Terra Cognita tarjoilee liki poikkeuksetta lukemisen arvoisia kirjoja. Taas oli kirjaston kasvattamisen aika, ja tilaamistani kirjoista pääsi lukuun ensimmäisenä Vaclav Smilin Energia ja Sivilisaatio. Opus kertoo ihmiskunnan energiankäytön historiasta henkeäsalpaavalla tarkkuudella kivikaudesta nykypäivään saakka.

Kirja-arvostelu Energia ja sivilisaatio

Kirja alkaa lupaavasti ihmiselon alkuhämäristä. Smil analysoi keräilijäyhteiskuntien energiantarvetta ja ruuan hankintaa erittäin mielenkiintoisella tavalla. Joidenkin leppoistajien esittämä idea lokoisasta keräilijäelämästä rapistuu, kun selviää ihmisten eläneen jatkuvan nälkäkuoleman partaalla. Elämä ei ollut palmun alla makaamista ja mangojen poimimista hiukopalan yllättäessä. Syy saimaannorpan harvinaisuudellekin alkaa paljastua: enpä olisi arvannut, että yksi hylje vastaa energialtaan 2-3 hirveä ja jopa 200 jänistä! Eikä ole ollut helppoa kivikauden suomalaisella metsästää näistä mitään.

Kirja jatkaa aikamatkalla maatalouden alkuaikoihin ja kotieläinten kesyttämiseen. Molemmat tapahtuivat samaan aikaan ja tukivat toisiaan: vetojuhtien käyttö tehosti peltotöitä, ja karjanlanta paransi satoja. Aineiston määrä räjäyttää pään, ja esimerkiksi eläinten vetotehon ja eri valjastyyppien vertailu on kiintoisaa tavaraa. Ja kukapa ei olisi kiinnostunut auran kehitysvaiheista. Suomalaisten takapajuisuuskaan ei enää yllätä, sillä kirjassa kerrotaan Suomen olevan viimeinen länsimaa, jossa kaskiviljely on ollut voimissaan vielä 1800-luvun lopulla!

Maatalous vaati peltojen kastelua ja lannoitusta. Smil avaa teknisten apuvälineiden hyötyjä kasteluvermeistä alkaen, ja laskee kastelun vaatiman lisätyön tulevan 30-kertaisesti takaisin suurempana satona. Ennen teollisten lannoitteiden keksimistä pelloille rahdattiin älytön määrä lantaa, ihmisten tuotoksia, tuhkaa ym. vuosittain jopa 20-40 tonnia per hehtaari. Siinä on ollut tosielämän paskaduuni.

Ihminen ja kotieläimet olivat pitkään ainoa energianlähde. Metallipajan sorvi pyöri käsipelillä, kaivosta nostettiin vesi ihmis- tai eläinvoimin, ja esimerkiksi Englannin vankiloissa kymmenet vangit pyörittivät polkurattaalla myllyjä vielä 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä. Vesimyllyjen (ensimmäiset rakennettiin Alexandriassa 200-luvulla eaa) ja tuulimyllyjen (ensimmäiset kirjalliset maininnat ovat Persiasta 900-luvulla) käyttö voimanlähteenä oli rajoitettua, koska niiden teho oli 3-5 hevosen tasolla pitkälle renessanssin aikaan asti. Vasta sen jälkeen parantuneet valmistustekniikat ja pienemmän kitkan hammasrattaat mahdollistivat suuremman tehon ja hyötysuhteen. Vesivoima pysyi höyryvoiman edellä 1850-luvun puoliväliin saakka!

Kirjassa valotetaan eri energialähteiden merkitystä. Biopolttoaineilla ei pitkälle pötkitty, ja vasta hiilen ja myöhemmin öljyn ja maakaasun käyttö mahdollisti nykyisen energiantarjonnan ja siitä johtuvan elintason nousun. Sähkö puolestaan mahdollisti paremman säädön, ja hyötysuhteen nousun (jopa hiilivoimalla) – nykyisin BKT:n ja energian suora yhteys on katkennut. Hiilen merkitys on silti yllättävän suuri, sillä nykyisen kaltainen teollistuminen olisi ollut mahdollista ilman sitä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen raudantuotanto 1800-luvulla olisi vaatinut Missourin osavaltion kokoisen metsäalan hakkaamista puuhiilen tuottamiseksi vuosittain!

Nykyinen moderni hyvinvointi pohjautuu väistämättä energialle. Elintaso voi parantua vain, kun elämä ei perustu ihmisyksilön omille voimille, ja yksi ihminen voi ohjata suuria energiavirtoja. Esimerkiksi liikenteessä hevosajuri ohjasti tyypillisesti enintään neljän hevosen vaunuja kuljettaen 4-8 ihmistä ja halliten 3 kW tehoa aina 1800-1900-luvun vaihteeseen asti. Nykypäivän lentäjä taas hallitsee 30 MW tehoa (eli 10 000 kertaista energiavirtaa) ja kuljettaa nopeasti 150-500 matkustajaa. Hurjaa kehitystä näin esitettynä.

Kirjan luettuaan ymmärtää väistämättä kahden yleisen käsityksen virheellisyyden. Ensinnäkin luomuviljely on tuhoon tuomittu idea, koska ilman moderneja lannoitteita maapallon maksimaalinen ravinnontuotantokapasiteetti on jo aikaa sitten ohitettu. Toiseksi tämä johtaa suoraan siihen, että öljyn korvaaminen biopolttoaineilla on tuhoon tuomittu ajatus, sillä vuonna 2015 biopolttoaineiden koko tuotanto oli alle 2% pumpatun raakaöljyn määrästä. Kirjailijan sanoin: ”tämän teollisuuden skaalaaminen vastaamaan merkittävää osaa maailman nestemäisistä polttoaineista on tylysti ilmaisten harhaista”.

Kaiken edellämainitun lisäksi kirjasta löytyy infoa rakennustekniikkaan (pyramidien energiakustannus), liikenteeseen (purjelaivojen eri purjetyyppien tehokkuus) ja sodankäyntiin (eri ammusten ja pommien energia). Tämä on ihan kahjo kirja historiasta, tekniikasta ja taloudesta kiinnostuneille.

Valitettavasti kirjan loppu on umpisurkea. En oikein ymmärrä luvun ”Energia maailmanhistoriassa” tarkoitusta, sillä käytännössä viimeiset 100 sivua kerrataan jo aiemmin läpikäytyjä asioita. Kirjailija välillä ottaa hennosti kantaa tulevaan, mutta kuitenkin käytännössä jättää kantansa kirjoittamatta. Luku on ihan turha!

Biopolttoaineiden mahdottomuus ja fossiilisten polttoaineiden haitallisuus perustellaan, mutta olisin kaivannut edes jonkinlaista tiekarttaa kohti ympäristön kannalta kestävämpää yhteiskuntaa. Lukijaa olisi voinut vähän auttaa avaamalla kuinka suurista investoinneista puhutaan esimerkiksi hiilivoimaloiden korvaamisella puhtaalla ydinenergialla. Nyt jouduin itse laskuhommiin:
IEA:n mukaan hiilellä tuotetaan 38% maailman sähköstä, yhteensä noin 10 000 TWh (vertailun vuoksi ydinvoimalla tuotetaan 2600 Twh). Suunniteltu tuleva Hanhikivi 1 voimala tuottaa vuodessa noin 10 TWh sähköä, eli hiilen korvaaminen KOKONAAN sähköntuotannossa MAAILMANLAAJUISESTI vaatisi vain 1000 ydinvoimalan rakentamista. Tätä laskiessa vihreän liikkeen ydinvoimanvastainen ”ympäristötyö” alkaa kyrsiä oikein tosissaan!

Smil puhuu itsensä sujuvasti pussiin. Stereotyyppiseen intellektuellityyliin hän paheksuu katumaasturilla ajavaa amerikkalaista, koska pärjää itse vanhalla Honda Civicillä. Hän ei myöskään tunnu ymmärtävän kritiikkiään supermarkettien massiivisista tuotevalikoimaa kohtaan itsekeskeiseksi hyvesignaloinniksi. Miksi Smil kuvittelee tietävänsä muita paremmin mitä ihminen tarvitsee? Miksi hänen halunsa ovat parempia kuin muiden? Miksi hänellä on oikeus päättää mitä muut saavat kuluttaa?

Kaikesta kritiikistä ja karvaasta jälkimausta huolimatta kirjan 428 ensimmäistä sivua ovat niin kovaa tavaraa, että vitosen arvosanasta ei voi nipistää kuin miinuksen pois. Jättämällä viimeisen luvun väliin ei menetä mitään, ja bonuksena lukukokemus on nopeampi. Palaan todennäköisesti opuksen pariin täsmätietoa etsiessäni, tai luen ensiluvut uudenmman kerran ihan vaan huvikseen, joten ei tämä huono ole.

Kirja kannatta ottaa lukuun jos olet kiinnostunut historiasta, tekniikasta, tai yhteiskuntien kehityksestä – tai varsinkin jos inspiroidut kaikista kolmesta!

Arvosana: 5-/5