Lemmikkieläin on Veikko Huovisen lyhyenpuoleinen tarina vuodelta 1966. Miljonääri A. Johnson haluaa lemmikikseen ihmisen, ja vapaaehtoinen tietenkin löytyy kun hinnasta sovitaan. Fr. Jacobin päätös muuttaa lasihäkkiin asumaan tuntuu olevan suurempi ongelma kanssaihmisille kuin mitä se on hänelle itselleen.
Alku on ihan viihdyttävää, kun Jonhson ja Jacob neuvottelevat sopimuksesta. Ensihetket ihmisterraariossa ovat nekin ihan OK. Sitten tarina hajoaa Huovisen aloitellessa yhteiskunnallista keskusteluaan, josta jää jotenkin päälleliimatun tuntu. Tämä olisi parempi, jos pysyttäisiin itse asiassa eikä harhailtaisi sivupoluilla.
Lemmikkieläintä pidetään ilmeisen hyvänä teoksena ja mainostetaan humoristisena tarinana. En kyllä kyennyt tästä mitään huumoria löytämään ja tarinakin jäi ohkaiseksi. Punainen lanka ei löydy. Ja sitä paitsi: nykypäivän tositv-maailmassa ei olisi juttu eikä mikään asua vuotta lasihäkissä, eihän kyseessä oli kuin pidennetty ja soolona vedetty Big Brother. Ehkä Aasiassa on jo tehtykin vastaava show?
Lemmikkieläin ei jaksa pitää otteessaan, koska huomaan ajatuksen harhailevan – toisin kuin hyviä tarinoita kuunnellessa. Valitsin kirjan se lyhyyden perusteella, koska äänikirjapalvelussa oli aikaa vain pari tuntia: erikoisesti tämä tuntuu samaan aikaan lyhyeltä (ajatus harhailee) ja liian pitkältä (kun ajatus ei harhaile, ihmettelen tarinan tylsyyttä). Puolihuolimattomasti huomaan päässeeni loppuun asti – ja unohdan sitten tätä edes kuunnelleeni.
Ei jatkoon.
Arvosana: 2-/5
