Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu kuuluu luokittelussani osastoon lukematta puppua. Tuttu sai talokaupan mukana kaupanpäällisinä tuhdin hengellinen kirjaston, ja minulle tarjottiin muutamaa sakeinta teosta lukuun. Hullua kannatti yllyttää; jostain syystä en osannut kieltäytyä ehdotuksesta. 🙈
Pekka Reinikainen on suureksi hämmästyksekseni kirjoittanut yli 20 kirjaa. Jo nimien perusteella on selvää, että olen tekemisissä pahemman luokan fundamentalistin kanssa, sillä kantavana teemana kirjoissa vastustetaan mm. eutanasiaa ja evoluutiota. Ammatiltaan Reinikainen on lääkäri; yhden kirjan hän on kirjoittanut yhdessä lääkärikollega Päivi Räsäsen kanssa. Kirjaa avaamatta tietää mitä saa.
Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu on tunkkainen tuulahdus vuosisadan vaihteesta. Luvassa on fysiikan lakien väärinymmärtämistä, kirsikanpoimintaa ja laskutaidottomuutta. Kirjailijan on vaikea hyväksyä evoluutiota, joten pitkät pätkät perustellaan miksei se muka ole mahdollista. Sen sijaan Raamattu hyväksytään 100% luotettavaksi tiedon lähteeksi.
Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu on mainio oppikirja argumentaatiovirheistä. Löydän mm. kirsikan poimintaa, olkiukkoja, kehäpäätelmiä, auktoriteettiin vetoamista, tiedonpuutteeseen vetoamista, hätäisiä päätelmiä ja tietysti sanahelinää. Kreationistien tutut väitteet toistuvat: kirjailija unohtaa auringon olemassaolon ja perustelee sillä, ettei evoluutio voisi olla mahdollista. Hän vetoaa Einsteinin ja muiden tiedemiesten sanomisiin, mutta irrottaa ne täysin asiayhteyksistään. Hän listaa asioita joihin tieteellä ei ole vastausta, ja väittää sen perusteella Raamatun olevan totta.
Perustelut ovat kikkailua, joka varmaankin on aikanaan vedonnut laskutaidottomiin. Numerot ovat usein ihan oikein, esimerkiksi mutaatioiden ketjun todennäköisyys on ainakin sinnepäin. Sen sijaan perustelu mutaatioketjun mahdottomuudelle on väärin; tilanne sama kun tutkisi lottoa yksittäisen voittajan näkökulmasta ja toteaisi voiton olleen mahdoton. Silti joku voittaa aina lotossa. Todennäköisyys kääntyy päälaelleen kun kysyy mikä on todennäköisyys sille, että mikä tahansa epätodennäköinen mutaatioketju tapahtuu miljardin vuoden kuluessa: nyt kyse onkin varmasta tapahtumasta. Evoluution kritiikki on yksinkertaisesti ala-arvoista.
Kambrikauden räjähdys on Reinikaiselle vaikea pala, sillä hän ei ymmärrä tai ei ole ymmärtävinään evoluution mekanismeja. Hän ihmettelee miksei uusia pääjaksoja ole syntynyt ja unohtaa kokonaan aiemmat todennäköisyyslaskelmansa (elämän alkuvaiheissa uusien pääjaksojen synty on todennäköistä). Evoluutio tottelee matematiikkaa, jota kirjailija ei hallitse.
Dinosaurukset ovat vain sivujuonne tiedekritiikille. Juttu on niin sakeaa että naurattaa: tiede on väärässä, mutta vaikkapa Gilgamesista voi poimia omaa agendaa tukevia perusteluita. Myytit lohikäärmeistä ovatkin tarinoita äsken eläneistä dinosauruksista. Behemoth on diplodocus ja intiaanien ukkoslintu on lentolisko. Selitys dinosaurusten katoamiselle on tietenkin vedenpaisumuksen aiheuttama ilmastomuutos.
Kirja on kaikilla mittareilla kehno, mutta osoittaa kuinka vahvalla pohjalla tiede on. Positiivisesti ajatellen on ihan hyvä, että tämmöistä kuraakin painetaan, koska se osoittaa etteivät evoluution vastaiset argumentit yksinkertaisesti kestä tarkastelua.
Ei tätä oikeasti voi kellekään suositella.
