Vaikka Blade Runner on yksi parhaista elokuvista, on Philip K. Dickin alkuperäisteos jäänyt jostain syystä kokonaan lukematta. Puute pitää korjata.

Kirja-arvostelu Uneksivatko androidit sähkölampaista

Uneksivatko androidit sähkölampaista sopii hyvin äskeisen Neurovelhon jatkeeksi. Pienenä aasinsiltana William Gibson sai lopullisen kipinän Neurovelhon viimeistelemiseen nähtyään Blade Runnerin, ja stressasi mahdollisista plagiointisyytteistä dystopioiden samankaltaisuuksien vuoksi. Ei nämä nyt minusta niin samanlaisia ole…

Uneksivatko androidit sähkölampaista on suomennettu pariin kertaan, ja lukuun valikoitui vuoden 2022 J. Pekka Mäkelän versio. Mukana on myös asiallinen Tähtivaeltaja -lehden päätoimittajan Toni Jerrmanin lyhyt biografian ja fanipoikailun sekoitus. Hyvä paketti.

Tarina on mainio ja opus tuli ahmittua päivässä – ilman perheellisen velvoitteita alle 250 sivun urakka menisi yhdeltä istumalta. Tyhjiä hetkiä ei ole, ja tarina etenee hurjaa vauhtia. Vaikka elokuva on nähty, ei juonta voi sanoa ennalta-arvattavaksi. Pienenä kauneusvirheenä juonenkäänteet ovat parissa kohdassa sen verran sekavat, että lukija jää ihmettelemään ensin tapahtumia ja sitten kirjailijan erikoisia ratkaisuita.

Yhtymäkohdat kirjan ja elokuvan välillä ovat jopa yllättävän vähäiset, vaikka tietyt kohtaukset onkin kopioitu suoraan elokuvaan. Sekä kirja, että elokuva toimivat omillaan erinomaisesti, eikä versioita voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Teema keinotekoisen ja aidon ihmisen eroavaisuudesta on molemmissa pääroolissa, mutta kirjassa ehditään herätellä myös muista tekniikan mukanaan tuomien mahdollisuuksien haittapuolista. Miltä esimerkiksi tuntuisi kone, jolla voi suoraan muokata tunnetilaansa?

Vahvat mielikuvat ohjaavat lukemista, enkä kykene kuvittelemaan Rick Deckardia muuksi kuin Harrison Fordin esittämäksi tutuksi hahmoksi. Samoin Rachel Rosen on tutunoloinen siinä missä androiditkin. Rutger Hauerin legendaarista Tears In Rain -monologia ei kirjasta (tietenkään) löydy.

Hyvähän tämä on juonen pienistä epäloogisuuksista huolimatta. Iso suositus genren ystäville ja miksei muillekin ihmisyyden arvoitusta miettiville.

Arvosana: 5-/5