Toinen on nimensä mukaan toinen Tuomas Vimman romaani. Kirjassa palataan erinomaisen Helsinki 12 -esikoiskirjan tunnelmiin, sillä nyt Vimma kertoo (toivottavasti) kuvitteellisesta itsestään samaisen kirjan julkaisuhetkillä. Toinen paljastaa, ettei Vimma suinkaan itse ole kirjailija, vaan todellinen kynäniekka onkin hänen julkisuutta kaihtava puolisonsa Indigo. Jaaha, tämmöistä tällä kertaa!
Toinen on tuttua Vimmaa, jossa parasta on täysin överiksi vedetty hahmokatras. Päähenkilö itse on siivoushullu, joka on tiistaihin mennessä siivonnut kämpän perinpohjin jo kolme kertaa, ja hänen ruokailuinnostuksessaan on havaittavissa vihjeitä tulevaan kirjaan Gourmet. Puoliso, 186½ senttinen Indigo on Voguen kannesta tuttu exitin tehnyt IT-miljonääri (just!), ja pariskunta on sopinut hänen hoitavan työt ja miehen hoitavan kodin. Kodin lattia on tietenkin tehty 1700-luvun lopulla Ontariojärveen uponneesta laivasta sukelletuista vaahteralankuista, ja seinällä roikkuu Nelimarkan omakuva, johon on lisätty tussilla jointti suuhun.
Sivuhahmot ovat ihanan epäkorrekteja. Vimman entinen tyttöystävä Ronja on lesbouden löytänyt natsiaatteeseen kajahtanut tuotantotalouden tohtori ja suursijoittaja, vaikka ikää on vasta 26. Hänen luonaan asuu alle parikymppinen ranskalainen au pair Clarice vastaten sekä kodista että emännän puutarhasta. Kustannustoimittaja Mikko piristää työpäiväänsä kokaiinilla ja dokaa Otavan kortilla pienimmästäkin tekosyystä. Kaiken kruunaa Jani, yksisilmäinen lääkäri, joka vokottelee sänkyynsä alaikäisiä tyttöjä – aina useamman kerrallaan – kun avovaimo ei ole maisemissa.
Juoni ei ole kummoinen. Tapahtumat keskittyvät pääasiassa bilettämiseen ja välillä ilottomampaan päihteiden käyttöön. Vakavimmissa kohdissa toimittajat ahdistelevat Vimmaa, jonka esikoiskirja voittaa palkinnon jos toisenkin. Pikku hiljaa päähenkilöllä ego ottaa vallan ja keltaista nestettä alkaa nousta päähän. Finlandia-palkinnon meno sivun suun kyrsii, eikä päähenkilömme enää muista, kuka se kirjan lopulta kirjoittikaan.
Kirjan alku on vahva, mutta puolivälin paikkeilla meno vähän hyytyy. Osa kohtauksista tuntuu silkalta sivuntäytteeltä, varsinkin siivousvimmasta kärsivän päähenkilön viledavitsit menevät vähän ohi. Onneksi loppuratkaisu on kirjailijan parhaita.
Juonen jäädessä vaisuksi kirjan vetovoima perustuu paitsi hahmoihin, myös kahjoihin kohtauksiin joihin Vimma heidät sijoittaa. Karhun kaataminen paljain käsin on jo ehkä vähän liikaa, ja Ronjan papan sotamuisteloissa kronologia pissii pahan kerran, mutta kevyemmät farssit toimivat erinomaisesti. Nauran ääneen useamman kerran.
Kirjan ikä painaa yllättävän vähän. Stadin baarit menevät täydestä, koska en ole niissä julkaisuvuoden 2005 jälkeen notkunut. Seiska ja Suomi24 ovat nekin edelleen voimissaan, ja ainoastaan Sonera Plaza kalskahtaa korvaan menneeltä maailmalta. Jos tekstiviestit vaihtaisi modernimpaan viestintävälineeseen ja taksit Überiin, menisi tämä täydestä.
Mahtava kirja pienestä epätasaisuudesta huolimatta.
Arvosana: 5-/5
