Iain Banksin erinomaisen tuotannon kahlaaminen jatkuu Crow Roadilla, joka kertoo skottilaisen perheen tarinaa parin-kolmen sukupolven ajalta. Päähenkilö on riitaantunut isänsä kanssa uskonasioista, ihastunut palavasti serkkuunsa, ja pohtii kadonneen setänsä kohtaloa. Alku on hitaahko mummon räjähtämisestä huolimatta, mutta sivujen myötä tarina alkaa pitää otteessaan ja taas kerran lukija yllätetään erikoisilla käänteillä.

Kirja-arvostelu Crow road

Korppien tielle käyminen tarkoittaa skottien murteella kuolemaa, joten raatoa tulee tässäkin tarinassa. Banks mässäilee tuttuun tyyliinsä ihmisten kärsimyksillä, mutta lisää niihin sopivasti huumoria. Etenkin päähenkilön kohdalla kärsimys on itseaiheutettua, ja läpi käydään kaikki mahdollinen typeristä riidoista ja veljeskateudesta liialliseen tenutteluun ja rakkauden tunteista vaikenemiseen. Jokainen löytänee itselleen tuttua typeryyttä jostain käänteestä.

Tarina osoittautuu vauhtiin päästyään erinomaiseksi. Kirja aiheuttaa mainion matkakuumeen, kun lukija intoutuu tutkimaan missä päin Skotlantia milloinkin liikutaan. Myös autoista kiinnostuneet voivat eksyä sivupoluille tutkiessaan minkälainen menopeli se Bristol Brigand nyt olikaan.

Kirja on hyvää kamaa, tosin skottilaisen puheenparren ymmärtäminen vaatii kohtuuhyvän englannintaidon lisäksi sanakirjan selailua. Alunperin 1992 julkaistu kirja on onneksi julkaistu myös suomeksi vuonna 1998 nimellä Crow Roadin käsikirjoitus, ja hyvällä tuurilla se voi löytyä kirjastosta. Kirjasta tehtiin myös kehuttu minisarja BBC:lle, jota tosin ei Suomessa saa katsottua kuin piraattipoukaman avustuksella (typerää).

Suosittelen!

Arvosana: 4/5