Kultakutri on Mika Waltarin pienoisromaani, joka kertoo surullisenpuoleisen tarinan Mairesta. Waltari kirjoitti tarinan vuonna 1946, mutta WSOY ei suostunut julkaisemaan sitä. Panu Rajalan mukaan sen raakuus puistatti pääjohtaja Jänttiä. Alkoipa kiinnostaa!
Kultakutrin päähenkilö Maire syntyy syrjähypyn seurauksena, eikä tyttö koskaan tunne oikeaa isäänsä. Isäpuoli ei hyvällä katso lehtolasta, eikä pieni tyttö tietenkään ymmärrä syytä. Kun isäpuoli vielä ryyppääkin rankanpuoleisesti, ollaan todellakin laitapuolen tunnelmissa.
Maire joutuu jo nuorena töihin, kuten tuohon aikaan kuului. Ikävät työnantajat yrittävät käyttää nuorta tyttöä seksuaalisesti hyväksi, mutta isäpuoli löytää vikaa lähinnä tytöstä. Asiat menevät koko ajan pahemmin.
Tarina on kieltämättä raaka. Ei tätä voi herkkähermoisille suositella, sillä tarjolla on lapsen hyväksikäyttöä, prostituutiota, ja väkivaltaa sekä fyysisessä että henkisessä muodossa.
Kuuntelemani äänikirja on äänitetty jo 1990. Mukavaa retromeininkiä tuovat lukijan hengitys, tauot, ja ajoittaiset rahinat, joita ei nykyajan tapaan retusoiduista äänitteistä löydä. Miitta Sorvalin lakoninen ja kylmähkö tyyli sopii tähän täydellisesti.
Maire on kuvattu taitavasti. Hyväksyntää etsivän pikkutytön ajatukset ja teot tuntuvat uskottavilta ja jopa jossain määrin perustelluilta – mikä on saavutus sinänsä, kun minulta ei yleensä heru myötätuntoa hölmöilijöille. Waltari tekee erinomaista työtä.
Arvosana: 5/5
