Algoritmit esittelee nimensä mukaan erilaisia algoritmeja, eli tapoja ratkaista ongelma tiettyjä sääntöjä noudattaen. Kirja vääntää rautalangasta mitä algoritmit ovat ja miten niitä käytetään. Pääpaino on luonnollisesti tietotekniikan sovelluksissa.

Kirja-arvostelu Algoritmit

Kirja johdattaa lukijan konkreettisten esimerkkien kautta algoritmien maailmaan. Ensin lajitellaan lukuja, sitten ratkotaan Königsbergin siltojen ongelmaa ja lopulta siirrytään tekoälyyn. Kirja toistaa jonkin verran itseään ja tyydyn harppomaan osan yksinkertaisimmista sekä vaikeimmista esimerkeistä. Luettavaa on itse asiassa aika vähän.

Ajattelin josko tässä olisi helppo väylä sisäistää tarkemmin kuinka tekoälyalgoritmit toimivat, mutta ei onnistunut. Todennäköisesti pitäisi vääntää itse koodia ja testata käytännössä, jotta se kuulu lamppu syttyisi. Tekoälystä kiinnostuneille, matriisilaskennan jo unohtaneille ei-koodareille tämä tuskin aukenee sen helpommin kuin aiemmin lukemani Syväoppiminenkaan.

Excel-mies jää kirjaa lukiessa miettimään kenelle tämä on tarkoitettu. Perusteet ovat liiankin yksinkertaisia, mutta lopun tekoälyesimerkkien myötä mennään kahluualtaasta suoraan syvään päähän. Tavallaan kirjan alkuosa soveltuu kelle tahansa, mutta loppu vaatii jo runsaita esitietoja mikäli haluaa lukemaansa myös ymmärtää.

Algoritmit jää kuriositeetiksi. En oikein ymmärrä kirjan kohderyhmää, kun vaikeusaste vaihtelee rajusti. Ehkä tämä soveltuisi korkeakoulun koodauskurssille, jos oppimateriaalin taso ei ole kohentunut opiskeluajoista…

Arvosana: 1/5