Ester, teurastaja on hämmentävä kirja. Teurastaja on mielenkiintoinen valinta tarinan päähenkilöksi, ja kun hänen vastinparinaan on Keinosiementäjä, ei luvassa todennäköisesti ole tavallinen tarina. Mariia Niskavaaran esikoiskirja palkittiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla 2025 ja sen käännösoikeudet ovat myyneet kuin häkä (30+ maata lukuhetkellä). Kirjaa on kehuttu, toivottavasti maittaa minullekin.
Alku on lupaava. Sijoitan mielessäni tarinan Forssaan; ilmiselvään kirjan kuvaamaan lihakaupunkiin, johon kaikki kirjan kuvaukset sopivat. Forssassa on teurastamo, ja kaupunki on mielikuvissani hajuton ja mauton, kuoleva taajama puolimatkassa Turkuun. Voisin kuvitella, että siellä asuu Esterin kaltaisia ihmisiä.
Ester on todella häiriintynyt hahmo ainakin näin mieslukijan näkökulmasta. Ester pitää lihasta ja teurastamisesta, ja haluaa lapsia. Hän kaataa miehiä samaa tahtia kuin teurastaa sikoja, mutta isäksi sopivaa miestä ei vaan löydy. Lopulta hän kohtaa Keinosiementäjän, mutta haluttua lasta ei kuulu.
Tarina on välillä melkoista tajunnanvirtaa. Teksti on lyhyttä ja töksähtelevää, mikä on virkistävä poikkeus nykyajan pitkälauseisen proosan keskellä, ikään kuin vaikeat virkkeet tekisivät kirjasta paremman. Lyhyet päälauseet saavat kuitenkin lukijan miettimään, onko Ester vähän yksinkertainen.
Tarina on absurdi ja lyhyt, mutta olisin suonut sen olevan vieläkin lyhyempi, koska paukut loppuvat kesken. Alku on lupaava, joka erinomainen, puoliväli ihan OK, ja loppu suorastaan kehno. Tuomas Vimma on löytänyt voittajansa tönkköjen lopetusten sarjassa.
Parasta kirjassa on liharuokien kuvaus. Esterin kotona syödään aina hyvin. Lihaa ja perunaa on hänestä runollinen yhdistelmä, ja minun on helppo samaistua. Kotletit, ulkofilee, kasler, metwursti – kaikki lihakaupan herkut (pois lukien aladobi) saavat veden kielelle. Kirjan huipennus on illallinen, jolloin Ester tuo sulhasensa näytille: äiti kantaa pöytään lihamurekkeen, eikä pöydästä nousta ennen kuin se on syöty. Mahtavaa!
Minut kirja saa kuolaamaan ronskin lihakastikkeen ja kuoriperunoiden perään, mutta jotenkin epäilen, ettei se ole ollut tarkoitus. Selvitän kirjailijan taustoja, eikä hän ilmeisesti syö lihaa, muttei toisessa haastattelussa kuitenkaan tunnustaudu vegaaniksi. Jauhelihan kosketusta rakastava teurastajahahmo on entistä erikoisempi valinta kirjailijalta, joka haluaa nostaa esiin eläinten asemaa; en voi kuin kummastella erinomaista hahmonrakennusta. Ester on kaikessa eksentrisyydessään johdonmukainen kokonaisuus, vaikkei hahmona uskottava olekaan. Tai mistä minä tiedän, kai tämmöisiäkin ihmisiä voi olla? Ehkä ainakin Forssassa.
Ester, teurastaja on poikkeava lukukokemus. Jos haluat jotain erikoista, et tule pettymään: todennäköisesti joko pidät tai inhoat, haalea tämä ei ainakaan ole. Suosittelen pienistä puutteista huolimatta.
Arvosana: 4-/5
