Erinomaisen Maaseudun tulevaisuuden innoittamana jatkoin Antti Heikkisen parissa. Rautavaara on samannimiselle kunnalle tilaustyönä kirjoitettu kuvitteellinen sukukronikka. Ei kannata antaa taustojen hämätä, sillä kirja kantaa sellaisenaan, ja voisi aivan hyvin sijoittua minne tahansa muuallekin kuin tiettyyn pitäjään Savossa.
Rautavaara kertoo kuuden sukupolven tarinan. Tarinaa taustoittaa kuolemaa tekevä, dementoitunut Alli-mummo, joka paljastaa sairasvuoteellaan puolivahingossa menneiden vuosien tapahtumia. Vuosien varrelle mahtuu rakkautta, täyttymätöntä rakkautta, kuolemia, syntymiä, huijareita, onnistuneita amerikanreissuja, epäonnistuneita venäjänreissuja, ja tietysti kasapäin suvun salaisuuksia. Juoni kantaa tasaisesti läpi kirjan.
Hahmokatras on onnistunut varsinkin varhaisina vuosina. Suvun kantaäiti Hilda osaa lukea opettamatta, ja sekös ärsyttää orpotytön ottoäitiä. Hildan avioton poika Tuomas palaa vauraana miehenä kotiin; sittemmin Amerikan Tuomaana tunnettu mies ostaa itselleen tilan ankkuroiden suvun Rautavaaraan.
Antti Heikkinen lukee itse äänikirjan, mikä on poikkeuksellista ja soisin tavan yleistyvän. Suoritus on nimittäin kertaluokkaa mukavampi kuin perustasaisilla ammattilukijoilla, joilta puuttuu todellinen tunne ja into. Tämä toimii ja lisää tarinan vetovoimaa. Antti osaa lukea!
Rautavaara on toimiva kokonaisuus. Tätä on pakko verrata genren klassikkoon; vaikkei tästä Pohjantähden veroista ikisuosikkia tule, niin tekstin tason puolesta Heikkilä ei oikeastaan häpeä Linnan rinnalla. Erinomaista maalaisdraamaa, suosittelen!
Arvosana: 4/5
