Liisan seikkailut ihmemaassa oli pakko napata lukuun kirjaston hyllystä, koska tämä klassikko on onnistunut välttelemään lukujonoa jo aivan liian pitkään. Tarina on periaatteessa tuttu ja monet hahmot ovat löytäneet tiensä muualle populaarikulttuuriin. Ei muuta kun lukemaan.
Tartuin kirjaan innolla, mutta huomaan nopeasti tämän olevan ihan pelkkää silkkoa sisältä. Sadut jankkaavat paikallaan, ihan kuin olisi levy jäänyt pomppimaan. Mukanokkelat viisaudet eivät jaksa pitkään naurattaa, enkä minä ainakaan niistä mitään suurempaa elämänviisautta löydä.
Juonessa ei ole oikeastaan mitään jatkuvuutta. Satunnaiset tapahtumat seuraavat toisiaan ja kohtaamiset noudattavat ekan vartin jälkeen samaa kaavaa. Yksittäiset onnistumiset eivät kanna koko kirjan läpi. Ei tähän himoa synny, joten pitää vetää kiukulla läpi.
Kirjan parasta antia on kuvitus. Piirrokset ovat taidokkaita ja niiden voimalla jaksaa lukea tekstin. Toinen ilon aihe on lopun tulkinnallinen osuus, jossa pohditaan kirjailijan piilotettuja motiiveja sellaisella innolla, että oikein naurattaa. C’mon, mitä jos tämä onkin vain lastenkirja?
Onko tulkintani jo liian tylyä? Pitäisikö minunkin lukea tämä ihan vaan lastenkirjana, eikä etsiä mitään kätkettyjä merkityksiä? Kenties kokeilen uudelleen jahka jälkikasvu vähän varttuu.
Arvosana:
Kirjana: 1/5
Konseptina: 3/5
Lastenkirjana: ?/5
