Ray Dalion analyysi velkakriiseistä on melkoinen tiiliskivi. Principles for Navigating Big Debt Crisis on lähes 500 sivuinen järkäle ja kaiken lisäksi sisältää melkoisen pienellä präntättyä tekstiä. Onneksi luvassa on myös reilusti selkeitä kuvaajia, joiden avulla lukemansa on helppo ymmärtää.

Kirja-arvostelu Ray Dalio Principles for Navigating Big Debt Crisis

Kirja esittelee Dalion arkkityyppisen mallin velkakriisin eri vaiheista. Dalio käsittelee erikseen deflatorista velkakriisiä (esim. finanssikriisi) ja inflatorista velkakriisiä (esim. Weimarin Saksa), joiden syntytapa ja hoito poikkeavat toisistaan. Tavara on sakeanpuoleista, ja kansantaloustieteen perustason ylittävällä ymmärryksellä pitää usein pysähtyä miettimään miten syy-seuraussuhteet menevätkään. Ihan kylmiltään tähän ei kannata tarttua.

Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä Dalio kuvaa kriisin vaiheet (kupla, huippu, taantuma, ruma & kaunis vipuvaikutus) ja toisessa käy esimerkin omaisesti perinpohjin läpi kolme tunnettua lamaa: Weimarin Saksan hyperinflaatio, USA:n suuri lama ja Finanssikriisi. Lopuksi esitellään vielä taustamateriaali, jonka pohjalta arkkityyppinen malli on luotu; mielenkiintoisena ratkaisuna 48 casea on luotu tekoälyn voimin suoraan lähdemateriaalista.

Big Debt Crisis esittää perinpohjaisesti miten lama etenee ja miten sitä kannattaisi hoitaa. Dalio vääntää rautalangasta miksi virheelliset oletukset eivät toimi tosielämässä. Esimerkiksi määrällinen elvytys (Quantitative Easing, QE) eli helikopteriraha ei tarkoita automaattista inflaatiota, vaikka intuitio ja Aku Ankka niin sanovat, koska käytännössä printtaus ja voimakas deflaatio nollaavat toisensa vaikutuksen.

Kaikesta paistaa läpi Dalion tapa mallintaa maailman rahavirtoina. Kun ostos voidaan maksaa joko luotolla tai rahalla, niin luoton määrä vähentyessä täytyy luoda rahaa ettei talous sakkaa. Myöskään valtion budjetin kiristäminen laman ollessa pahimmillaan ei ole hyvä idea, koska yhden meno on toisen tulo. Olo on lukiessa epämukava, kun jompi kumpi kahdesta pahasta toteutuu: joko lama syvenee tai annetaan hyvinpahoinvointivaltion jatkaa typerien kuluerien maksuja!

Opin kirjaa lukiessa myös, että moralisointi ei laman iskiessä auta; vaikka eettisesti tuntuisi kuinka hyvältä antaa roskalainoja AAA-kuoriin paketoineiden pankkiirinretkujen kärsiä, se vain tekisi lamasta entistä pahemman. Esimerkiksi Hooverin into rangaista pankkeja pahensi suurta lamaa (opin myös, että tyhmimmät päätökset tehtiin jo Hooverin aikaan, ja populisti Roosevelt vain jatkoi samalla tiellä). Case Finanssikriisiä lukiessa tulee Fannien ja Freddien kohdalla todella vihainen olo – vaikka kuralainojen ongelmista tiedettiin, saivat firmojen lobbarit pidettyä holtitonta ohjeistusta aivan liian pitkään yllä kongressiedustajia lahjo… eikun heille järkeä puhumalla. Finanssikriisiä ei voikaan mitenkään laittaa yksin markkinatalouden tai pankkien syyksi, kun kerran päättäjät halusivat – ideologian sokeisemana – tehdä pers’aukisista omistusasujia.

Ihan kaikki ei aukea ensilukemalla. Vaikka kirjan alussa annetaan muutama lähtöoletus, ei lukijaa kuljeteta eteenpäin kädestä pitäen. Joitain virkkeitä joutuu tankkaamaan pariin kertaan, jotta ymmärtää viestin. Kirjan uusintaluku lienee paikallaan, jotta ymmärrys mallista syvenee. Teoriaosuus (reilu 50 sivua) on sen verran kompakti, että se on helppo kerrata. Tärkeimmät kohdat on vielä tummennettu, joten tältäkin osin kertaaminen sujuu nopeasti.

Kirjan toteutus on poikkeuksellisen toimiva ja vaativuudestaan huolimatta niin helposti omaksuttava kuin mahdollista on. Dalio haluaa selvästi lisätä ihmisten ymmärrystä siitä miten maailma toimii tarjoamalla helpon ja konkreettisen tavan päivittää (virheellisiä) oletuksiaan.

Case-esimerkit vievät yhteensä vajaan 200 sivua. Ne etenevät kuin jännityskertomus – kirjaa ei malta laskea käsistään! Dalio käy tapahtumia läpi päivätasolla tilanteen käydessä kiihkeimmillään, ja varsinaisen tekstin lisäksi marginaaleihin on ripoteltu lehdistä poimittuja uutisia tunnelmaa luomaan. Loistavaa!

Kirjan lopun 48 lyhyempää case-kuvausta on tuotettu koneellisesti lähdemateriaalista. Ne pintapuolisesti läpikäymällä huomaa, että todellakin kaava on aina sama.

Kirjan luettuaan saa hyvän ymmärryksen laman syntymekanismeista ja prosessin etenemisestä. En tiedä pystyykö tämän avulla tunnistamaan kuplia, ja jäin pohtimaan kuinka hyvin tätä voi soveltaa pienempiin taantumiin. Jos tällä joskus jonkin kuplan tunnistaa eikä seilaa 150% osakepainolla pahaan monttuun, on kirja enemmän kuin maksanut itsensä. Tämä on huikea, silmiä avaava teos.

Arvosana: 5/5

ps. Hankin itse kovakantisen version, mutta kirja on saatavana myös ilmaisena .pdf-versiona suoraan verkosta: https://www.bridgewater.com/big-debt-crises/principles-for-navigating-big-debt-crises-by-ray-dalio.pdf