Dorian Grayn muotokuva on tarina nuorukaisesta, joka myy sielunsa Saatanalle säilyttääkseen nuoruutensa ikuisesti. Toive toteutuu, ja Dorian ei näytä vanhenevan lainkaan – sen sijaan hänestä maalattu muotokuva ikääntyy hänen puolestaan, ja sen kasvoille kuvastuvat kaikki tehdyt synnit. Pian Dorian ei enää kestä katsoa irstasta muotokuvaansa.
Dorian Grayn muotokuva on Oscar Wilden (1854-1900) ainoa romaani. Vuonna 1890 valmistunut teos on yhdistelmä kauhukertomusta ja yläluokan joutilaisuutta, joka johtaa luonnollisesti holtittomaan biletykseen lieveilmiöineen. Aikanaan teosta kritisoitiin paheellisena, ja siitä löydettiin homoseksuaalisia vivahteita – näitä en havainnut – joita käytettiin oikeudenkäynnissä Wildeä vastaan vuonna 1895. Wilde ei suostunut pakenemaan oikeudenkäyntiä Ranskaan ystäviensä kehotuksesta huolimatta, ja hänet tuomittiin säädyttömyydestä vankilaan. Samassa yhteydessä kirjailijan koko omaisuus pakkohuutokaupattiin ja iso kasa käsikirjoituksia päätyi teille tietymättömille (ja vielä isompi kasa tekstejä julkaistiin muka Wilden kirjoittamina). Vankilasta vapauduttuaan rahaton Wilde muutti mannermaalle, ja kuoli muutamaa vuotta myöhemmin.
Teos on epätasainen lukukokemus. Välillä tarina imaisee mukaansa, mutta joissain kohdissa keskustelut ja filosofointi tuntuvat päälleliimatuilta. Miinusta tulee etenkin osiosta, jossa listataan tarkoitushakuisesti historiallisia synnintekijöitä. Kieliasu ei muutenkaan ole ihan kaikkein kovinta settiä, ja ärsyynnyn mm. tietyn sanan toistumisesta moneen kertaan samassa virkkeessä. Myös juoni kärsii ennalta-arvattavuudesta, ja veikkaan jokaisen hoksaavan jo varhaisessa vaiheessa kuinka Dorian Grayn tarina päättyy.
Hyvänä puolena hahmoja on sopivan vähän, joten pysyn äänikirjassa hyvin kärryillä. Dorian Grayn lisäksi päähenkilöitä ei ole oikeastaan kuin kaksi: hänen muotokuvansa maalannut Basil Hallward, ja ryyppykaveri Lordi Henry Wotton. Sivuhenkilöiden roolina on lähinnä kärsiä, kun Dorian ajautuu entistä syvempiin vesiin.
Vaikka Wildeä syytettiin säädyttömyydestä, on nykylukijan vaikea ymmärtää mikä tässä nyt on niin kamalaa. Oopiumia ja tietenkin alkoholia kuluu runsaasti, ja öisin livahdetaan porttolaan, mutta tapahtumia ei kuvata kovinkaan yksityiskohtaisesti.
Teos on parhaimmillaan mainio kuvaus yläluokan Lontoosta 1800-luvun lopulla. Yläluokan elämä esitetään tarkoituksettomana laiskotteluna ja haahuiluna, mikä lienee Wilden tarkoituskin; mies dissasi ahdasmielistä englantia ja yläluokan tapoja. Epätasainen, ennalta-arvattava juoni, ja teennäiset keskustelut laskevat kuitenkin tasoa, joten arvosanaksi tulee vain hyvä erinomaisen sijaan.
Arvosana: 3+/5
