Revenge of the Tipping Point: Overstories, Superspreaders, and the Rise of Social Engineering on Malcolm Gladwellin tuorein teos vuodelta 2024, jonka ilmestyminen oli jostain syystä mennyt minulta kokonaan ohi. Odotin perushyvää oivaltavaa Gladwellia ja sain mitä tilasin.
Leimahduspisteen kosto on kiinnostava kokoelma tarinoita tapahtumista, jotka saavat aikaan jonkin ilmiön räjähdysmäisen kasvun. Varomaton pankinjohtaja paljastaa kuinka paljon voro vei, ja aikaansaa epidemian. Yksi sankari ryöstää kuusi pankkia neljässä tunnissa(!), ja toinen tekee ryöstöistä liiketoimintaa värväten pikkurikollisia ja tuhmia teinejä hoitamaan likaisen työn keräten itse rahat. Kummastelen vain, miksei rikollinen tajua lopettaa jos kasassa on jo loppuelämän rahat.
Pyörittelen päätäni kun Gladwell paljastaa Miamin karmeat Medicare -huijaukset. Rikolliset pistävät lääkärikeskuksia pystyyn bulvaanien nimissä, ja yhdessä ainoassa toimistohotellissa voi olla sata ”hoitolaitosta”. Huijarit mm. rokottavat kodittomia mutta lähettävätkin laskun AIDS-hoidoista, ja rahat katoavat jonnekin Karibialle. Kontrolli ei ihan toimi.
Laillinen terveydenhoito ei toimi sen paremmin. Lääkäri tekee kuten kollegat, ja jossain osissa Amerikkaa hoidetaan enemmän, toisaalla vähemmän, riippumatta siitä mikä toimii. Jännää.
Karmea esimerkki katastrofiin johtavista hyvistä aikeista kertoo asuinalueesta, jossa on vain ylempää keskiluokkaa, joka haluaa lapsilleen parasta. Jokaisen lapsen kuuluu menestyä koulussa ja harrastaa, mutta yhden tehtyä itsemurhan paineen alla kaupungin teini-itsemurhien määrä nousee pilviin. Esimerkin voima on valtava.
Kirjan päättää tarina Oxycontinin kauhutarina. Purdue Pharman pojat halusivat myydä enemmän lääkkeitä, ja päättivät tarjota lähinnä saattohoidossa käytettyjä opiaattipohjaisia ja riippuvuutta aiheuttavia kipulääkkeitä kaikille halukkaille. Hyväntahtoinen hölmö Russell Portenoy kampanjoi näkyvästi kipulääkkeiden laajemman käytön puolesta (”ihmisillä on oikeus elää ilman kipuja”), ja pian opiaatteja napsittiin vähän joka vaivaan. Purdue Pharma pyrki peittämään ikävät faktat riippuvuudesta ja keskitti McKinseyn konsulttien vinkistä myyntiponnistelut vastaanottavaisimpiin lääkäreihin, joita kannustettiin bonuksilla: lopulta 1% lääkäreistä määräsi 49% opiaateista, ahkerimmat 1307 reseptin vuosivauhtia!
Yllätyin, ettei opiaattikriisi koskettanut kaikkia osavaltioita. Muutamissa osavaltioissa nimittäin pidettiin kirjaa huumaavien lääkkeiden resepteistä, ja seuranta näyttää niissä estäneen lähes kokonaan opiaattien massajakelun. Hyvä niin, koska tilanne on edelleen paha: lääkkeensä patentin umpeuduttua Purdue Pharma muutti lääkkeen koostumuksen nallekarkkimaiseksi, jotta nuuskaaminen ja siten lääkkeen viihdekäyttö vaikeutui. Riippuvuus ei vain kadonnut, ja moni vaihtoi reseptilääkkeen ensin heroiiniin ja myöhemmin fentanyyliin. Tarina on erittäin opettavainen monelta kantilta ja kaiken lisäksi kiehtovasti kirjoitettu.
Muutamissa kohdissa kirja käy tyhjäkäyntiä ja kerronta voisi olla tiiviimpää. Esimerkiksi covid-tarina on vähän tylsä, vaikka onkin mielenkiintoista lukea miten jotkut yksilöt voivat toimia virusten superlevittäjinä. Sen sijaan homoliittojen yleisestä hyväksymisestä kertova luku on aivan liian pitkä ja ehkä eniten kaukaa haettu muiden esimerkkien ollessa loogisempia.
Jään miettimään kuinka paljon kirja on velkaa ihmisen taipumukselle etsiä syy-seuraussuhteita sieltäkin mistä niitä ei ole. Jälkiviisauden voimalla on helppo rakentaa narratiiveja. Eipä tuolla väliä ole, koska kirja toimii mainiosti ihan vaan viihteenäkin.
Leimahduspisteen kosto on vanhaa tuttua Gladwelliä. Jos pidät aiemmista kirjoista, pidät tästäkin. Jos nimi on vieras ja englanti taittuu, suosittelen kokeilemaan toivottavaa suomennosta odotellessa.
Arvosana: 4/5
