What Great Paintings Say – Masterpieces in Detail tarjoilee taidehistoriaa taviksille Taschenin tapaan. Rose-Marie ja Rainer Hagenin teos esittelee vajaa sata taideteosta keskittyen tarinoihin taulujen takana. Lähestymiskulma on rento: nyt nautitaan taiteesta.
Teos yhdistelee taidetta ja historiaa, ja toimii hieman yllättävästi myös historiankirjana. Jokaisen teoksen kohdalla avataan vallinnutta ilmapiiriä ja varsinkin renessanssin ruhtinaskuntien tilkkutäkki tarkentuu mukavasti Italian ja nykyisten Alankomaiden osalta. Yllätyn positiivisesti.
Kirja käsittelee kutakin teosta neljän aukeaman verran. Tyypillisesti esitellään muutaman detaljin merkitystä, joskus teosta verrataan johonkin toiseen tai kuten tässä, esitellään mallit, joita Gran Wood käytti teoksessa American Gothic (sisko Nan ja hammaslääkäri, jos mietit keitä he olivat).
Yllättävän suurta osaa teoksesta en tunne entuudestaan: vasta pitkällä renessanssin puolella vastaan tulee Botticellin Venuksen syntymä, joka soittaa kelloja. Toinen yllätys – jonka ei pitäisi olla yllätys – on Euroopan tukahduttanut kristillisyys, sillä Venuksen syntymä on ensimmäinen alastoman naisvartalon kuvaus yli tuhanteen vuoteen! Pippelikin oli uskallettu maalata vasta muutaman kymmenen vuotta aiemmin.
Tauluihin kuvattiin aiemmin taiteilijan työtä rahoittaneet mesenaatit perheineen. Valtiomiesten tai menestyneiden porvareiden uran kuvaaminen luo mukavaa ajankuvaa. Jotkut asiat eivät muutu, Medicien rahoilla kaukana Bruggessa porsastellut pankkiiri paitsi maalautti itsensä kirkon alttariin, myös rakennutti itselleen palatsin, ja lainasi omaa asemaansa edistääkseen Burgundin viimeiselle kuninkaalle niin paljon, että pankki melkein meni katki kuninkaan kukistuessa. Tyhmyyksiä tapahtuu, kun oma nahka ei ole pelissä.
Kirjan edetessä yllätyn kuinka taidokkaasti se tuo lihaa luiden ympärille ja auttaa hahmottamaan maailman tapahtumia. Hämmentävää, miten taidekirja on itse asiassa yksi parhaista historiankirjoista, joita olen lukenut. Varsinkin yhteiskunnallisen kehityksen puolesta kiinnostuneiden kannattaa tätä lukea, sillä taulut kertovat paitsi sodista ja kuninkaallisista, myös keskiluokan synnystä, naisen asemasta ja uskonnon merkityksen pienenemisestä.
Huomaan oman taidemakuni selkeytyvän kirjan myötä. Renessanssin ja barokin vuosisatojen tyyli on eniten mieleeni, pidän varsinkin italialaismaalareiden valohämystä ja sen hypnoottisesta tunnelmasta. Sen sijaan 1800-luvulle tultaessa joukkoon alkaa tulla kaiken maailman impressionismia, ja ylipäätään liian vähän esittäviä teoksia. Pidän yhä harvemmista. Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä enemmän kirjan vetovoima kaikkoaa. Nykytaiteesta minun onkin sitten melkeinpä mahdotonta löytää mitään puhuttelevaa; en löydä kauneutta, pyhyyttä tai oikein mitään itseä koskettavaa abstraktioista. Vanhassa vara parempi.
TOP-3 suosikkiteokset
Kirjassa on runsaasti mielenkiintoisia teoksia, mutta tyydyn nostamaan esiin kolme.
Vastauskonpuhdistuksen suosituimpia teemoja on Judith, joka surmaa Holoferneen ja pelastaa juutalaisen kansan. Kirjassa esitetään Carvaggion version lisäksi Artemisia Gentileschin mestariteos Judith ja palvelijansa, jossa kaksikko valmistautuu pakenemaan juuri veriteon jälkeen; Judithilla on miekka kädessään ja palvelija on käärinyt Holoferneen pään säkkiin. Ensimmäisenä naisena Firenzen taideakatemian jäseneksi valittu Artemisia Gentileschi maalasi samasta aiheesta ainakin seitsemän kertaa. Ennen kuin ryntäät kirjahyllyyn lukemaan lisää, kannattaa huomata ettei Judithin kirja kuulu protestanttiseen Raamattuun.
Toinen yleinen teema on mustalaiset, jotka esitetään huijareina valmiina viemään muiden rahat. Teemaan ovat tarttuneet mm. Caravaggio (ainakin kahdesti), Simo Vouet ja Valentin de Boulogne, jonka taulussa povaria huijaa vielä toinen huijari, jota huijaa vielä kolmaskin. Kirjassa esitetystä Georges de La Tourin taulussa kiinnostavaa on myös sen historia; taulu oli kateissa vuosisatoja ja epäilys sen alkuperästä ei ole kadonnut. Varsinainen skandaali on taulun päätyminen Yhdysvaltoihin.
Claude Lorrainin Seaport with the Embarkation of the Queen of Sheba oli vuosia tietokoneen työpöydän taustakuvana.
Kirja on kaikin puolin mainio. Lisään menovinkkejä listalle, Eurooppa on täynnä stopin arvoisia taideteoksia. Toiste en aio huomata jälkeenpäin, että Leonardon Kärppä oli viereisessä rakennuksessa enkä minä hölmö käynyt katsomassa. Kirjaa voi suositella varsinkin perinteisen esittävän taiteen ystäville, koska ”nykytaiteeksi” laskemani materiaalin osuus on pienehkö.
Arvosana: 5/5
