Kuolema noutaa arkkipiispan ei ideatasolla kuulosta kiinnostavalta: lähetyssaarnaajan elämää New Mexicossa. Luotan kuitenkin Ryan Holidayn kirjasuositukseen, ja yllätyksekseni 1956 suomeksi ilmestynyt kirja löytyy Hausjärven kirjaston varastosta. Kirjaan tartuttuaan sitä ei malta laskea käsistään.
Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1848, jolloin Yhdysvallat on juuri valloittanut Meksikolta laajat alueet. Kaksi ranskalaista lähetyssaarnaajaa lähetetään Ohiosta ottamaan haltuun vastamuodostettu hiippakunta New Mexicoon, johon kuului nykyisen osavaltion alueiden lisäksi Arizona ja osia Coloradosta. Tiedossa on, että uskon miehiä ei välttämättä oteta vastaan avosylin, vaan espanjalaiset papit haluavat pitää kiinni vallastaan ja intiaanit vanhoista tavoistaan.
Innostun jo ensimmäisillä sivuilla. Kardinaalit illastavat villassa Roomaa reunustavilla kukkuloilla ja pohtivat, mitä tehdä New Mexicolle. Seuraavassa luvussa junalla niin länteen kuin pääsee matkustanut Jean Marie Latour ihmettelee Cincinnatissa kuinka jatkaa eteenpäin (kukaan ei ole käynyt niin kaukana), ja päätyy matkaamaan alas Mississippiä, purjehtimaan New Orleansista Galvestoniin, ylittämään preerian San Antonioon, ja seuraamaan Rio Grandea ylös Santa Fehen. Kontrasti Rooman ja Santa Fen välillä on valtava, aivan samoin kuin kirjallisuudesta ja hyvistä viineistä nauttivan Isä Latourin ja lukutaidottomien maatilkkujaan viljelevien espanjalaisten välillä.
Kuolema noutaa arkkipiispan on parhaimmillaan maisemien, ajankuvan ja fiiliksen maalaamisessa. Rio Grande virtaa ylväänä keskellä mannerta. Aurinko laskee Santa Fetä reunustavilla kukkuloilla. Voimakastuoksuinen piñon (eli paikallinen mänty) palaa takassa. Ensitöinä kirkon pihaan istutetaan aprikoosipuu, ja vuoden kestävältä euroopanmatkalta tuodaan lisää siemeniä ja taimia.
Velvollisuudet kuljettavat pappeja kesällä läpi polttavan autiomaan ja talvella läpi lumimyrskyjen. Pappien henkeä uhkaavat niin luonto kuin rikollisetkin. Piispa pohtii miten toimia korruptoituneen espanjalaispapin kanssa. Syrjäkylällä vihitään ensin parit ja vasta sen jälkeen kastetaan lapset, jotta edes jonkinlainen siveyden kulissi säilyy.
Papit ottavat härskisti muilta tarvitsemansa. Kardinaali de Allandelta luopuu El Grecon maalauksesta, kun fransiskaanilähetyssaarnaaja kysyy onko se liian hyvä Jumalalle, muttei liian hyvä sinulle? Isä Vaillant taas painostaa karjatilallisen antamaan ensin itselleen muulin ja seuraavana päivänä vielä toisen, nyt piispalle – koska eihän piispa voi hänen ratsuaan heikommalla kulkea. Köyhät espanjalaiset sen sijaan antavat viimeisensä vapaaehtoisesti.
Paikallisten kertomat tarinat ja legendat ovat iso osa kirjan viehätystä. Latour kuulee langenneista papeista, jotka joutuvat intiaanien surmaamiksi mentyään liian pitkälle. Intiaanit pitävät yllä ikuisesti palavaa tulta. Tarinoita on lukuisia, osa todellisia legendoja, osa kirjailijan sepitettä, ja seassa on katolista perinnettä, kun Juan Diegolle ilmestyvä Guadalupen Neitsyt.
Ihmettelen kirjan vetovoimaa. Kirja on suorastaan kummallinen! Kirjassa ei ole oikeastaan lainkaan jännitystä, ei tietenkään romansseja kun papeista puhutaan, eikä sen suuremmin väkivaltaakaan. Vaikkei mitään tapahdu, on jokaisessa luvussa jokin oma koukkunsa joka tekee siitä kiinnostavan.
Pappishahmot on rakennettu mainiosti ja inhimillisesti. Kumpikin lukee, kuuntelee musiikkia ja nauttii hyvästä ruuasta ranskalaiseen tapaan. He suhtautuvat intohimoisesti työhönsä, ja voisivat aivan hyvin olla millä tahansa muullakin alalla, ja menestyä siinä. Uskonnollisuus on kuvattu kiihkotta, objektiivisesti sivusta seuraten, kuin historiankirjana tarinamuodossa, ja tähän voi tarttua vaikka olisi lähetystyöhön kriittisesti suhtautuva ateisti.
Catherin teksti on vahvaa ja odotusteni vastaisesti jopa kirjan loppu on erinomainen. Vaikka Kuolema noutaa arkkipiispan on kirjoitettu tasan sata vuotta sitten, se tuntuu tuoreelta ja on erittäin luettava. Suosittelen!
Kuka Willa Cather ja mikä arkkipiispa?
Willa Cather (1873-1947) oli Pulizer-palkittu amerikkalaiskirjailija. Virginiassa syntynyt Cather muutti 16-vuotiaana Nebraskaan opiskelemaan, ja imi sieltä vaikutteita kirjoituksiina; hän on tunnettu etenkin siirtolaiselämän ja rajaseutujen kuvauksista. Häntä pidetään 1900-luvun alun merkittävimpänä kirjailijana, vaikka häntä kritisoitiin rankasti uran loppuvaiheessa kyvyttömyydestä tarttua 1930-luvun laman ongelmiin. Minun korviini kritiikki on pikemminkin kateellisten rutinaa, miksi jokaisen kirjailijan pitäisi kirjoittaa samoista muotiaiheista?
Kuolema noutaa arkkipiispan on julkaistu 1927, jolloin Cather oli jo tunnettu nimi. Hän oli saanut Pulitzer -palkinnon 1923, joten ensipainos oli suuri, 20 000 kpl. Kirja möi jo ennakkoon hyvin, ja toinen painos otettiin ennen julkaisupäivää. Kahden ensimmäisen vuoden aikana myynti oli yli 80 000 kirjaa, mikä on neljä kertaa enemmän kuin nykyisin tunnetumpi The Great Gatsby. Vuoden myydyimmästä kirjasta jäätiin kuitenkin reippaasti, sillä Sinclair Lewisin Elmer Gantry möi ensimmäisen vuoden aikana yli 200 000 kappaletta. Myös Lewisin kirja liittyi uskontoon ja kertoi huijarievankelistasta, hyvä esimerkki miten paha kiinnostaa enemmän kuin hyvä.
Kuolema noutaa arkkipiispan perustuu osittain todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Cather ottaa kirjassaan taiteellisia vapauksia, mutta paikkakunnat ja tapahtumat ovat todenperäisiä. Pappien esikuvina ovat Jean-Baptiste Lamy ja Joseph Projectus Machebeuf, jotka toimivat Santa Fen arkkipiispana ja Denverin piispana – aivan kuten kirjassakin. Kirjaan on ympätty monia muitakin todellisia hahmoja: paavi Gregorius XVI ja villin lännen legenda Kit Carson.
Kuolema noutaa arkkipiiskan saa todellisista tapahtumista ja henkilöistä syvyyttä. Jos totta ja tarua yhdistelevä genre tuntuu omalta, kannattaa lukea.
