Aasin vaihteet on avausosa Dan Fanten (1944-2015) Bruno Dante -sarjassa. Pääosassa on kirjailijan alter ego Bruno Dante, jonka elämä keskittyy vahvasti ryyppäämiseen ja rellestämiseen, joten odotukset eivät välttämättä ole korkealla. Bukowskista ei kahden yrityksen perusteella tullut suosikkiani, mutta miten käy Fanten kanssa? Se selviää nyt.
Bruno Dantella ei mene vahvasti tarinan alkaessa. Viimeisimmän ryyppyputkensa aikana Dante intoutui homostelemaan, ja myöhemmin katui ja häpesi tekoaan niin paljon, että koitti päättää päivänsä puukottamalla itseään vatsaan. Nyt Dante on kotiutunut laitokselta vain kuullakseen, että hänen isänsä tekee kuolemaa. Vaikkei diabeteksen rampauttama ja sokeuttaman eläkeukon kuolema sinänsä yllätys ole, niin ainakin Dante joutuu sen vuoksi matkustamaan Los Angelesiin ja tapaamaan perheensä. Mukaan lähtee myös vaimo, tai siis tuleva ex-vaimo, sillä tämä ei alkoholistimiestään enää sulata, vaan tapailee mustaa koripalloilijaa.
Dantea vie viina. Antisankarin heikko kohta on Mad Dog 20/20, joka on pikaisen googletuksen perusteella 20% viiniä 20 nesteunssin (n. 6 dl) pullossa. Danten omin sanoin sen juominen on kuin rakastelisi naarasgorillaa; sen jälkeen kun on aloittanut, niin gorilla päättää koska lopetetaan. Onneksi kirjassa ei sentään kerrota mistä moinen vertaus on saanut alkunsa.
Lähtökohdat kaikkien aikojen rännille ovat erinomaiset, eikä Fante jätä niitä käyttämättä. Bruno varastaa vaimonsa luottokortin, ”lainaa” veljensä autoa, ja aloittaa kaikkien aikojen tenutusputken Losin laitakaduilla. Dante on sisimmältään hyväsydäminen mies, joten hän ottaa hoiviinsa ja mukaan s(e)ik(k)ailuun myös isänsä koiravanhuksen ja alaikäisen prostituoidun. Siitähän soppa vain sakenee.
Aasin vaiheet on alusta loppuun oikein viihdyttävää luettavaa. Useassa kohdassa kirja irrottaa hersyvät naurut, ainakin jos lukija ajattelee, että mistä aiheesta tahansa saa vitsailla. Teksti on sujuvaa, eikä tätä malta laskea käsistään seuraavia kohelluksia odotellessa.
Kirja herättää myös pohdintoja.
- Voiko näin paljon oikeasti juoda?
- Miksi kirjailija ajattelee, että elokuvakäsisten kirjoittaminen olisi jotenkin huonompaa työtä kuin proosan kirjoittaminen?
- Miten täyskännissä pystyy ajamaan ympäri kaupunkia herättämättä lainvalvojien huomiota? Eikö Losissa ole lainkaan liikennevalvontaa?
En voi olla vertaamatta Fanten tekstiä Bukowskiin. Omaan makuun Fante on paljon hiotumpaa ja fiksumpaa (jos sitä sanaa voi tässä yhteydessä käyttää) tekstiä, ja huumori on monitasoisempaa sekä oivaltavampaa. Jotenkin Fante myös onnistuu perustelemaan miksi alter egonsa toimii kuten toimii, ja lukija kokee touhut jollain tasolla jopa järkeviksi.
Dan Fanteen kannattaa tutustua jos ronski törkyhuumori uppoaa.
Arvosana: 4/5
ps. Fanten kohdalla muistan kerrankin mistä olen kirjavinkin saanut. Syyllinen on Heikki Kuulan kappale Rataraato, jossa päähenkilö nyysii Fantea kirjastosta lukeakseen sitä krapulassa. Suosittelen lämpimästi taustamusiikiksi.
