Kasvu – mikroeliöistä megakaupunkeihin on sillisalaatilta kuulostava kirja elämän ja siihen liittyvien ilmiöiden tavoitteesta. Ajatus kaiken kasvun sullomisesta samojen kansien väliin tuntuu erikoiselta, mutta kirjoittaja Vaclav Smil on nimi joka kannustaa tarttumaan teokseen. Smilin aiempi teos Energia ja sivilisaatio oli erinomainen, joten kenties Manitoban yliopiston emeritusprofessori onnistuu nytkin.
Kasvu käsittelee nimensä mukaisesti kasvua eri muodoissa. Kirjan alku on matemaattinen, kun Smil käy läpi kasvussa käytettäviä SI-järjestelmän mittoja sekä perehdyttää lukijan erilaisiin kasvukuvaajiin. Luvuittain käydään läpi eliöiden kasvua ennen siirtymistä ihmisiin, ja käyttämämme energian sekä rakentamiemme esineiden kasvuun. Lopuksi Smil tutkii vielä väestön ja yhteiskuntien kasvua, sekä ennustaa kasvun rajoja.
Ruokaosuus on maittavin osuus
Eläinkunnan kasvua käydään läpi lukuisten esimerkkien kautta. Itse kiinnostaa etenkin maatalous, jonka tuottavuus on kasvanut moninkertaiseksi. Ilmastodenialistien väitteet co2-tason ja lämpötilan nousun hyödyllisyydeltä eivät saa tukea faktoista, ilmastomuutoksen vaikutus kasveille on kokonaisuudessaan negatiivinen muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Suomessa voidaan ehkä tulevaisuudessa kasvattaa maissia, mutta etelämpänä kasvu tyrehtyy paljon enemmän mitä meillä (ehkä) hyödytään. Itseä kyrsii tämä Etelä-Suomen kurja tilanne, kun ilmastomuutoksen takia suurempi osa talvesta suhataan nollan yli ja ali kivan pikkupakkasen sijaan.
Eläinten kasvu on mielenkiintoisin osio. Yllätyn, kuinka hyvä rehun ruumiinmassaksi muuntamisen hyötysuhde on, rasvalle jopa 70%, ja nykyisin halutulle rasvattomalle lihallekin 45% (vegaanien puheista kuvittelin hyötysuhteeksi pikemminkin 4,5%). Yllätyn myös siitä, miten erinomaista ravintoa liha on: kaikissa eläinproteiineissa on ravinnon kannalta optimaalinen aminohappojen suhde ja miltei kaikki ovat täysin sulavia! Kasviproteiinien sulavuus sen sijaan on parhaimmillaankin alle 80% ja yhdessäkään kasvissa aminohappoja ei ole oikeissa suhteissa.
Lihantuotanto ei – tietenkään – ole ongelmatonta, etenkin kirjan esimerkit Yhdysvalloista ovat suomalaisella maaseudulla varttuneelle kahjoja: eläimille dumpataan kasvuhormoneja ja antibiootteja, ja sitten ihmetellään, miksi antibioottiresistenssi yleistyy! Kuunteleen samaan aikaan Tetragrammatonia (mainio podi, jossa ei koskaan tiedä mitä saa, välillä tosin lipsuu niin huuhaan puolelle että joutuu skippaamaan jakson) jossa Mark McAfee moittii amerikkalaista maitotilahygieniaa joka on niin kehnoa, että hänen tuottamassaan raakamaidossa on pidempi parasta ennen -päiväys kuin tavallisessa pastöroidussa maidossa! Matka suomalaisiin pihattoihin ja usein kesäisin ulkona laiduntavaan karjaan on valtava, jenkkilässä varmaan minäkin olisin vegaani! 😄
Maitoa väitetään netissä Valion masinoimaksi huijaukseksi, mutta se saa Smililtä kunnianpalautuksen. Smil summaa maidon olevan ihmisen kasvun kannalta paras proteiinin lähde, ja kertoo kuinka pohjois-Euroopassa on perinteisesti ollut pidempiä ihmisiä kuin eteläisemmissä maissa, joissa karjankasvatus ei ole ollut mahdollista samassa mittakaavassa. Hän kertoo toisaalla kirjassa maidon olevan myös parasta ravintoa aliravituille lapsille.
Kirjaa lukiessa nolottaa oma hyväuskoisuus. Olen toki aiemmin kritisoinut päivitettyjä ravitsemussuosituksia, joissa ruuan terveellisyys on häivytetty taka-alalle ympäristönäkökohtien edellä (miksi ihmeessä tieto terveellisyydestä piilotetaan ravitsemussuosituksista?), mutten näköjään silti ole pysähtynyt kyseenalaistamaan väitteitä riittävästi. Biologisesti ajateltuna olemme kehittyneet eläinkunnan tuotteita syöden, joten onko ihme, että liha ja maito ovat ravintona meille optimaalisia?
Pidän Smilin suorasukaisesta tavasta kuitata ravinnon epätasaisen jakautumisen ongelmat. Länsimaissa liikalihavuuden ongelma on triviaali: ei tarvitse kuin yhdistää kohtuullinen ravinto ja päivittäinen liikunta. Hänen mukaansa edes aliravitsemus ei vaadi ulkopuolista apua kuin muutamassa köyhimmässä afrikkalaisessa valtiossa, vaan asia on ratkaistavissa kohtuullisen keveillä kansallisilla toimilla.
Koneita ja rakennelmia
Erilaisten energiantuotantomuotojen käsittely on osin toistoa aiemmasta kirjasta. Luen ihan mielelläni kuinka energiantuotanto on tehostunut pienistä vesi- ja tuulimyllyistä höyrykoneiden kautta ydinenergiaan.
Osio on kuitenkin kirjan tylsin. Rakennelmista lukeminen on vähän kuin Guinnessin ennätysten kirjaa lukisi: alkuun ihan kivaa, mutta muutaman aukeaman jälkeen alkaa kyllästyä. Pisimmät tunnelit ja sillat innostavat kuitenkin sen verran, että Espanjasta etätöistä palatessa on pakko ajaa Millaun sillan yli, vaikka se pikku lenkin tekeekin.
Jotkin kohdat saavat ajattelemaan. Olen esimerkiksi ihmetellyt pakottavaa tarvetta asua omasta mielestä yliväljästi, ja yllätyn kuinka jenkkilässä perus omakotitalo on jo 250 m2. Näköjään neliöt per lärvä ovat monikymmenkertaistuneet kaikissa länsimaissa (ja nopeimmin Kiinassa). Suomessakin on uusissa taloissa pakko olla oma huone jokaiselle lapselle, ainakin kolme vessaa, ja kylppärissä kaksi vierekkäistä suihkua vaikka tarvetta samanaikaiselle suihkuttelulle on tuskin edes joka kuukausi.
Osansa kehitykseen on myös viranomaismääräyksillä. Yöpyminen Pasilan airbnb-yksiössä pisti ihmettelemään mikä järki on puolet asunnon lattiapinta-alasta vievällä kylpyhuoneella? Riittäisikö, jos joka toinen tai joka kolmas asunto olisi esteetön? Samalla tavalla myös autojen koko on kasvanut viranomaismääräysten ansiosta, kun massa on noussut lähinnä turvallisuuden ja hieman nurinkurisesti osin ympäristömääräysten vuoksi (DPF, EGR, SCR). Harva ihminen tajuaa vaativansa yhtäällä pienempiä päästöjä, ja toisaalla suurempi asuntoja tai painavampia autoja, jotka tarkoittavat suurempia päästöjä!
Yhteiskunnat
Lopuksi tutustutaan yhteiskuntiin ja meno kiihtyy jälleen. Smilin mukaan väkiluku laskee Euroopassa noin 60 miljoonalla vuoteen 2080 mennessä, jolloin ilman maahanmuuttoa eurooppalaisia olisi 450 miljoonaa. Smilin ennusteen mukaan mantereen islamilaisten naapureiden väkiluku kasvaa samaan aikaan 1,3 miljardiin. Pistää miettimään, mitä siitä voi seurata.
Myös Kiinan kasvu hyytyy Smilin mukaan vääjäämättä, sillä väestö ikääntyy vielä paljon nopeammin kuin Euroopassa! Smil laskee, ettei bkt per kiinalainen ehdi nousta kuin maksimissaan kolmannekseen USA:n tasosta ennen kuin huoltosuhteen heikkeneminen hyydyttää kasvun. Näkemys on sama kuin aiemmin lukemassani teoksessa Kiinan maailma, mikä saa pohtimaan koittaako Kiina jotain pientä sotilaallista kikkaa Yhdysvaltoja vastaan nähdessään suhteellisen asemansa jatkossa väkisin vain huononevan.
Smilin mukaan taloudellisen kasvun vaikutus talouskasvuun on ilmeinen. Hän esittelee uusia tutkimuksia, joiden mukaan avoin kauppa vaikuttaa jopa 40% aiemmin luultua enemmän. Kas kummaa, että Trumpin tullisekoilut sotkevat taloutta.
Tuloerojen tutkiminen menee taas metsään. Ihmettelen, miksi jatkuvasti pitää verrata suhteellisia osuuksia sen sijaan, että tutkittaisiin onko ihmisillä ruokaa, vaatteita ja katto pään päällä. En jaksa kaiva tilastoa kuinka paljon absoluuttinen köyhyys on vähentynyt markkinatalouden ansiosta, vaan jatkan eteenpäin.
Sen sijaan käytetyn energian talteenotto on mielenkiintoista kamaa. Esihistoriallisella ajalla ihmisten energiankulutus syntyi ainoastaan syödystä ruuasta ja sen valmistamisesta avotulella, johon energiaa kului vuodessa n. 5 GJ per lärvä. Rooman valtakunnassa luku oli jo noin 20 GJ per lärvä, mutta nousu oli hidasta – 1800 -luvulle tultaessa energiankulutus oli vieläkin vain 25 Gj per naamataulu. Teollistumisen jälkeen homma räjähti käsiin, ja nyt ollaan jo 240 GJ per lärvi tasolla. Energiankäyttö on siis 50 -kertaistunut, mutta kun huomioidaan hyötysuhteen paraneminen avotulen 5% ja vetojuhtien 15% tasosta kaasulämmityksen 95% ja sähkömoottorin 90% hyötysuhteeseen, niin Smil päätyy energian talteenoton hyödyllisen lisäyksen olevan peräti 250 -kertainen esihistoriaan nähden. Hurja nousu!
Scifihenkistä jatkuvaa kasvua
Kasvun rajoissa toistetaan tuttua mantraa talouskasvun mahdottomuudesta. Ymmärrän toki, että jopa fuusiovoiman mahdollistuessa pitäisi lopulta käyttää kaikki maailman meret energiaksi, mutten silti liity degrowth -ajatuksen kannattajiin, sillä mikä pakottaa meidät pysymään omalla planeetallamme?
Pysytään vielä hetki maan kamaralla. Lasken huvikseni kuinka paljon aurinkopaneeleja pitäisi asentaa, jotta koko maailman primäärienergia voitaisiin korvata aurinkoenergialla. Huomioin myös, että primäärienergian tarve vähenisi, kun tuotettaisiin suoraa sähköä, eikä poltettaisi fossiilisia (eikä energiaa kulu fossiilisten maasta kaivamiseen ja kuljettamiseen, ja sen jälkeen kurjalla hyötysuhteella polttamiseen). ChatGPT:n avustuksella tulos on 200 000 km2 paneelikenttä, joka on yllätyksekseni vain noin 2% Saharan pinta-alasta (tietysti paneelit kannattaisi hajasijoittaa). Kun paneelituotanto kasvaa nopeasti, noin 25% vuodessa, niin hoksaan tuotettujen paneelien määrän yltävän nykytahdilla 200 000 km2 jo 12 vuodessa!
Asia ei ole niin yksinkertainen, koska jatkuva kasvu tuskin on realistinen vaihtoehto, vaikka tuotannon kasvun aiheuttama hinnanlasku myös nostaa kysyntää ja pitää pyörää pyörimässä kasvattamalla aurinkoenergian kilpailukykyä suhteessa muihin energiamuotoihin. Pyydän ChatGPT:tä tekemään realistisemman arvion olettaen kasvun hiipuvan logaritmisesti (aivan kuten Smil kirjassa opettaa, en minä tätä turhaan lukenut), jolloin 200 000 km2 ala saavutetaan edelleen 15-30 vuoden kuluessa. Tämähän näyttää ihan mahdolliselta, nyt pitäisi vaan saada päättäjät tajuamaan asiantila ja ensitilassa päällystää kaikki katot Kravun ja Kauriin kääntöpiirien välissä, jossa nyt operoidaan lähinnä fossiilisilla polttoaineilla.
Pelkästään aurinkoenergian potentiaalia on vasta raapaistu, sillä aurinko tuo maahan energiaa n. 10 000 kertaa enemmän kuin mitä ihmiskunta kuluttaa. Asteroidivyöhykkeen metallivarojen hyödyntäminen kuulostaa vielä scifihommilta, mutta SpaceX:n uudelleenkäytettävät kantoraketit ovat laskeneet avaruuslentojen hintaa niin paljon, että kaivostoiminta voi olla mahdollista vielä elinaikanamme. Ja potentiaali on hurja: yksinään rautanikkelipitoinen 16 Psyche -asteroidi riittäisi nykykulutuksella miljooniksi vuosiksi! Niin pitkään kun maan ulkopuolista elämää ei löydy, ei kellään liene myöskään nokan koputtamista avaruudenvarojen hyödyntämiseen. Palataan keskusteluun sitten, kun olemme tyypin II sivilisaatio!
Kiinnostavaa mutta itseään toistavaa
Kirja on pääosin oikein kiinnostavaa, mutta ihan kaikkea ei vaan jaksa lukea ajatuksella. Tilastoja ja numeroita on liikaa, eikä samaa analyysia jaksa lukea ensin Yhdysvalloista, sitten Euroopasta ja lopuksi Kiinasta. Lukeminen menee silmäilyksi, kun lasketaan samantyyppisiä juttuja monta toisensa jälkeen.
Kirjaan mahtuu myös muutamia virheitä. Smil väittää Great Western -höyrylaivan tehoksi 335 kW, vaikka oikea luku on 560 kW, mutten pidä syntiä suurena kirjassa, jossa esitetään tuhansia numeroarvoja (pikemminkin ihmettelen miksi luku tuntui minusta väärältä ja tarkistin sen 😅). Seuraava looginen virhe on jo vakavampi: Smil väittää, ettei kasvien geenimanipuloinnin vastustuksella ole vakaata tieteellistä perustaa, mutta sekoittaa todisteiden puuttumisen puuttumisen todisteeksi. Lisäksi hän toteaa ”koulutuksen osuus modernin taloudellisen kasvun kehityksessä näyttää itsestään selvältä” ymmärtämättä syyn ja seurauksen kulkevan toiseen suuntaan: talouskasvu mahdollistaa koulutuksen eikä toisin päin.
Puutteistaan huolimatta Kasvu on mainio tietopläjäys, jota voi suositella etenkin insinöörihenkisille lukijoille.
Arvosana: 3+/5
