Kauna on kolmas dekkari Max Seeckin Jessica Niemi -sarjassa. Kauna on myös malliesimerkki ihmisen epäloogisuudesta, koska jostain ihmeen syystä valitsen kuunteluun mieluummin tämän enkä jotain uutta kiinnostavaa teosta, vaikka sarjan kaksi ensimmäistä osaa olivat surkeita. Ihminen valitsee mieluummin tuttua huttua kuin epävarmuuden.Kirja-arvostelu Kauna

Seeck onneksi parantaa juoksuaan kolmososassa. Teollisuuspamppu Eliel Zetterberg on laittanut Kouvolan tehtaan ovet säppiin duunareiden riemuksi firman 50 -vuotisjuhlien alla, joten potentiaalisia murhaajia riittää kun herra löytyy puukotettuna huoneistostaan. Onko syynä kelvoton poika, liipaisinherkkä henkivartija vai joku vihamies menneisyydestä?

Kauna olisi jopa hyvä, ellei sekaan sotkettaisi Jessica Niemen takaumia ja täysin asiaanliittymätöntä juonikäännettä edellisistä osista. Oikeastaan kirja olisi parempi kun koko Niemeä ei mainittaisi, vaan estradi jätettäisiin hänen kollegoilleen. Ensimmäistä kertaa jutun vetovastuun ottava Jusuf on muutenkin käytännössä päähenkilö, joten Kaunan olisi voinut jättää vaikka spinoffiksi.

Kokonaisuus jää sekavaksi. Seeck sortuu jälleen omaan näppäryyteensä, ja loppua kohden sotkeutuva juonispagetti jättää lukijan pohtimaan mitä tässä tapahtui. Kuka edes lopulta oli murhaaja? Aineksia olisi parempaankin: epäselvä lopetus laskee sinänsä ihan perushyvän tarinan arvosanaa pykälän ja Niemen sekoilut puolitoista.

Kauna on toistaiseksi paras Jessica Niemi dekkari, joka on parhaimmillaan silloin, kun Jessica Niemestä ei puhuta.

Arvosana: 2-/5