Nimellä Suuri Peli tunnettu Venäjän ja Iso-Britannian vääntö Keski-Aasian hallinnasta 1800-luvulla on Suomessa vähemmän käsitelty aihe – tai ainakin olen itse onnistunut välttelemään sitä vaikka historiasta olenkin kiinnostunut. Tuolloin Venäjä laajensi nopeasti alueitaan erityisesti Kaukasuksella ja Keski-Aasiassa, ja englantilaisten mielestä hajurako Intiaan alkoi käydä turhan pieneksi, varsinkin kun koko alue oli kartoilla pelkkää valkoista, ja mahdollisen sotaretken toteutuskelpoisuutta eli uhkaa Intialle oli mahdotonta arvioida. Peter Hopkirkin teos ”Great Game” kertoo koko Suuren Pelin tarinan täydellisyyttä hipovassa paketissa.
Kirja suorastaan herättää historian henkiin. Silkkitien kaupungit Merv, Samarkand, Bokhara, Kokand ja Kasgar ovat vielä tarinan alkaessa paikallisten emiirien hallussa, ja lännessä ne tunnetaan ainoastaan maineeltaan ja matkalaisten huhupuheista. Tarina etenee kartan isoa valkoista aluetta värittämään rientävien englantilaisten ja venäläisten tiedustelu-upseerien silmin. Hopkirk onnistuu pitämään tarinan neutraalina, eikä vain ota brittien puolta.
Kirjan sankarit lyöttäytyvät karavaanien matkaan henkensä kaupalla, yksi hevoskauppiaan, toinen pyhän miehen valepuvussa. Kaikki eivät palaa retkiltään, mutta ketkä palaavat, otetaan vastaan sankareina. Retkellä tavattuihin kilpaileviin kollegoihin suhtaudutaan kuin vanhaan ystävään, ja usein nautitaan herrasmiesten tapaan asianmukainen illallinen kaskua iskien – ja vodkaa on aina!
Hoksaan kirjaa lukiessa Mannerheimin olleen yksi Suuren Pelin tiedustelijoista. Nopea tarkistus osoittaa hänen olleen liikkeessä pelin ollessa jo lopuillaan, ja kaiken lisäksi hänen matkansa suuntautui hivenen liikaa itään, jotta nimi ansaitsisi tulla mainituksi pedantin Hopkirkin teoksessa. Kirjan tapahtumat rajautuvat idässä suunnilleen Kasgariin, josta Mannerheim aloitti varsinaisen tiedusteluretkensä kohti Pekingiä. Kuten muut Suuren Pelin pelaajat, myös Mannerheim hyötyi suuresti onnistuneesta retkestä, ja nousi juuri sen ansiosta tsaarin suosikiksi.
Peter Hopkirk on itsekin elänyt varsinaisen seikkailijan elämän: palvellut Idi Aminin kanssa samassa pataljoonassa, välttynyt reportterikeikalla Kuubassa täpärästi teloitukselta jouduttuaan selliin epäiltynä vakoilusta amerikkalaisille, toiminut The Timesin Lähi-idän kirjeenvaihtajana ja lopulta karkotettu Beirutista juttujensa vuoksi. Väitetysti mies on myös ylipuhunut British Airwaysin lennon kaapanneet arabiterroristit luopumaan aseistaan, ja kaiken huippuna uskaltautunut peräti kolmesti naimisiin.
Hopkirk tuntee Keski-Aasian perinpohjin omilta reissuiltaan, ja sen lisäksi hän on lukenut todennäköisesti kaikki aihetta käsittelevät kirjat. Hän onnistunut tislaamaan massiivisen kirjallisuusluettelon sadoista opuksista oleellisen, jolloin lopputuloksena on tiivis, nopeasti etenevä ja mukaansatempaava kokonaisuus, jota ei malta laskea käsistään. Kirjoittaja keskittyy oleelliseen, eikä harhaudu sivuraiteille, vaan olettaa lukijan tuntevan Intian tilanteen ennestään ja ohittaa Suureen Peliin suoranaisesti liittymättömien tapahtumien kulun (esim. Sepoyn kapinan ja Krimin sodan). Hän myös harppoo nopeasti vuoden 1904 Brittien Lhasan retken totemalla jo käsitelleensä asian aiemmassa teoksessaan.
Hopkirk onnistuu ajankuvassaan huikean hyvin. Lukijan on helppo samaistua suola-aavikolla taivaltavaan seikkailijaan tai vyötäröön ulottuvassa lumessa tarpoviin venäläissotilaisiin. Lukija näkee edessään kapean solan, jonka pystysuoraa kalliota muutaman gurkhan partio nousee yllättämään korkeuksissa solaa vartioivat viholliset. Tarinat ovat kaikessa raakuudessaan erittäin realistisesti kuvattuja.
Hopkirk pystyy avaamaan diplomatiaa kaikkien osapuolten näkökulmista. Hän muistuttaa nykylukijaa siitä, että paikallisen emiirin käsitys maailmasta oli väkisin rajallinen; hän tunsi naapurivaltakunnat, muttei kyennyt realistisesti kuvittelemaan miten erilaisia Venäjän tai Britannian imperiumit olivat. Moni tekikin virheen kuvittelemaan olevansa tekemisissä suunnilleen samankokoisen pelurin kanssa. Tilanteen eskaloituessa paikallisella johtajalla ei kuitenkaan ollut oikeastaan mitään mahdollisuuksia aseelliseen vastarintaan edes moninkertaisella miesylivoimalla, sillä eurooppalaisten tekninen ja taktinen ylivoima oli murskaava.
Venäjän ja Britannian lisäksi tärkeään rooliin nousevat myös Persia, Euroopan sairas mies eli Turkki (Osmannien valtakunta), klaanien hallitsema Afghanistan ja Kiina. Kukin vuorollaan saa oppia, että liittolaisuus on joustava käsite. Kun isot pojat maalaavat isolla pensselillä, siivoavat pienet pojat jäljet.
Jotkut asiat eivät muutu. Kabul koitui monen kohtaloksi Suuressa Pelissä, ja peli jatkuu Afganistanissa edelleen; vain pelaajat ovat vaihtuneet. Taleban valtasi Kabulin syksyllä 2021 jo toista kertaa, ja nyt pois ajettiin Brittien ja Neuvostoliiton jälkeen onneaan yrittänyt Yhdysvallat. Joku saattaa muistaa Neuvostoliiton valtaan nostaman Mohammad Najibullahin piinaviikot vuoden 1996 Kabulissa: saako YK hänet ulos maasta ennen Talebanin saapumista? (spoiler: huonosti kävi) Nyt tiedän miten Najibullah tappoi aikaansa pitkän odotuksen aikana: hän käänsi viime töinään tämän kirjan äidinkielleen farsiksi. Jään miettimään, olisiko Najibullah tehnyt jotain toisin, jos kirja olisi julkaistu aiemmin kuin vuonna 1990?
Kirjan lukeminen auttaa muitakin kuin entisiä diktaattoreita ymmärtämään sekä mennyttä, myös nykyistä maailmanmenoa. Suurvalta toisensa jälkeen epäonnistuu Afganistanissa kuvitellessaan ihmisten siellä toimivan samoista lähtökohdista kuin lännessä. Vastaavasti sivistynyt ja liberaali länsimaalainen ei kykene ymmärtämään Venäjää, jonka imperialistinen laajentuminen on jatkunut taukoamatta siitä lähtien, kun Moskovan ruhtinaskunta onnistui irrottautumaan mongolivallan alta vuonna 1480. Pietari Suuren viimeinen toive valtakunnan laajentamisesta Konstantinopoliin (Moskova näkee itsensä Bysantin perillisenä ja ortodoksikristittyjen suojelijana) ja Intiaan on ollut seuraavienkin tsaarien työjonossa. Olen hämmästynyt, mikäli Putin ei laajenna Ukrainan sotaa lähiviikkoina (huom. arvostelu on todistettavasti julkaistu toisaalla 1.2.2022 joten ennustus osui – valitettavasti – oikeaan), ja jatka aiempien tsaarien linjalla Venäjän alueen kasvattamista naapurien kustannuksella kokiessaan muiden suurvaltojen olevan juuri nyt liian heikkoja sitä vastustamaan.
Lienee selvää, että olen ihan tulessa tästä kirjasta. Kaikki osuu yksinkertaisesti nappiin: aihe on erittäin kiinnostava, asiaa on paljon tiiviissä paketissa ilman turhaa lätinää, lukuisat kartat pitävät lukijan kartalla, ja ennen kaikkea kirja on suorastaan loisteliaasti kirjoitettu. Englannin kieli on kenties vanhahtavaa, mutta sujuvaa. Tämä on todellinen nautinto.
Arvosana: 5+/5