Aurora ja Kellomestari on kolmas osa Alastair Reynoldsin Prefekti Dreyfus pulassa -sarjassa. Avausosa Prefekti on erinomaista scifiä, ja jatko-osa Elysiumin tuli hyvää scifiä. Kokonaisuudessaan Reynoldsin tuotannon taso on valitettavasti ollut lasku-uralla jo pitkään, joten tartun viisisataasivuiseen teokseen ristiriitaisin odotuksin.
Tom Dreyfus on prefekti, eräänlainen poliisin ja sotilaan välimuoto Sotisovassa, joka pitää järjestystä yllä Yellowstone -planeettaa kiertävillä 10 000 habitaatilla (eli keinotekoisessa avaruusasemalla tai kiertoradalle hilatulla asumiskelpoiseksi muutetulla asteroidilla). Habitaateissa elelee puoli-itsenäisesti jos jonkinlaista oliota kybersioista ihmisen ja liito-oravan sekoituksiin – Sotisopaa ei kiinnosta niin pitkään kun demokratia toteutuu eikä kukaan käpälöi äänestysytimiä. Kirjat sijoittuvat Ilmestysten avaruuteen (Revelation Space), mutta edeltävät muiden sarjan kirjojen tapahtumia, eikä esimerkiksi Ultria tähtienväliseen matkustukseen kykenevine avaruusaluksiin nähdä kuin pienessä sivujuonteessa.
Aurora ja Kellomestari ei oikein nappaa. Tuntuu kuin Reynolds vain suorittaisi kirjoittamista, eikä tarinaan oikein löydy mitään syvyyttä. Alku on lupaava, mutta sitten lässähtää, mitä nyt jutun keskivaiheilla tulee vielä kohtia, joissa on ihan pakko lukea vielä pari sivua lisää. Juoni pyörii muodikkaasti kahden kilpailevan tekoälyn ympärillä, mutta minusta näistä olisi saanut sammuttaa kummastakin virrat jo edellisessä kirjassa, ja keksiä vaikka jotain uutta. Itseäni häiritsee, kuinka tekoäly on samaan aikaan kaikkivoipa, mutta kuitenkin kykenemätön toimimaan silloin kun se on juonen kulun kannalta sopivaa. Ääh!
Pahinta on, että juoni on ennalta-arvattava: ainakin minua kyrsii arvata kaksi kökköä juonenkulkua sata sivua etupeltoon. Valitettavasti juonen epätasaisuus tarkoittaa sitä, että toinen puoli juonesta jää käsittämättömäksi, joten ei tästä voi huikeita pisteitä antaa. Kyllä tämän nyt lukee, mutta mainio maailma olisi ansainnut paremman tarinan.
Prefektin Dreyfusin tarina päättyy tähän – ellei tehdä alieneita ja keksitä jotain vielä tätäkin karmeampaa sekametelisoppaa! Toivottavasti Alastair Reynolds onnistuisi vielä ennen eläköitymistään tuottamaan edes yhden tai mieluummin kaksi kirjaa, jotka pääsisivät alkuperäisten Ilmestyksen avaruuden ja Kuilukaupungin tasolle. Lue mieluummin herran alkupään tuotantoa, tai ainakin aloita Prefekti-sarjan alusta. Jos sarjan kaksi aiempaa osaa miellyttävät, tai suorastaan rakastat Reynoldsin tuoreimpia teoksia kannattaa toki tähänkin tarttua – jos vaikka maittaisi paremmin kuin minulle.
Arvosana: 2/5
