Liu Cixin ilahdutti kiinnostavalla Muistoja Planeetta Maasta -trilogiallaan, joka on melkeinpä parasta mitä tällä vuosituhannella on kovan scifin puolella tapahtunut. Kiinalainen näkökulma toi genreen tuoreutta ja tietynlaista ennalta-arvaamattomuutta, joten tartuin herran toistaiseksi tuoreimpaan teokseen heti sen kirjastosta bongattuani. Tulevaisuuden sijaan tällä kertaa matkataan menneeseen, ja tutkitaan kuinka dinosaurusten ja muurahaisten yhteistyö sujuu.
Kuten arvata saattaa, ovat kirjan pääosassa muurahaiset ja dinosaurukset. Teos kertoo, kuinka symbioottinen elämä alkaa ja kehittyy sivilisaatioksi saakka. Mutkiakin tulee matkaan ja lukukokemusta pahemmin spoilaamatta voinee kertoa, että lajien välillä käydään välillä sotaakin.
Siinä missä Liun aiemmat teokset loistivat realistisuudellaan ja loppuun asti mietityillä ratkaisuillaan, rypevät muurahaiset ja dinosaurukset epäloogisuuksien suossa. Suurin synti on olettaa teknisen kehityksen kulkevan samaa rataa kuin ihmisillä, mihin en olisi Liun uskonut syyllistyvän aiempien näyttöjen perusteella. Tosin koko scifikentän perisynti on olettaa vieraiden elämänmuotojen perustuvan hiilikiertoon, kulkevan kahdella jalalla ja kaikin puolin muistuttavan ihmistä.
Pienempää sanomista riittää. Silmään pisti mm. tyrannosaurusten ja tarbosaurusten yhteiselo, vaikka lajit mitä ilmeisimmin elivät eri aikaan ja eri alueilla. Eikä yhteistyöstä tosielämässä oikein voi puhua homo sapiensin ja neandertalien välillä, muista ihmisapinoista nyt puhumattakaan. Kirja on ärsyttävää luettavaa, koska tarina ei onnistu vetämään puoleensa niin hyvin etteikö kriittinen lukija bongaisi liki joka sivulta epäloogisuuksia.
Muurahaisia ja dinosauruksia on yksinkertaisesti huono. Tarina on välttävä, koska kuitenkin haluan lukea miten kirja loppuu – ja sopivan lyhyt, jotta vaivaudun tekemään sen. Jään miettimään miten loistavien teosten perään pystyy kirjoittamaan tämäntasoista tavaraa. Lue mieluummin aiemmat teokset.
Arvosana: 1-/5
