Inferno on neljäs Robert Langdon -seikkailu ja samalla viimeinen, joka löytyy myös kuvitettuna versiona. Tällä kertaa Langdon on menettänyt muistinsa: mies herää sairaalassa Firenzessä ja teho-osastolle pyrkivä tappaja aikoo tehdä hänestä selvää. Langdon pakenee hoitavan lääkärin Siennan kanssa – eli taas mennään!
Tuoreelta maistuvan alun jälkeen luvassa ei ole mitään uutta. Langdonin pitää selvittää mitä hän Firenzessä tekee ja miksi hänet halutaan hengiltä. Vastauksia etsitään tässä kirjassa Dante Alighierin klassikkoteoksesta Jumalainen näytelmä, jonka ensimmäiseen osaan kirjan nimi suoraan viittaa. Italia antaa ihan mukavat puitteet, joten kirjan alkua lukee mielellään.
Valitettavasti resepti ei enää maita loppuun asti. Firenze vaikuttaa ihan vierailemisen arvoiselta, mutta Venetsiaan päästessä juoni alkaa upota laguunin mutaan kaupungin tapaan. Istanbulissa pyörittelen jo päätäni ja mietin, että johan on kuraa päästetty julkaisuun. Näköjään Brownin käsittelyssä toimivat vain kaupungit, joissa en ole käynyt; muista löytyy kiusallisia epätarkkuuksia.
Edes kuvitettu laitos ei enää onnistu vetämään kokonaisuutta välttäväksi, sillä kuvitus on vedetty vasemmalla kädellä, ja ensi kertaa huomaan kaipaavani karttoja tai kuvia, mitä kolmen aiemman kuvakirjan kohdalla ei tullut mietyttyä. Vielä pahempi ongelma on juoni, toimivan alun jälkeen mopo karkaa kaseikkoon. Jos Kadonnut symboli kärsi lukijan tahallisesta harhaan johtamisesta, niin nyt meno on kuin vasemmistoliiton varjobudjetissa! Edes kirjan luettuani en ymmärrä mitä tässä oikein tapahtui. Minusta hyvä kirja perustuu hyvään juoneen, ja sitä tästä on turha hakea.
Tätä ei voi suositella kuin tosifaneille. Kyllä minä tämänkin loppuun jaksoin (lenssussa ei ollut oikein muutakaan tekemistä), mutta jos haluaa vähän tutustua Brownin teoksiin, niin mieluummin kannattaa valita joko Enkelit ja Demonit, tai vaikka tuttu Da Vinci -koodi.
Arvosana: 1/5
