Jalopuumetsät on Heikki Kiurun perusteellinen opas harvinaisempien puulajien menestyksekkääseen kasvattamiseen. Kirjassa käydään perusteellisesti läpi sopivan jalopuulajin valinta, metsikön perustamisen vaiheet ja taimikon hoito järeäksi tukkipuuksi asti. Jos kirjanpainaja jyllää kuusikossa, kannattaa lukaista kirja ja pohtia josko laittaisikin jotain muuta peruskuusen tilalle.
Jalopuumetsät on toimiva kokonaisuus ja antaa lukijalle seikkaperäistä tietoa eri puulajeista, niiden ominaisuuksista, ja sopivuudesta eri maaperätyypeille. Käytännössä kirja kattaa kaikki Suomessa menestyvät jalopuut: tammi, vaahtera, saarni, jalava, ja tervaleppä tulevat tutuiksi. Niiden lisäksi pohditaan kuusen, männyn ja koivun toimivuutta tungosvaiheen seuralaisina. Tietoa tulee!
Metsikön perustamiseen annetaan hyviä vinkkejä. Tyypillisesti hehtaarille mahtuu satakunta jalopuuta täysikokoisena, mutta vaurioiden takia kasvamaan kannattaa laittaa 3-4-kertainen määrä. Pituuskasvun nopeuttamiseksi kasvua halutaan puun latvukseen, jolloin ympärillä pitää olla tungosta. Jalopuutaimi maksaa moninkertaisesti enemmän kuin kuusen- tai koivuntaimi, joten pelkkien jalopuiden sijaan kannattaa sekaan laittaa kirittäjäksi jotain halvempaa puulajia. Itse päädyin tammen ja koivun sekoitukseen.
Laitoin kirjan opit kokeiluun keväällä 2024 metsittämällä kokeeksi puolen hehtaarin pellon (edellisvuonna hakattujen kuusien tilalle laitoin nössönä mäntyä ja koivua). Välttääkseni tylsiä rivejä istutin taimet sisäkkäisiksi renkaiksi reilun kahden metrin välein (taimien väli samoin 2,2-2,3 metriä). Tammien väliin tulee aina kolme kierrosta koivua, joita poistetaan niiden alkaessa varjostaa tammen latvusta. Keskimmäisen koivurivin istutin kolmen metrin välein, koska se ehtii kasvaa pisimpään, jopa tukkikokoon saakka. Koivujen poiston jälkeen lopputuloksena on – kaiken sujuessa hyvin – järeitä tammia noin kymmenen metrin välein.
Tammen istutus on huomattavasti työläämpää kuin kuusien tai koivujen roiskiminen pottiputkella. Halusin säilyttää pellolla viihtyvät niittykukat, joten rajumpi maanmuokkaus ei tullut kyseeseen myrkkykäsittelystä nyt puhumattakaan. Ajoin ajettavalla ruohonleikkurilla sisäkkäiset renkaat työskentelyn helpottamiseksi, ja leikkuriin puristimilla kiinnitetty rima toimi mittana oikealle etäisyydelle (joka ei muutenkaan ole senttipeliä). Pelto oli kuivunut sen verran kovaksi, että jouduin kaivamaan lapiolla kuopan taimelle (tältä välttyisi muokkaamalla koko alueen) eli hikikin tuli. Suojasin vielä tammentaimet putkilla, koska pihassa pyörii koko ajan peuroja ja pupuja.
Taimikon hoitovinkkejä pääsen kokeilemaan vasta myöhemmin – ja kirjan opeilla sekin onnistuu varmasti helposti. Kiuru ohjeistaa seikkaperäisesti pystykarsintaan ja riskioksien tunnistamiseen, sekä poistettavien huonoimpien runkojen valitsemiseen. Vaikka taimien istutus kävikin työstä, niin jatkossa peltopohja helpottaa heinästystä – ajettavalla ruohonleikkurilla on helppo varmistaa taimien valonsaanti ja estää koivujen painuminen heinien alle talvella (tammilla ei ole putkissaan hätää).
Vinkeistä viisastuneena ennakoin myös liikkumistarpeita jättämällä mönkijäuran (kärrykin mahtuu mutkiin) tammiston keskelle. Pellon toiseen reunaan laitoin uloimmaksi rivin koivua, jonka aikanaan poistamalla tammien viereen paljastuu ajokoneelle riittävän leveä ura viereiselle lohkolle. Siivosin myös tammiston reunat suuremmista puista, joita olisi hankala kaataa tammiston perustamisen jälkeen.
Odotan mielenkiinnolla kuinka tammimetsä kasvaa. Hyvällä tuurilla pääsen itse ihailemaan oikean metsän näköistä tammistoa ja jopa myymään jonkun harvennustammen tukiksi. Onneksi metsähommat ovat myös hyväksi terveydelle.
Perinteinen kirja on nettiaikanakin hintansa väärti (tosin minä lainasin tämän kirjastosta kun saatavuus oli heikonpuoleinen). Kun ajatuksissa oli metsittää savista peltoa, jäi vaihtoehdoksi lopulta vain tammi, vaikka nettikeskustelujen perusteella kuvittelin vaihtoehtoja olevan muitakin. Pena internetistä ei nytkään ollut hyvä lähde…
Ilmaston muuttuessa jalopuut menestyvät varmemmin, ja kirjanpainajatuhojen välttämiseksi kuusta ei voi istuttaa joka lohkolle. Tiettyä harrastuneisuutta homma vaatii, koska jalopuita ei voi hoitaa massana kuten kuusia tai mäntyjä, vaan käytännössä kasvatettavat rungot täytyy valita käsipelillä. Suosittelen lämpimästi kaikille metsänomistajille ja aiheesta yleisesti kiinnostuneille.
Arvosana: 4/5
