En ole varsinainen Stephen King -fani. Muistaakseni en ole lukenut yhtä ainutta herran kirjaa, ja leffatkaan eivät ole nousseet suosikeiksi asti. Ainoastaan yksi kohtaus, jossa sohvan alle piiloutunut pahis leikkaa pahaa-aavistamattoman uhrin akillesjänteet poikki, on jättänyt pysyvän trauman (istun nytkin sohvalla risti-istunnassa).
Tätä kuitenkin kehuttiin, ja niin Stephen Kingin omaelämäkerran ja kirjoitusoppaan yhdistelmä On Writing – A memoir of the craft pääsi ensin ostoskoriin ja myöhemmin lukuun tuoreen kirjalähetyksen ensimmäisenä opuksena. Kirja piti lukijan otteessaan ja luin sen läpi parissa illassa. Kolmeen osaan jakautuva teos alkaa Kingin elämäkerralla, jatkuu kirjoitusvinkeillä, ja päättyy kesken luomistyön sattuneen auto-onnettomuuden jälkipyykin pesuun.
Ensimmäinen osa on kirjan viihdyttävin. King kuvaa elämäänsä ja lapsuuttaan alemman keskiluokan amerikkalaisena humoristisesti ja realistisen oloisesti. Palava halu kirjoittaa on syntynyt jo nuorena, ja mies etenee määrätietoisesti kohti unelmaansa kepposten kautta. Läpimurtojen iloon on helppo yhtyä!
Viimeinen osio on tavallaan ensimmäisen jatkoa. King loukkaantuu hengenvaarallisesti jäätyään yliajon uhriksi (naurahdin herran kommentille, että yliajanut punaniska oli kuin hahmo hänen kirjastaan), ja toipuu hitaasti kirjoituskuntoon. Viimeinen osio on ylistys kirjailijan luomistyölle.
Kirjoitusvinkkiosiossa King antaa konkretiaa tuleville menestyskirjailijoille. Kirjailijaksi tulee hänen mukaansa vain lukemalla ja kirjoittamalla, mutta silti harjoituksen vaikutus jää pieneksi. Huonosta kirjoittajasta ei tule mestaria vaikka tekisi mitä, mutta hyvästä kirjoittajasta voi tulla erinomainen. King itse lukee älyttömät määrät, ja kantaa kirjoja aina mukanaan.
Kingin malli kirjoittajana on laatia ensimmäinen vedos mahdollisimman nopeasti, yleensä muutamassa kuukaudessa. Hän jättää sen jälkeen jutun hautumaan, kenties työstää seuraavaa ideaa, eikä palaa ensiversioon kuuteen viikkoon. Sen jälkeen hän on unohtanut tarinan, tunnistaa toki tekstin omakseen, mutta huomaa objektiivisemmin sen puutteet ja epäloogisuudet. Vasta toinen drafti pääsee ulkopuolisten arvioitavaksi, ja sen pohjalta King hioo lopullisen version.
King antaa paljon tyylillisiä vinkkejä ja suosii asioiden jättämistä mielikuvituksen varaan. Hän tuntuu suorastaan vihaavan adverbeja, jotka toki esimerkkien valossa usein ovatkin turhia. Dialogi kyllä kertoo, kävikö keskustelu iloisesti vai vihaisesti, eikä sitä tarvitse erikseen alleviivata. Vinkit vaikuttavat toimivilta!
Parikymmentä vuotta sitten kirjoitettu kirja soveltuu parhaiten kahdelle kohderyhmälle. Kovimmat King-fanit todennäköisesti ovat jo lukeneet tämän, mutta jos olet fani joka ei ole kirjasta kuullut, niin lue ihmeessä. Tämä avaa kirjailijan luomistyötä viihdyttävällä tavalla.
Toinen porukka on kirjoittamisesta kiinnostuneet. Päivittäin kirjoittava pystyy poimimaan vinkkejä, vaikka kirjoittaisikin pelkkiä asiatekstejä. Kirjailijanaluille Kingin suora tyyli kertoa mitä menestys vaatii on joko kannustin jatkamaan, tai terve tapa huomata olevansa väärällä alalla.
Jos olet fani tai muuten nautit kirjoittamisesta, niin ota lukuun, muuten ei kannata vaivautua.
Arvosana: 4-/5
