Riskitietoisuus – miten hyviä päätöksiä tehdään on heuristiikkaan ja rajoitettuun rationalisuuteen keskittyneen saksalaispsykologi Gerd Gigerenzerin ensimmäinen suomennettu teos. Se keskittyy valaisemaan ihmisten puutteita riskien ja todennäköisyyksien arvioinnissa, ja siten tekemään parempia päätöksiä.
Gigerenzer avaa kirjan havainnollisella esimerkillä: mitä tarkoittaa säätiedotuksen väite, että sateen todennäköisyys Hyvinkäällä on 25%? Tarkoittaako se, että 25% ajasta sataa? Vai tarkoittaako se sitä, että 25% alueesta saa vettä? Vai sittenkin, että Pekka Pouta sanoo että sataa (25%), ja Mette kahden kaverinsa kanssa on eri mieltä (75%)? 🥴
Kun katsoo ympärilleen, näkee prosentteja on joka paikassa, mutta harvoin selitetään mitä niillä oikein tarkoitetaan; pitää kysyä itseltään, että mihin tätä verrataan.
Toinen prosenttien ongelma on vertailuluku: riskin kerrotaan tuplaantuvan, mutta unohdetaan sanoa, että 2x melkein nolla on edelleen melkein nolla. Pelkkien prosenttien sijaan pitää katsoa absoluuttista riskiä. Esimerkiksi Britannian terveysviranomaiset menivät möläyttämään, että uusi e-pilleri tuplaa veritulppariskin, mutta unohtivat kertoa riskin kasvavan 1/7000 → 2/7000. Riski olisi kannattanut edes kertoa prosentteina: 0,014% riski siis kasvoi 0,028% lukemaan.
Ai mitä kävi? Aborttien määrä kasvoi 13000(!) kpl ja alle 16-vuotiaat synnyttivät 800 vauvaa enemmän, ennen kuin kohu saatiin kuriin. Riskitietoisuuden puute aiheutti vakavat ongelmat!
Ihminen reagoi luonnostaan pelolla ellei lukuja laske auki. Esimerkiksi WTC-iskujen jälkeen lentämistä välteltiin ja siirryttiin autoilemaan. Arvioiden mukaan liikennekuolemien määrä USA:ssa kasvoi noin 1600 hengellä, mikä on 6x enemmän mitä varsinaisessa hyökkäyksessä kuoli. Lentäminen pelottaa edelleen ihmisiä, vaikka tyypillisesti automatka kotoa lentokentälle on reissun vaarallisin osuus.
Varmuutta ei koskaan ole
Gigerenzer nostaa esiin ristiriidan, jossa ihminen haluaa varmuutta, mutta sen etsiminen vie vain ojasta allikkoon. Myyjä, joka väittää silmät kirkkaana monimutkaisen sijoitustuotteen olevan täysin riskitön tekee kaupat, koska tuote tuntuu varmalta verrattuna korkotuotteeseen, jonka myyjä kertoo pienestä epävarmuudesta liittyen Euroopan keskuspankin korkopäätöksiin. Psykologinen taipumus uskoa itsevarmaa ihmistä ja riskitietoisuuden puute on vaarallinen yhdistelmä.
Moni ihminen pitää DNA:ta ja sormenjälkiä varmoina todisteina rikoksissa, mutta todellisuudessa näin ei ole. Kirjan lukeneena en ole lainkaan innostunut poliisin vaatimuksesta avata passien sormenjälkirekisteriä (jonka luvattiin aina pysyvän vain passikäytössä) vakavien rikosten selvittämiseen, koska etenkin sormenjälki on todisteena epävarma. Haitat voivat helposti ylittää hyödyt, kun miljoonien sormenjälkien kannasta löytyy väkisin riittävän samanlaisia jälkiä, jolloin täysin viattomia ihmisiä haetaan pillit ulvoen asemalle pahanteosta epäiltynä. Seuraavaksi vaaditaan sormenjälkiä keskivakaviin ja lopulta ihan kaikkiin rikostutkimuksiin, jolloin väärien hälytysten määrä räjähtäisi käsiin!
Varmuutta ei ihmiselämässä yleensä ole. Miten epävarmuuksiin sitten pitää suhtautua? Gigerenzer jakaa tuntemattomat tapahtumat kahteen osaan:
- Riski tarkoittaa laskettavissa olevaa todennäköisyyttä: kasinopelejä, lottoa ja Prisman mummorullia. Riskit tunnetaan ja päätös voidaan laskea. Nurinkurisesti näistä löytyy varmuutta, varminta on olla pelaamatta!
- Epävarmuus tarkoittaa tuntemattomia riskejä: pörssiä, terveyttä, liike-elämää. Näitä ei voi laskea, joten tarvitaan intuitiota ja nyrkkisääntöjä.
Yleensä ihmisen kohtaamissa asioissa on ripaus molempia.
Mainio esimerkki nyrkkisääntöjen käytöstä löytyy vuonna 2009 Hudsonjoen pakkolaskusta. Lentokone törmäsi nousussa hanhiparveen ja menetti molemmat moottorit. Kapteeni muisti purjelentäjän nyrkkisäännön: jos kohde edessä nousee tuulilasilla, et pääse sinne asti. Lennonjohtotorni kohosi ylöspäin, joten kapteeni päätti välittömästi laskeutua jokeen.
Terveydenhuollossa riski ja epävarmuus menevät usein sekaisin. Esimerkki kertoo positiivisen HIV-testituloksen saaneesta, jolla ei oikeasti ollutkaan HIV. Lääkäri ei tajunnut testin antavan vääriä positiivisia, mutta onneksi potilas itse ymmärsi mahdollisuuden. Tiedetään tapauksia, joissa HIV-positiiviseksi luultu on ajatellut elämän olevan ohi, ja harrastanut suojaamatonta seksiä oikeasti HIV-positiivisten kanssa.
Vieläkin yleisempi on vanha tuttu Nassim Talebin nimeämä kalkkunaharha, jossa menneistä tapahtumista lasketaan todennäköisyyksiä tulevalle. Kalkkuna luottaa saavansa ihmiseltä ruokaa, ja luottamus kohoaa kohoamistaan ja on korkeimmillaan kiitospäivän aattona. Hölmöillä ihmisillä (englannin turkey tarkoittaa kalkkunan lisäksi myös typerystä) riskialttiit harrastukset myös kasvattavat itseluottamusta ja saavat ottamaan entistä suurempia riskejä kunnes lopulta sattuu otsaan.
Suhteutuminen riskiin
Lentoyhtiöt ovat saaneet epävarmuuden hyvin hallintaan, mutta se ei ole ilmaista. Esimerkiksi polttoaineen ei haluta loppuvan, joten normaalikulutuksen päälle lasketaan ensin 5% varmuusvara, sitten varakentälle pääsemiseksi tarvittava kerosiini, sitten puolen tunnin kiertelyyn tarvittava varmuusvara, ja lopuksi vielä miehistön päättämä hätävara kaiken muun päälle. Lufthansalla jopa 30% polttoaineesta kuluu polttoaineen kuljettamiseen.
Riskienhallinnan ansiota lentäminen on erittäin turvallista, mutta siitä huolimatta riskejä poistetaan järjestelmällisesti edelleen. Vaaratilanteita seurataan ja yritetään estää niiden toistuminen. Gigerenzer muistuttaa, että terveydenhuoltoalalla ollaan riskien suhteen vasta lähtökuopissa. Onneksi käänne on havaittavissa, sillä kiinnitin huomiota Meilahden infotauluihin, jotka kertoivat potilaiden ja lääkkeiden tunnistamista jo mitattavan.
Amerikassa tai Suomessa ei kuitenkaan järjestelmällisesti tilastoida hoitovirheitä, mikä on aivan älytöntä. Suomessa hoitovirheiden takia arvioidaan kuolevan vuosittain 700-1800 ihmistä, Amerikassa 50000-100000. Gigerenzer kertoo erään suuren lentoyhtiön johtajan todenneen: ”jos meillä olisi sama turvallisuuskulttuuri kuin sairaaloissa, joka päivä putoaisi kaksi lentokonetta”.
Toisaalla homma vedetään överiksi, kun poliitikot eivät tajua liiallisen säätelyn nostavan, eikä laskevan riskiä. Esimerkiksi pankkien lainanantoa säätelevä Baselin sopimus vuodelta 1988 oli 30 sivun mittainen ja kaikki sen vaatimat laskut voitiin laskea jos nyt ei päässä, niin ainakin kynällä ja paperilla. Basel 2 vuodelta 2004 oli jo 347 sivua, muttei estänyt 2008 finanssikriisin ongelmia Euroopassa. Nykyisen Basel 3:n kuvitellaan 616 sivunsa ansiosta estävän ongelmat, mutta pelkään silki näkeväni yli 1000-sivuisen Basel 4:n.
Defensiivinen päätöksenteko
Defensiivinen päätöksenteko tarkoittaa sitä, että ihminen ajattelee vaihtoehdon A olevan paras kokonaisuuden kannalta, mutta valitsee silti vaihtoehdon B, joka on hänen kannaltaan parempi jos asiat menevätkin pieleen. Kukaan ei ole saanut potkuja valittuaan IBM:n, sanottiin ennen, eli myyntiä tehtiin defensiivisesti. Myyntityössä olen huomannut, että moni valitsee tunnetumman nimen, vaikka saisi siltä toiselta firmalta paremman ratkaisun. Eniten kummastelen, miksi HR maksaa maltaita työntekijöiden testauksesta, vaikka intuitiolla saisi parempia tuloksia.
Äsken mainittu pankkisektori kärsii defensiivisyydestä. Björn Wahlroos kertoo muistelmissaan Nordean hallituksen kokousten pöytäkirjojen kasvaneen monisataasivuisiksi, jotta kaikki vaaditut asiat saadaan kirjattua. Lienee selvää, ettei paperinpyörittely mitään estää; ainoastaan kannustaa maksimaaliseen riskinottoon, koska aina voi todeta, että vika on säätelyssä (”kyllä me Basel 3 vaatimukset täytettiin, ei ole meidän vika”). Kannattaisiko mieluummin vaikuttaa omistajiin ja ilmoittaa jo etukäteen, että jos eurooppalainen pankki jatkossa menee nurin, niin perinteistä pankkitukea ei tipu, vaan pankki kansallistetaan ja omistajat menettävät kaiken?
Defensiivisesti ajatteleva lääkäri määrää varmuuden vuoksi tarpeettomia tutkimuksia tai lääkkeitä, sillä etenkin jenkkilässä pääsee käräjille jos ei tee mitään. Gigerenzer arvioi pelkästään varmuuden vuoksi tehtyjen tietokonetomografioiden aiheuttavan Amerikassa 30 000 syöpätapausta vuosittain! Meillä ei Euroopassa mene sen paremmin, koska espanjalaislääkäreille tehty tutkimus osoitti, että he määräävät potilaille erilaisen hoidon kuin mitä he itselleen määräisivät.
Myös liikkeenjohdossa tehdään defensiivisiä päätöksiä. Kolmannes johtajista kertoo tekevänsä mielestään huonoja päätöksiä kritiikiltä suojautuakseen. Ongelma korostuu korporaatioissa, joissa palkkajohtaja ajaa omaa etuaan; pk-puolella omistajayrittäjän on helpompi tehdä oikea päätös kun ei tarvitse selitellä mahdollista epäonnistumista kellekään.
Laajemmassa perspektiivissä defensiivisen päätöksenteon haittoja löytyy kaikkialta. Yhteiskunnan eliitti – on se sitten kuningassuku tai diktaattori, aatelisto, politbyroo, demokraattinen poliitikko – haluaa ensisijaisesti turvata oman asemansa, eikä valtion asia ole yhtä kiinnostava. Esimerkiksi Venetsian kauppiaseliitti halusi turvata bisneksensä, joten kunnianhimoisten nuorten miesten pääsy kauppalaivojen kapteeniksi estettiin. Karthagossa taas tapana oli ristiinnaulita hävinneet sotapäälliköt (joihin vaadittiin oikea syntyperä, eikä osaamisella ollut väliä), jolloin he eivät halunneet voittaa taistelua, vaan välttää ikävän ristinkuoleman. Edes ”korruptiovapaan” Suomen poliitikkoja ei kiinnosta maan etu, koska katteettomista vaalilupauksista välittyy todellinen motiivi eli oma uudelleenvalinta seuraavissa vaaleissa.
Sijoituspuolen esimerkit ovat karmeita. Sijoitusmyyjistä suurin osa ei itse ymmärrä mitä myy ja suurin osa asiakkaista ei ymmärrä sijoitusmyyvän myyvän sitä mitä pomo käskee. Silti suurin osa ihmisistä luottaa pankkineuvojaan, vaikkei todellakaan pitäisi.
Nyrkkisäännöt
Gigerenzer luottaa nyrkkisääntöihin, mikä tukee aiemmin oppimaani. Vastoin yleistä käsitystä datan lisääminen ei paranna päätöksiä, joten kannattaa keskittyä oleelliseen. Esimerkiksi johtajille hän antaa kolme ohjetta:
- Kuuntele ensin, puhu vasta sitten
- Jos ihminen ei ole rehellinen ja luotettava, ei muulla ole väliä
- Rohkaise ihmisiä ottamaan riskejä, ja anna heille päätösvaltaa
Mainio lista!
Gigerenzer kehottaa välttämään kostamista, ja jään pohtimaan kuinka paljon paremmin Anders Wiklöfillä menisi, jos hän ei pakkomielteisesti olisi nurkannut Ålandsbankenia. Olisiko hilloa vielä enemmän, jos hän olisi valinnut projektinsa taloudellisen potentiaalin, eikä kostonhimon perusteella?
Myynnin puolella Gigerenzer antaa satikutia monimutkaisilla asiakasluokitusmalleille. Parhaita malleja nimittäin ovat sielläkin ne yksinkertaisimmat: milloin asiakas osti viimeksi on täysin riittävä kriteeri, eikä aiempia ostoksia tai niiden suuruutta kannata seurata.
Gigerenzer muistuttaa, että yksityiskohtainen regressiomalli toimii vain menneisyyden selittämisessä. Tämä on selkeää, koska vain monimutkaisen funktion saa sovitettua menneiden käyrien mukaiseksi. Ennustamisessa näillä ei sitten enää teekään mitään, koska yksinkertaiset yhteen tärkeimpään muuttujaan perustuvat nyrkkisäännöt ovat parempia.
Leikkimielellä
Osa vinkeistä esitetään pilke silmäkulmassa. Kirja kertoo kuinka onnistua ravintolatilauksessa, kuinka shoppailla tehokkaasti, ja kuinka urheilussa voi sotkea vastustajan pasmat. Mainioita arjen ja juhlan helpottajia.
Gigerenzer käyttää useamman aukeaman parinvalintaan. Yksi kätevä sääntö voisi olla: yritä saada partneri, jota vertaisesti tavoittelevat. Toinen malli taas on tyytyminen: Määritä odotustasosi ja lopeta etsintä löydettyäsi kriteerit täyttävän ehdokkaan. Lopuksi ei auta kuin toivoa rakastuvansa, mutta onneksi näin käy ainakin lähes jokaisessa järjestetyssä avioliitossa; miksei siis loogisesti järkeillyssäkin?
En voi kuin ihailla Charles Darwinin ja Benjamin Franklinin tapaa suhtautua aviopuolison etsintään (älkää kertoko tätä vaimolle). Darwin teki päätöksen tärkeimmän syyn perusteella ja jätti muut syyt huomiotta. Franklin taas kehotti suosimaan vanhoja naisia nuorten sijaan: he ovat kokeneita, parempia keskustelijoita ja kiitollisempia rakkaudenosoituksista!
Rakkauden hedelmien suhteen esitetään mielenkiintoista tilastoa. Vanhemmat yrittävät antaa tasapuolisesti aikaa lapsilleen, mutta 1/N säännön käyttö johtaakin huomaamatta siihen, että ensimmäinen ja viimeinen lapsi saavat enemmän aikaa (ollessaan jonkun aikaa ainoita lapsia kotona) ja keskimmäinen jää vähimmälle. Onnea vaan suurperheisiin, jotka alkavat optimoida lasten huomiota tämän luettuaan.
Ihmisten huomion keskittyminen vääriin asioihin ihmetyttää. Hullun lehmän taudin aiheuttama paniikki saa pyörittämään päätä, kun näkee numerot. Esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka, tässä on paljon ”hauskoja” hetkiä.
Lääkärissä
Gigerenzer on uransa aikana kouluttanut lääkäreitä tilastotieteen ihmeelliseen maailmaan ja hänen kokemuksensa ovat pelottavia: terveydenhuollon puolella ei osata matematiikkaa. Kaiken lisäksi käytännössä vain lääkefirmat järjestävät lääkäreille ”koulutusta”, ja on vaikea uskoa tavoitteen olevan mikään muu kuin omien tuotteiden myynninedistäminen. Naurattaisi ellei itkettäisi, kun Gigerenzer kertoo saksalaisten viiden tähden hotellien muuttaneen luokitustaan neljään tähteen (palvelutasoon koskematta), jotta lääkäreiden kestitseminen ei näyttäisi niin pahalta.
Gigerenzer kertoo silmiä avaavasta luennosta gynekologeille. Hän kysyi osallistujilta kuinka suurella todennäköisyydellä löydös mammografiassa on oikeasti syöpä, eikä kukaan osannut vastata (10% on oikeasti syöpiä ja 90% vääriä hälytyksiä). Käytännössä suurin osa potilaista panikoi täysin turhaan, kun lääkäri ei osaa kertoa kyseessä olevan miltei varmasti väärä hälytys.
Oma kokemus vahvistaa, ettei todennäköisyyksiä ymmärretä. Raskaudenaikaisissa tutkimuksissa ilmeni jokin ongelma, äiti huolestui, eikä kukaan osannut kertoa millä todennäköisyydellä tutkimus edes antoi oikean tuloksen. Jouduin itse selvittämään ja laskemaan väärän hälytyksen olevan todennäköisin vaihtoehto yli 80% todennäköisyydellä, ja äiti onneksi rauhoittui vähän. Olisi silti suotavaa, että terveydenhuollossa ymmärrettäisiin mitä testitulos oikeasti tarkoittaa. (Lapsi oli onneksi terve.)
Luen kauhulla tarinaa eturauhassyöpien seulonnasta. Suurin osa miehistä kehittää vanhoilla päivillä eturauhassyövän, ja näitä seulotaan innolla vaikkei suurin osa niistä ehdi kehittyä ongelmallisiksi ennen kuin kuolo korjaa jo jostain muusta syystä. Tutkimuksen mukaan kuolleisuudessa ei ole eroa riippumatta seulonnoista, ja optimistisin arvio on yhden promillen(!) muutos parempaan. Todennäköisesti turhaan tehdyn hoidon seuraus sen sijaan voi olla karmea: ensin piikitellään koepaloja ja lopuksi 20-70% miehistä joutuu vaippoihin loppuiäkseen ja bonuksena heittää hyvästit stondikselle. Apua!
Gigerenzerin madonluvut masentavat: suurin osa lääkäreistä ei ymmärrä asianlaitaa, vaan uskoo sokeasti kaiken mahdollisen seulonnan autuuteen. Onneksi valonpilkahduksiakin on, ja ränttäyksen ansiosta muutama saksalainen syöpäjärjestö esittää jo numeronsa oikein. Kirjassa väännetään rautalankaa niin, että jokainen kyllä ymmärtää asian, mutta miten saataisiin myös lääkärit lukemaan tämä? Sitä odotellessa suosittelen kirjaa ihan jokaiselle, joka haluaa tehdä parempia päätöksiä omasta hoidostaan.
Kuinka ottaa parempia riskejä?
Kirjan vinkit ovat yksinkertaisia ja kirjailija on todistanut ala-asteikäisenkin ymmärtävän ne. Meillä aikuisilla ei siis pitäisi olla ongelmia.
Gigerenzer lähestyy terveyttä ennaltaehkäisyn kautta, ja näyttö on vahvaa. Jälleen tarjolla on nyrkkisääntöjä, jotka ovat kaikille tuttuja, mutta joita harva noudattaa:
- Älä polta (1/6 todennäköisyys kuolla)
- Ole normaalipainoinen
- Harrasta liikuntaa
- Vältä pikaruokaa ja sokerijuomia
- Vähennä lihaa ja lisää kasviksia
- Vältä suolaa
- Vältä lisäravinteita
- Imetä lastasi
- Vähennä alkoholinkäyttöä
- Rajoita säteilyä
Näitä noudattamalla pääsisi pitkälle, jolloin hyvällä tuurilla ei tarvitsisi edes arpoa hoidon tai hoitamattomuuden välillä. Hän kannustaa opettamaan asioita jo ala-asteella, jotta ne iskostuvat takaraivoon.
Terveystiedon lisäksi hän kannustaa opettamaan lapsille rahataitoja, esimerkiksi prosenttilaskuja. Medialukutaitoa taas tarvitaan ymmärtämään, miten mainostajat manipuloivat ostamaan jotain typerää tai terveydelle haitallista. Myös älylaitteiden haitoista muistutetaan.
Gigerenzer näkee paremman tilastollisen ymmärryksen rajoittavan terveydenhuollon karkaavia kustannuksia, joita ikääntyvä väestö ympäri maailman aiheuttaa. Hän muistuttaa, että mitä enemmän jostain terveysriskistä revitään otsikoita, sitä vähemmän siitä yleensä kannattaa huolestua. Ja kun sekä lääkärien että potilaiden terveystietoisuus kasvaa, saadaan parempaa hoitoa pienemmin kustannuksin. Ehkä tämä kirja pitäisi laittaa ehdoksi, jotta saa asettua ehdolle hyvinvointialueiden aluevaaleissa?
Mainio kirja
Gerd Gigerenzer on kirjoittanut erinomaisen kirjan, joka kannattaa ehdottomasti lukaista. Kirjan matematiikka on helppoa, ja vaikkei todennäköisyyslaskenta olisi koulussa mennyt jakeluun, niin tässä muodossa varmasti menee. Ihmettelen, miten asiat voidaankin koulussa laskea niin vaikeasti!
Tarina etenee mukavasti, kuvitusta on reilusti ja kieli on selkeää. Tätä lukee mielellään, vaikka välillä alkaakin huolettaa. Suosittelen kaikille ja aion etsiä käsiini herran toisenkin suomennetun teoksen.
Arvosana: 5/5
