Aloitin Paul Austerin (1947-2024) teoksiin tutustumisen kahdesta viimeisimmästä teoksesta, joten ajattelin seuraavaksi kokeilla mistä kaikki alkoi. New York -trilogian avausosa Lasikaupunki ei säväyttänyt, eikä Aaveita toimi sen paremmin.
Tämäkin dekkari alkaa tuttuun tapaan erikoisella toimeksiannolla. Päähenkilö, yksityisetsivä Blue, saa White nimiseltä mieheltä tehtäväksi seurata Black nimisen henkilön tekemisiä. Blue seuraa kohteensa tekemisiä päivästä toiseen kadun toiselta puolelta, ja pitkästyy kun mitään ei oikein tapahdu – ihan kuten lukijakin.
Dekkaria ei ole tässäkään alun jälkeen edes nimeksi. Homma lähtee aika pian lapasesta, päähenkilö(t) sekoilevat ja pohdinta muuttuu insinöörin logiikkaan sopimattomaksi. Tavallaan tarinassa olisi tolkkua, jos sekoilulla olisi joku syy; pelkkä sekoilu sekoilun vuoksi ei avaudu.
En pääse tälläkään kertaan selvyyteen mitä Auster haluaa kertoa. Ehkä hän jälleen kirjoittaa itsensä tarinaan: Black vain istuu pöytänsä ääressä ja kirjoittaa, ja poistuu ainoastaan hakemaan ruokaa. Blue kirjoittaa hänkin, mutta pelkästään raportteja Blackin kirjoittamisesta. Kirjailijoita kaikki tyynni.
Googletan huvikseni mitä merkityksiä muut lukijat ovat kirjasta löytäneet. Pyörittelen päätäni – aika kaukaa haettua. Blaah.
Olen selkeästi suoraviivaisempien kirjojen ystävä. Jätän kolmannen osan väliin, ja jos Austeria vielä luen, jatkan herran viimeisimmistä teoksista.
Arvosana: 1/5
