Haruki Murakami hiipi – tai oikeastaan juoksi – kirjahyllyyni mainion What I Talk About When I Talk About Running myötä. Kyseisen elämänkerrallisen teoksen myötä innostuin herran tyylistä, joten nettikaupan alesta oli pakko poistaa pari pokkaria. En pettynyt.
Sputnik–Rakastettuni on erikoinen kertomus palavasti opiskelukaveriinsa rakastuneen nuoren opettajan tuskasta. Tiukasti friendzonelle jymähtänyt K herää yö toisensa ihastuksensa Sumiren puheluihin suhteessa koskaan sen pidemmälle pääsemättä. Sumire ei nimittäin rakkaudesta piittaa, vaan ainoastaan tuskailee ensimmäisen hankalasti syntyvän kirjansa parissa pääsemättä alkua pidemmälle.
Kirja muuttuu varsinaiseksi sekametelisopaksi (mutta maittavaksi sellaiseksi), kun Sumire hoksaa ihastuneensa ensimmäistä kertaa. K:n harmiksi Sumirelta ei vie jalkoja alta hän itse, vaan vanhempi bisnesnainen Miu, jonka kanssa reissatessa Sumire yllättäen katoaa. K lähtee selvittämään erikoista katoamista.
Lukukokemus on hämärä ja ennalta-arvaamaton. Tarina polveilee moneen suuntaan ja kirjan päättyessä lukija jää hämilleen miettiessä mistä tässä oikein oli kyse. Jos pidät oudoista tarinoista ja avoimista lopuista, on tämä kirja sinulle.
Takakannen mukaan kirja heijastaa ihmisen vaikeutta löytää tietä toisen ihmisen luo, ja lupaus kyllä lunastetaan. Jos henkilöt eivät oikein ymmärrä toisiaan, niin ei kyllä lukijakaan. Jäin ensin miettimään voiko tällaisia pakkomielteisiä henkilöitä oikeasti olla, mutta hoksasin varsin pian, että kyllä voi. Eiköhän me kaikki olla omalla tavallamme yhtä sekaisin kuin Murakamin mainiot hahmot.
Arvosana: 4/5