Joskus hyllystä löytää kirjoja, joita ei muista ostaneensa. Nyt käsiin sattui taas sellainen, eikä minulla ei ole mitään hajua milloin ja miksi olen ajatellut , että tämä olisi mieluinen. Kansi ainakin on karsea, mutta ei kun lukemaan!
This is how you lose the time war kertoo kahden agentin, koodinimiltä Punainen ja Sininen, tarinan. Vastakkaisilla puolilla Virastossa ja Puutarhassa toimivat agentit aloittavat jostain päähänpistosta keskinäisen kirjeenvaihdon, vaikka sen paljastuminen tarkoittaisi likvidointia. Lopulta agentit – tietenkin – rakastuvat toisiinsa.
Kirja muistuttaa monessa mielellä Iain M. Banksin Siirtymää, sillä molemmissa liikutaan ajassa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa historiaa muokaten. Pienenä miinuksena agenttien tehtävät sijoittuvat hieman kliseisiin aikoihin ja paikkoihin, eikä tarina oikein meinaa pitää otteessaan. Toisaalta voi olla, etten vaan saa kiksejä toisten rakkauskirjeiden lukemisesta, sillä agenttien kirjeet toisilleen ovat kuitenkin keskeisessä roolissa.
Itse asiassa kirjan kirjoittaminen on lähtenyt liikkeelle kirjeistä. Amal El-Mohtar ja Max Gladstone kirjoittivat kirjeitä vuorotellen ottaen kumpikin oman agentin roolin, ja tapahtumat kirjeiden ympärille muotoituivat sen jälkeen fiilispohjalta. Metka tapa kirjoittaa!
Molemmista agenteista käytetään kirjassa pronominia she, ja taustoja tutkiessa asia paljastuu jonkin sortin kannanotoksi. Huoh, taas näitä… Kirjan suomentaminen olisi todellinen kulttuuriteko, koska tasa-arvoinen kielemme hävittäisi keinotekoiset sukupuoliroolit, joilla ei tarinan kannalta ole mitään väliä. Lukukokemus pikemminkin paranisi, kun lukija voisi mehustella oman maun mukaisella rakkaustarinalla.
Lyhyehkön kirjan loppupuolelle päästessä mietin jo luovuttavani, ja kirja jäi pariksi päiväksi hyllyyn. Tarina oli kuitenkin sen verran kiintoisa, että halusin lukea sen loppuun, ja se kannatti. Kirjan loppuratkaisussa käännetään ajan rattaat niin tiukoille mutkille, että insinöörikin on ihmeissään.
Kirjasta jäi kuin jäikin lopulta hyvä maku suuhun. Opus melkein pitäisi lukea uudelleen, jotta ymmärtäisi mitä tässä oikein tapahtui. Mainiota!
Arvosana: 3+/5
