin Sisilia
Kronologisesti etenevä kirja sivuuttaa varhaiset vuodet nopeasti. Saari on ollut asuttu noin 15 000 vuoden ajan, ja se on saanut nimensä rautakaudella saarella asuneista sikuleista. Sikulit hävisivät kaupunki kerrallaan kreikkalaisten perustaessa siirtokuntia saarelle 700 eaa alkaen.
Historiallisen ajan alussa Sisilia siis oli pääosin kreikkalaisten asuttama ja yllätyn lukiessani sen olleen vauraampaa aluetta kuin nykyisin Kreikaksi ajattelemamme alue. Nyt on helpompi ymmärtää miksi Ateena yritti vallata Syrakusan Peloponnesolaissodassa (ja sai selkään), tai miksi Roomalla kesti niin pitkään kukistaa Syrakusan kreikkalaiset. Karthagon kasvaneesta vaikutuksesta Sisiliassa kirja ei kerro oikeastaan mitään, vaan pikemminkin väittää muusta lukemastani poiketen Karthagon olleen hyvin kreikkalainen.
Kiire jatkuu. Kirjassa kuitataan vandaalit ja itägootit yhdellä lauseella, eikä mainita Belisariusta (joka palautti saaren roomalaisille), vaan hypätään suoraan saaret valloittaneisiin muslimeihin ja kuitataan nekin muutamalla aukeamalla. Olisin suonut Sisilian vanhimmille vuosisadoille hieman enemmän huomioita.
Normannien Sisilia
Keskiajan touhu jaksaa hämmästyttää. Normandiaan 800-luvulla asettuneet viikingit eli normannit (siis pohjoisen miehet) kääntyivät kristinuskoon ja liikkuivat maineen ja mammonan perässä pitkin Eurooppaa valloittaen Englannin (Vilhelm Valloittaja 1066), Etelä-Italian (Willem of Hauteville 1043) ja Antiokian (Bohemond 1098). Sisiliaan normannikuningas Robert Guiscard ja veljensä, Sisilian kuninkaaksi päätyvä Roger, lähtivät paavin ehdotuksesta; paavi lupasi normannien saavan pitää kiistellyt alueensa Italiassa kunhan tämä valtaisi Sisilian ja käännyttäisi sen katoliseen uskoon. Veljekset tekivät työtä käskettyä ja Sisilian kuningaskunta, joka käsitti saaren lisäksi suunnilleen Rooman eteläpuolisen Italian, perustettiin 1130.
Sisiliassa on aina ollut monien väestöryhmien sulatusuuni. Saarta hallitsemaan jäänyt Roger I tuotti paaville pettymyksen ymmärtäessään tiukan katolisuuden mahdottomuuden. Hän salli muslimien ja ortodoksikristittyjen harjoittaa omaa uskontoaan, ja jätti byrokratian koraanikoulujen kasvateille. Normannivalta Välimeren ympäristössä oli niin vahva, ettei Paavi voinut kuin myöntyä ja antaa Sisilian elää omaa elämäänsä. Saarella koitti yltäkylläisyyden aika, joka huipentui koko saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunua kantaneen Frederick II:n kaudella edistykselliseen Melfin perustuslakiin (1231), joka teki ihmisistä tasa-arvoisia lain edessä, poisti kirkon etuoikeuksia, vapautti kaupan muutamia valtion monopolituotteita lukuunottamatta, ja salli jopa avioeron. Keisarin kuoltua eropaperit saikin seuraavan kerran laittaa vetämään vasta 1974.
Normannivallan aikana saaren arkkitehtuuri oli omalaatuista ja imi vaikutteita kaikista saaren yhteisöistä. Esimerkiksi Roger II:n rakennuttamassa Cefalun katedraalissa virallista roomalaiskatolista uskoa edustaa lähinnä keskilaiva, sillä ulospäin rakennus on normandialaisen massiivinen ja monumentaalinen. Apsiksen mosaiikit ja kreikankieliset tekstit taas ovat bysanttia ja ortodoksiuskoa parhaimmillaan, ja arabialainen vaikutus näkyy kirkon geometrisissä koristeluissa. Arkkitehtuuri onkin päässyt Unescon maailmanperintölistalle.
Espanjalainen Sisilia
Ihan kaikilla ei mennyt hyvin. Muslimien vapauksia rajoitettiin ja kapinoiden sekä yleisen muslimivastaisen ajatusmaailman vuoksi Frederick II karkoitti kaikki 60000 muslimia Sisiliasta Apulian Luceraan vuosina 1221-1226. Luceran sijainti oli mietitty, se oli sopivasti Paavin alueiden vieressä, jolloin muslimeita voisi käyttää vipuvartena mahdollisessa valtataistelussa. Siitä ei ollut apua, vaan 1226 paavi Innocent IV nimitti saarelle ranskalaisen kuninkaan. Tästä alkoi vakavien levottomuuksien kausi ja lopulta ranskalaisvaltaa vastustaneet kapinalliset saivat apuun Aragonian kuninkaan. Espanjalaiset nousivat maihin 1266 ja saari päätyi Espanjan vaikutuspiiriin useaksi vuosisadaksi.
Musta surma iski ensimmäisenä Sisiliaan, kun genovalainen Mustaltamereltä palannut kauppalaiva pysähtyi Messinaan miehistön sairastuttua johonkin ikävään tautiin. Rutto levisi kuin kulovalkea ja riehui saarella monta kierrosta tappaen pahimmillaan koko kylän väestön. Syntipukeiksi keksittiin ketkäs muut kuin juutalaiset, joita vainottiin ennen näkemättömällä vimmalla. Lisäksi Espanjan inkvisitio etsi innolla vääräuskoisia, joten olot olivat todella kurjat.
Kansannousuilla ja kapinoilla ei ollut menestymisen mahdollisuuksia ja espanjalaisvalta pysyi, kunnes Napoleonin sodissa englantilaiset miehittivät saaren. William Bentwick modernisoi saaren perustuslain, ja loi kaksikamarisen parlamentin, mutta Napoleonin kukistuttua ja brittien poistuttua saarella palattiin vanhaan. Vasta englantilaisilta tukea saanut Garibaldi teki lopun Bourbonien vallasta 1860, ja samalla sysäsi todella alkuun Italian yhdistymisen. Italian yhdistyessä tehtiin typerä päätös, jossa pohjoinen päätettiin teollistaa, ja etelä saisi harjoittaa maataloutta. Päätöksen seuraukset nähdään edelleen: pohjoinen on rikas ja etelä köyhä.
Italialainen Sisilia
1800-luvun lopulla saarella oli kurjat olot, sillä maataloustuotteiden hinnat olivat laskeneet. Vuonna 1893 vain 15% sisilialaisista osasi lukea ja elintaso oli matala. Vuosina 1901-1913 noin neljäsosa väestöstä muutti pois. Kommunismi sai tukea köyhien keskuudessa, mutta ideologia ei ihan mennyt oppikirjan mukaan, koska rahvas kantoi vappumarsseilla pyhimyksen kuvia ja lauloi kansallismielisiä lauluja.
Väestön jakautuessa rikkaisiin ja rutiköyhiin keskiluokka puuttui. Sisilialaiset eivät siksi kannattaneet fasismia: 1919 vaaleissa puolue ei saanut yhtään paikkaa, eikä saarella julkaistu puolueen lehteä. Mussolinin siirtovaltahaaveiden kaatuessa syntipukiksi keksittiin sisilialaiset, jotka eivät edes puhuneet kunnolla italiaa, ja joiden epäiltiin lisääntyneen liiaksi afrikkalaisten ja arabien kanssa.
Mafian oli helppo syntyä, kasvaa ja vahvistua kehnoissa oloissa. Mafiaa vastaan yritettiin kyllä taistella, mutta rikollisjärjestön juuret ovat syvässä. Fasistit onnistuivat ehkä parhaiten, ja vangitsivat tuhansia mafiosoja. Yhdysvaltoihin levinnyt Cosa Nostra on osoittautunut vaikeaksi tuhota ja mafia on surmannut näkyvästi poliiseja, syyttäjiä ja tuomareita viime vuosiin saakka.
Toisen maailmansodan lopulla Sisilia otti liittoutuneiden sotilaat riemulla vastaan. Paikallistuntemus ei valitettavasti ollut ihan kuranttia, koska poliittisten vankien mukana vapautettiin myös fasistien vangitsemat mafiosot 🙈. Mafiapomo Tasca Bordonaro nousi Palermon pormestariksi ja sama tapahtui lukuisissa pienemmissä kaupungeissa. Cosa Nostra vahvistui entisestään ja Sisilia kulki niin omia polkujaan, että itsenäistymisen estämiseksi kuningas Umberto II myönsi saarelle autonomian 1945.
Mafian touhut ovat kirjan karmeinta antia. Lahjonta on laajaa, ja esimerkiksi kehnosti rakennetut sortuvat kerrostalot kertovat totaalisesta moraalin puutteesta. Mafiasodissa on kuollut tuhansia, eikä alue vieläkään ole mafiavapaa. Sisiliaan olisi mukava matkustaa, mutta onko mafia-alueelle matkustaminen sen eettisempää kuin Putinin Pietariin?
Kirjan päättää kirjailijan pamfletti siirtolaisuudesta ja kuolonuhrien kauhistelusta. Lopetus on kehno, kun sivuutetaan kokonaan ihmissalakuljetuksen rikollinen perusluonne, sekä vapaan maahanmuuton ja korkean sosiaaliturvan samanaikaisuuden mahdottomuus.
Mainio historiankirja
Sisilia on mainio kirja, joka valottaa mukavasti historiaa laajemminkin. Kreikkalaisasutuksen laajuus ja etenkin sen vauraus yllätti, enkä ollut hoksannut Arkhimedeen lisäksi myöskään monen nimekkään kreikkalaisen asuneen tai ainakin vierailleen Sisiliassa. Saaren vahva maatalous oli toki tiedossa, mutten tiennyt Etnan rinteiden olevan vehreitä vielä tänäkin päivänä.
Kirjailija Jamie Mackay erehtyy välillä sivuraiteille. Aikaisin historia jää omaan makuun liian vähälle, ja kuitenkin mies jaksaa analysoida vaikkapa kirjaa (ja elokuvaa) Leopardi sivutolkulla. Maininnat sisilialaistaiteilijoista ovat sen sijaan mukavia, mutta olisin toivonut kuvia tauluista (vaikka se painoteknisesti onkin vaikeampaa ja kalliimpaa) googlettelun välttämiseksi. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja Mackay selvästi tuntee saaren tapahtumat.
Kokonaisuus on mukavan leppoisa lukukirja, joka valottaa paitsi Sisilian, myös koko Välimeren alueen historiaa. Suosittelen sekä historiasta että Italiasta kiinnostuneille. Hyvää työtä!
Arvosana: 4/5
