Juhani Ahon Rautatie sen sijaan jätti niin makoisan jälkimaun, että päätin etsiä sitä lisää. Kuunteluun valikoitui Papin Tytär vuodelta 1885 ja samaan syssyyn kuuntelin myös jatko-osan Papin Rouva vuodelta 1893.
Kirjoissa kuvataan papin tyttären Ellin (rakkaus)elämää. Utelias, maailmasta kiinnostunut tyttö ei oikein sovellu ajankuvan mukaiseen naisen muottiin, ja jostain ihmeen syystä hänen elämäänsä pettynyt äitinsä ohjaa tytärtään toistamaan typeriä valintojaan. Naisen paikka on kotona, ja vain mies voi toteuttaa haaveitaan.
Ensimmäinen kirja kuvaa koko Ellin lapsuuden kellarin katolle maisemia ihastelemaan kiipeävästä pikkutytöstä järjestettyyn avioliittoon saakka. Rakkauselämä kuvataan ikävän inhorealistisesti, ja tytön tehtävä on päästä naimisiin. Keskinäisellä rakkaudella tai yhteensopivuudella ei ole väliä, mikä kiteytyy hyvin Ellin äidin ajatusmaailmaan: ”maailmassa hyvin harvoin tyttö saa sen jota rakastaa, usein hänen täytyy tyytyä siihen, jota voi sietää”. Mikä voisi mennä pieleen?
Toinen kirja kuvaa pieleen mennyttä avioliittoa papin rouvana. Aviomies Mikko ällöttää Elliä kaikilla tasoilla; kädenpuristus on velton löysä (ällöttää muuten miehiäkin toista miestä kätellessä), keskivartalon pulleus ei houkuta aviovuoteen puolelle, ja kaiken kruunaa älyn köyhyys. Mies ei edes tajua vaimonsa olevan onneton, ja hänen hädin tuskin kykenevän sietämään häntä.
Romaaneja yhdistävä tekijä on maailmaa nähnyt, naisia kaatanut ja järkevään keskusteluun kykenevä ylioppilas Olavi (menneen ajan diplomi-insinööri siis). Ensimmäisessä kirjassa Olavi saapuu vieraaksi Ellin kotiin yhdessä tulevan aviomiehen Mikon kanssa. Olavi ja Elli naureskelevat yhdessä kömpelölle Mikolle, keskustelevat Runebergistä ja niin vain Elli ehtii rakastua ennen kuin Olavi jatkaa matkojaan. Mikko sen sijaan ei hoksaa mistään mitään, pyytää Ellin isältä tyttären kättä, ja vanhemmat ylipuhuvat Ellin avioliiton satamaan. Koko ajan tekee mieli huutaa ”ÄLÄ TEE SITÄ”, mutta turhaan.
Toisessa kirjassa Olavi saapuu kesäksi viimeistelemään väitöskirjaansa Mikon vieraaksi. Työstä ei kuitenkaan tule mitään, kun Olavi alkaa pohtia tunteitaan Elliä kohtaan. Draamaahan siitä syntyy!
Tarina piti yllättävän hyvin otteessaan. Pidin Ahon tavasta kuvata Ellin ja Olavin ajatuksia, ja etenkin epävarmuutta omista ja toisen tunteista. Vielä enemmän pidin tyylistä jossa avattiin tarkoituksia dialogin taustalla, jolloin tällainen suoraviivainen kaverikin pysyy kartalla mitä tapahtuu. Kuten aina, viestintä epäonnistui nytkin.
Ahon tavaramerkki eli luonnon kuvaaminen elävästi luo lukijan ympärille realistisen kesäsuomen. Myös ajankuvana kirja on mainio. Sen sijaan ihmissuhdesolmu voisi olla tältä vuosituhannelta eikä 140 vuoden takaa; tästä tunnistaa tuttuja elementtejä omasta ja muiden elämästä. Kirjan myötä huomaa miten paljon naisen asema on parantunut (ja tasa-arvo käytännössä toteutunut), sillä nykypäivänä Ellin rajoitteet eivät ole enää sukupuolisidonnaisia, vaan ”voinko toimia näin” ajattelu vaivaa jollain tasolla aika monia.
Kirjoista jää hyvä maku. Aho kirjoittaa sujuvaa proosaa eli jatkoa seuraa.
Arvosana: 4/5
