Postiin ilmestyi yllättäen ja pyytämättä Sexbots -romaani – onpas mielenkiintoinen aihe!
Kaisa Ritamaan esikoisteos kertoo Sarista, jolla homma on hanskassa oikeussalissa, muttei niinkään makuukamarin puolella. Asiaan haetaan korjausta ostamalla seksirobotti, josta mies innostuu liiankin kanssa.
Sexbotsin aihe on mielenkiintoinen. Pumpattavia barbaroita on ollut tarjolla jo vuosikymmeniä, mutta niiden käyttö on rajoittunut lähinnä polttareihin rekvisiitaksi tai korkeintaan matalan vaatimustason tosikäyttöön. Sen sijaan nykypäivän tekoälyyn yhdistettynä tilanne lienee jo toinen, ja epäilen kymppitonnin seksinuken vetävän vertoja vähintään taksijonosta pokatulle perustason petikumppanille: puhe takeltelee vähemmän, virtaa riittää joka kerta hekuman huipulle asti (kunhan akku on ladattu), ja GDPR pitää huolen siitä ettei robotti soittele perään.
Tartun innolla opukseen, joka ei kuitenkaan imaise mukaansa kuten toivoin. Toisiinsa leipääntyneen pariskunnan meno on ennalta-arvattavaa, ja omaan makuun dialogia on ihan liikaa, enkä vaan jaksa lukea siitä kuinka Kurt ja Sari vääntävät sivutolkulla. Myös robotit höpöttävät siihen malliin, että hieman epäilyttää riittääkö asetuksissa säätövaraa introverttiin makuun..
Puheen lisäksi myöskään pussaaminen ei herätä suurempia tuntemuksia. Seksikuvaukset roboteilla tai ilman eivät ole minun makuuni, mutta joku muu saattaa pitää enemmän. Jos verrokkia haetaan, niin klassikko Fifty shades of Gray ei sekään nostanut kivikovaa stondista, mutta tiedän joidenkin naislukijoiden siitä kostuneen. Kenties he viettävät märkiä hetkiä myös Sexbotsien kanssa. Muutenkin kuvittelisin tämän sopivan dialogin ylenmääräisyyden takia paremmin naisille kuin miehille (tai ainakin ihmisihmisille).
Kirjassa on lukuisia hyviä elementtejä joita ei hyödynnetä. Taustalla kuljetettava tarina siitä mitä tunteita seksinukke saa esittää, kuulostaa juuri siltä mitä kukkahattutädit voisivat keksiä; seksiboteilta kielletään negatiivisten tunteiden osoittaminen, vaikka ainakin meikäläisen logiikalla olisi parempi antaa sadistien purkaa perversseimpiä mielitekojaan tuskissaan kiljuviin nukkeihin jos samoista leikeistä innostuvaa leikkikaveria ei löydy, jottei kukaan vahingossakaan keksisi kiusata vastentahtoisia sivullisia. Aihe sivuutetaan pinnallisesti, vaikka pohdittavaa olisi vaikka kuinka; samoin muiden ihmisten reaktiot robottiseuralaisiin olisi antanut aihetta filosofoinnille.
Kummastelin hieman Sarin avustajalle kirjoitettua romanitaustaa. Heikki Lampelan jalanjälkiä kulkevassa kaverissa ei sinänsä ole vikaa, mutten keksi taustalle oikein muuta syytä kuin kahden aukeaman mittaisen romanivitsi-iloitteluun, joka ei kuitenkaan oikein sovi kokonaisuuteen. Ihan hyviä läppiä kuitenkin.
Joissain kohdissa on kieltämättä hyvää yritystä. Mieleen jäivät esimerkiksi seksinuken nännit, jotka törröttivät niin kovina että niillä voisi leikata kuusiaitaa! Myös laajalti viljelty termi lehmänsilmät herätti tunteita, mutta toiseen suuntaan – miten joku voi pitää lehmiä seksikkäinä? Lehmänsilmät – yäh!
Lopputuomiona Sexbots olisi kenties toiminut paremmin novellina. Nyt pituutta on liikaa eikä juoni kanna kahtasataa sivua: kirja lupaa paljon, muttei iske ainakaan meikäläiseen. Kenties tämä sopii runsaan dialogin ja pitkähköjen eroottisten osioiden vuoksi paremmin naislukijoille.
Arvosana: 2/5
