Bredan aurinko heittää Kapteeni Alatristen ja Íñigo Balboan Hollantiin keskelle 80-vuotista sotaa. Tapahtumapaikan lisäksi myös tarinan kulma muuttuu, kun Arturo Perez-Reverte keskittyy kuvaamaan sotamiesten elämää talvella 1624-25. Muutokset ovat kohti parempaa ja seikkailu imaisee mukaansa alusta alkaen.

Kirja-arvostelu Kapteeni Alatristen seikkailut 3 - Bredan aurinko

Espanjan valta Alankomaiden alueella alkoi murentua 1500-luvun puolivälissä, kun varakas väestö kyllästyi jatkuvaan riistoverotukseen. Uskonpuhdistuksen myötä alue oli muuttunut protestanttiseksi, joten espanjalaisen katolisen aatelin meininki ei muutenkaan puhutellut kovaan työhön, säästäväisyyteen ja vaatimattomuuteen nojaavaa väestöä. Vastaperustettu Alankomaiden tasavalta (1581) sai tukea Englannilta ja Ranskalta, mutta Espanja sinnitteli Länsi-Intian kullan ja väkevän armeijan voimin vuosikymmeniä, kunnes joutui myöntämään tappionsa Westfalenin rauhassa 1648.

Kapteeni Alatriste pestautuu armeijaan toistamiseen lukuisten muiden veteraanien tavoin, ja kertoja Íñigo Balboa lähtee mukaan hänen repunkantajakseen. Kaksikko päätyy Bredaan, jota Ambrogio Spinolan johtamat espanjalaiset piirittävät. Hollantilaiset ja englantilaiset pyrkivät murtamaan piirityksen, eikä yksi kirja tämän enempää käsiteltävää vaadikaan: alle vuoden jaksolle mahtuu yllätyshyökkäyksiä, juonittelua, piiritystunnelien kaivuuta ja tietysti Diego Velázquein ikuistama Bredan Antautuminen.

Kirja on erinomainen. Kirjailija kuvaa 1600-luvun sodankäyntiä ikävän realistisesti: kanavissa väijyminen keskellä talvea ei ole leppoisaa hommaa, varsinkin kun tietää hakapyssyn kuulien viuhuvan kohta korvissa. Tuliaseiden hitaus tarkoittaa sitä, että miekkaan joutuu edelleen tarttumaan, ja lähitaistelussa espanjalaiset taitavat myös tikarin käytön. Ja kun palkkarästejä on riittävästi, kapinoidaan.

Sodassa kun ollaan, niin aseita myös käytetään. Kun Íñigo haluaa auttaa majapaikkaan piiloutunutta, haavoittunutta hollantilaista, käy yksi veteraaneista viiltämässä tältä kylmästi kurkun auki. Alatristen lohdutus Íñigolle ”kyllä mies tietää, kun hänen aikansa on koittanut… Ja tuo tiesi” ei tuota toivottua tulosta, jolloin kapteeri evästää häntä ”kun sinun aikasi koittaa, rukoile Jumalaa, että joku tekee sinulle saman”.

Siviiliväestö ei selviä helpommalla. Ikuisten sodan sääntöjen mukaan kaupunki, joka ei suostu antautumaan suosiolla, ryöstetään perinpohjin. Alatristen joukkue majoittuu talossa, jonka asukit selviävät sentään kohtuullisen helpolla: rouva tarjoaa kapteenille todellisen täysihoidon ja isäntä ymmärtää tämän olevan kaikkien etu.

Diego Velazquez Bredan antautuminen
Diego Velazquez: Bredan antautuminen (La rendición de Breda, maalattu 1634-1635). Justinus van Nassau luovuttaa korostetun alistuneena Bredan kaupungin avaimet Ambrogio Spinolalle kolme päivää antautumisen jälkeen järjestetyssä seremoniassa. Kirjan mukaan Kapteeni Alatriste on ikuistettu maalaukseen. KUVA: Wikimedia commons

Hollannin vaurauden läpi marssivat köyhän Espanjan sotilaat tuovat mieleen Beevorin kuvaamat kohti Berliiniä marssivat venäläissotilaat, jotka ihmettelivät miksi rikkaat saksalaiset hyökkäsivät köyhälle Venäjälle. Lähes pidän paradoksista, jossa sotilaat vaarantavat henkensä maansa puolesta, vaikka tietävät sen olevan kehnoissa kantimissa. Lukijan on vaikeaa ymmärtää kiihkoa, joka oikeuttaa vääräuskoisten tappamiseen, ja toisaalta sitä ymmärtämättömyyttä, joka mahdollistaa koko kiihkon nostattamisen.

Bredan aurinko on pasifistisin teos jonka olen lukenut. Arturo Perez-Reverte pohtii sodan mielettömyyttä, jossa sodan aloittaneet seuraavat etäältä väkivallantekoja, ja muut hoitavat likaisen työn.

Sarjan edetessä Kapteeni Alatristen taso vain nousee. Oliko tässä huippukohta vai vieläkö tästä voi parantaa? Se selviää pian, koska seuraava osa odottaa jo vuoroaan.

Arvosana: 5-/5