Hyvän historia jäi lukematta ensimmäisellä yrityksellä, sillä jos kirjailijaa kehutaan kansilehdellä lauseella ”sanoi suorat sanat miljardööreille”, on ensimmäinen oletus kirjan olevan ”lukematta p*skaa”. Olin jo unohtanut koko lauseen, kun etsin kirjahyllystä luettavaa, ja jostain syystä selailin Hyvän historiaa. Kirja vaikutti ihan lukemisen arvoiselta, ja kirjan lopetettuani mietin miksi noin typerä mainoslause on pitänyt laittaa kirjan kanteen; sillä kun ei (onneksi) ole tekemistä sisällön kanssa kovinkaan paljoa.
Hyvän historia kertoon ihmisen hyvyydestä. Sen suurinta antia ovat ihmisen luontaista pahuutta todistaneiden tutkimusten debunkkaus; jos joku vielä luulee Stanfordin vankilakokeen (jossa poliisia näytelleistä tuli muka sadisteja) tai Milgramin tottelevaisuustutkimuksen (jossa koehenkilöt antoivat muka kuolettavia sähköiskuja) olevan validia kamaa, niin kannattaa lukaista tämä. Kirja vääntää rautalangasta miten kokeita manipuloitiin ja koehenkilöiden joukossa oli näyttelijöitä. Osuus on hyvä, mutta Bregman jättää olennaisen kysymyksen kysymättä: jos kerran ihminen on luonnostaan hyvä, niin miksi se väärentää tieteellisiä tutkimuksia?
Rutger Bregman fanittaa tunnetusti sosialismia ja feminismiä. Hyvän historia kärsii kirjoittajansa ideologiasta, sillä sosialismia ja feminismiä tungetaan puoliväkisin soppaan, jonne ne eivät kuulu. Tämä on kirjan ärsyttävin puoli.
Bregman kiukuttelee yksityisomistuksesta, mutta jättää vasemmiston mikä se parempi vaihtoehto muka on. Hän paheksuu säästämistä sillä perusteella, että metsästäjä-keräilijät jakoivat kaiken. Maatalouden keksiminen on huono juttu, kun kuulemma sitä ennen elettiin terveinä. Höpö höpö! Kaveri tuntuu oikeasti olevan tosissaan ja haikailevansa takaisin havumajaan – jonne varmaan onkin sitten tosi mukava kuolla oksanraapaman aiheuttaman infektion takia.
Itse asiassa Harari tyrmää Sapiens -kirjassaan Bregmanin väitteet metsästäjä-keräilijöiden elämän auvoisuudesta: kivikaudella tosiaan kuoltiin mitättömiin juttuihin, puutetta ruuasta oli koko ajan, ja lapsikuolleisuus (+äitikuolleisuus) oli karmealla tasolla. Esimerkiksi Ache -kansaa tutkimalla on havaittu, että metsästäjä-keräilijät surmaavat heikot lapset ja jättävät vanhukset yksin kuolemaan. Valitsen mieluummin nykyajan!
Herran esimerkit ovat älyttömiä. Hänen mukaansa yhteisomistus toimii, eikä yhteismaan ongelmaa kuulemma oikeasti esiinny. Olen eri mieltä: kolmasosa maailman kalakannoista on ylikalastettu, ilmakehä puskettu täyteen hiilidioksidia sekä ilmansaasteita, ja pohjavesikin loppuu monin paikoin. Silmät auki, Bregman! 😄
Patriarkaalimouhotus vasta ärsyttääkin. Kirjoittaja lipsuu anttiheikkilämäiselle uralla pyrkiessään todistamaan ettei biologisia sukupuolieroja ole; kun tarkistin yhden absurdin kuuloisen väitteen siitä, ettei empatiassa ole sukupuolesta johtuvia eroja, niin kirjan lähdeluettelossa mainitussa tutkimuksessa kuitenkin luki, että eroja löytyy! Nopea tutkimushaku toi eteen lukuisia paljon uskottavampia tutkimuksia empatian geneettisistä sukupuolieroista. Ei näin!
Bregman on keksinyt jostain, että metsästäjä-keräilijöillä oli täydellinen tasa-arvo, ja vasta maatalous sotki kaiken. Jäin miettimään, miten tämä tasa-arvoisuus on esiintynyt käytännössä; onko nainen silloin kyennyt yhdistämään paremmin äitiyden ja uran? Tuskin tissivauvan kanssa on mammuttimetsälle lähdetty silloinkaan, joten onko kivikaudella keskusteltu siitä, miksi naisen mammutti on pienempi kuin miehen mammutti? Ainakaan varallisuus ei ole jakautunut yhtään sen tasaisemmin, sillä todisteet puhuvat hierarkioiden ja yksityisomistuksen puolesta: yhdeltä vainajalta on löydetty 3000 luuhelmen nauha ja lapsilta jopa 60 ketun hampaista tehty koru.
Osan jutuista ohitan olankohautuksella tai muuten kirjoitan tätä vielä ensi vuonnakin. En esimerkiksi jaksa debunkata väitettä siitä, että ihmiskunta sai sukupuolitaudit riesakseen vasta maajussin (tietenkin mies) yhtyessä eläimeen. Huoh…
Kirsikanpoimintaa
Kokonaisuutena kirjasta jää kuva puolivaloilla tehdystä taustatyöstä. Bregman poimii kirsikoita, ja valikoi vaikkapa Pinkeriltä vain omaan agendaan sopivat asiat. Hän teilaa Pinkerin tutkimuksen alkuperäiskansojen väkivaltaisuudesta havaittuaan virheitä lähtöoletuksissa, mutta hyväksyy Pinkerin hypoteesin sotien ja väkivallan vähenemisestä. Jälkimmäisen virhe on kuitenkin paljon radikaalimpi, koska Pinker ei ymmärrä huomioida koko ihmiskunnan tuhoavan ydinsodan mahdollisuutta; jos Putin painaa hätäpäissään punaista nappia muuttuu koko laskelma kertaheitolla.
Minua ärsyttää humanistien kehnot matematiikan taidot, joten väännän rautalankaa. Pinker kärsii selviytymisharhasta: hän jättää huomioimatta vaihtoehdon, jossa vaikkapa Kuuban kriisi tai Korean sota olisi hyvin voinut eskaloitua ydinsodaksi. Menneellä vuosisadalla oli ja nykyisellä vuosisadalla on potentiaalia olla ihmiskunnan kaikkien aikojen tuhoisin! Pinkerin logiikalla viime launtain lottovoittajaa tutkimalla päätyisi johtopäätökseen, että lottoaminen on todella kannattavaa, vaikka oikea tapa olisi tutkia kaikkia eri skenaarioita – myös niitä häviäjiä. Voisiko joku laittaa humanisteille muutaman pakollisen matematiikan kurssin lisää?
Loogisia virheitä löytyy lisää vaikka kuinka, joten kirja on paikoin todella rasittavaa luettavaa. Joissain kohdin kirjaa on onneksi ja yllätyksekseni myös ihan mukava lukea. Kirja jättää sen vuoksi todella kaksijakoisen kuvan:
Plussaa: muutama ansiokas debunkkaus + viihdyttävät tarina
Miinusta: ärsyttävä epäloogisuus ja vakavat virheet matematiikassa
Bregman on kuitenkin välillä – toivottavasti ei huomaamattaan – ihan jyvällä siitä miten maailma toimii. Hän löytää hyviä esimerkkejä toimivasta markkinataloudesta, ja nostaa esiin muutamia fiksusti johdettuja firmoja. Ehkä hän vain ei osaa tehdä eroa pro-business ja pro-markkinat -ajattelujen välillä. Kenties kaveri olisi kehityskelpoinen jos vain malttaisi luopua ennakkoasenteistaan?
Viimeisenä tuomiona olen iloinen, että luin kirjan omista ennakkoasenteistani huolimatta (tai ehdin unohtaa välillä ennakkoasenteeni!). Kokonaisuus olisi toki ollut parempi ilman sosialismin ja feminismin sotkemista muuten maukkaaseen soppaan, mutta suht’ helposti sattumat sai noukittua sivuun. Kaikkea ei ole pakko niellä! Sen verran viesti ihmisen hyvyydestä uppoaa, etten usko Bregmanin tarkoitusperien olevan tietoisesti pahoja; ei hän varmaan tahallaan kuraa kirjoita, hän ei vain tiedä oletustensa olevan pielessä, mikä onkin ihan inhimillistä. Ihan hyvää kamaa löytyy seasta, vaikkei osa jutuista kestäkään läheisempää tarkastelua.
Jos ei ole yhtä allerginen epäloogisuuksille kuin minä, voi arvosanaa nostaa pykälällä.
Arvosana: 3-/5
