Juhani Aho on ensimmäisiä kirjoittamisella elantonsa ansainneita suomalaisia. Herran kynästä (vai kirjoituskoneesta?) irtosi kymmeniä kirjoja sekä lastuiksi kutsuttuja lyhyempiä novelleja, jossa hänen sanotaan olevan parhaimmillaan. Lukuun valikoitui lyhyehkö klassikko Rautatie ihan vaan sen vuoksi, että äänikirjapalvelussa oli pari hassua tuntia jäljellä (4 h riittää tähän herkkupalaan).
Rautatie on kirjailijanuraansa aloitelleen Ahon ensimmäinen romaani. Tarina kertoo Savon takamailla elävästä pariskunnasta, joka kuulee ihmeellisestä rautatiestä. Koko ajatus halkoja syövästä koneesta herättää Matissa ja Liisassa samanaikaisesti sekä epäilystä että mielenkiintoa, ja lopulta ihmettä on pakko lähteä katsomaan Lapinlahden asemalle.
Tarina on mainio monella tasolla. Ensinnäkin se on viihdyttävä ajankuva torpparin arjesta, toiseksi hauska parisuhdekuvaus toisilleen kiukuttevasta vanhasta parista, ja vielä kolmanneksi malliesimerkki ihmisten konservatiivisuudesta ja kaipuusta aikaan jolloin ei ollut nykyajan hömpötyksiä. Tämän kuunteli ihan mielellään.
Ainoa miinus tulee päälleliimatun oloisesta känni päälle -episodista. En oikein tiedä miksi tätä viinan väärinkäyttöä pitää sotkea joka tarinaan, kun ilmankin oli jo hyvät aineet olemassa. Perisuomalaista alkoholinkäytön demonisointia on näköjään harrastettu jo vuosisata.
Taidan lukea Ahoa enemmänkin. Myös herran elämäkerta voisi olla kiintoisa, sillä Aho asui yhdessä vaimonsa ja tämän siskon kanssa, ja hänellä oli lapsia molempien kanssa. Se taisi olla sitä kuulua taiteilijaelämää?
Arvosana: 4+/5