Synkkä metsä on Muistoja planeetta Maasta -trilogian toinen osa. Liu Cixin tarjoaa teoksissaan erikoista tarinakulkua, filosofisia pohdiskeluja ja apokalyptistä kauhua, johon kiinalaisuus tuo vielä oman mausteensa. Sarja on avausosansa Kolmen Kappaleen Probleema perusteella nautinnollista kovaa scifiä, joten tartun kirjaan korkein odotuksin.
Synkkä metsä jatkuu siitä mihin Kolmen kappaleen probleema päättyi. Trisolariksen laivasto on lähetetty kohti maata, ja väistämätön maailmanloppu on edessä neljän vuosisadan kuluttua. Trisolariksen vakoojat, Sofonit, ovat jo Maassa, ja ne ovat estäneet mm. fysiikan perustutkimuksen kokonaan. Toivo vihollisen torjumisesta on menetetty.
Cixin rakentaa mainion tarinan mahdottomasta tehtävästä. Koska vihollisella on käytössään käytännössä rajattomat tiedusteluresurssit, annetaan vastuu vastatoimista neljän Seinänkohtaajan harteille. Heillä luodaan rajattomat valtuudet juonia vihollisen pään menoksi, mutta suunnitelman täytyy pysyä vain heidän omassa päässään, eivätkä he saa paljastaa sitä edes muille ihmisille.
Nimensä mukaan kirjassa pohditaan Synkän Metsän teoriaa. Johtuuko se, ettemme ole havainneet muita sivilisaatioita siitä, että kaikki pelkäävät ja ovat piilossa? Onko pakko piiloutua, koska vieras sivilisaation on suurella todennäköisyydellä teknisesti ylivoimainen ja siten olemassaolon uhka? Trisolariksen välitön hyökkäys puhuu teorian puolesta.
Toinen kiintoisa teema on vanhenemisen ja aikamatkustamisen pohdinta. Ihmiskunta on kehittänyt horrostekniikan, jonka avulla esimerkiksi vakavasti sairastuneet voivat horrokseen vaipuneena odotella parannuskeinoa sairauteensa. Avaruussaaga saa tämän ansiosta eeppisiä mittasuhteita, kun päähenkilöt voivat vaikuttaa vuosisatojen ajan.
Kolmas teema on ihmiskunnan ja yksilön olemassaolon pohtiminen. Mitä uhkaavan maailmanlopun alla pitäisi tehdä? Taistella viimeiseen hengenvetoon, paeta, vai antautua hetken hedonismiin?
Kiinalaisuus näkyy kakkososassa selvemmin kuin ensimmäisessä. Olen helisemässä henkilöhahmojen kanssa, sillä on vaikea erotella toisissaan Chang, Zhang, ja Zhuang. Ykkösosan kätevä henkilölistakin loistaa poissaolollaan. Argh!
Toinen havaitsemani ero on ihmisten erikoisessa käyttäytymisessä (joka vielä korostuu kolmososassa): en ymmärrä ihmisten päätöksiä ja toimia, ennen kuin katson asiaa itämaisen kasvojen menettämisen kulttuurin kautta. Onneksi kirja on enemmän tarinallinen, kuin keskustelujen ja ihmissuhteiden kautta etenevä teos.
Plussaa teos saa realistisen oloisesta taistelukuvauksesta ensimmäisessä kahakassa ihmiskunnan ja Trisolariksen välillä. Liu kuvaa teknologisen ylivoiman vaikutusta jopa ahdistavalla tavalla: miten ritari voi varautua kohtaamaan laserkiväärin, jonka olemassaoloa hän ei voi edes kuvitella? Kirjaa lukiessa on pakko yhtyä Hawkingin linjaan: parempi olla hissun kissun…
Sen enempää juonta spoilaamatta teos on toimiva ja pitää hyvin otteessaan liki 700 sivun paksuudesta huolimatta. Teos kieltämättä kärsii rönsyilystä, jolle ei aina löydy perusteita. Hard scifin ystäville tämä kuitenkin maittaa varmasti.
Arvosana: 4/5
