Silloin itse olen maailma: mitä tietoisuus on ja miten sitä laajennetaan

Silloin itse olen maailma: mitä tietoisuus on ja miten sitä laajennetaan sukeltaa ainoaan asiaan, jonka ihminen kokee suoraan: tietoisuuteen. Vuonna 1956 syntynyt Christof Koch on tehnyt pitkän uran neurotieteen parissa ja tutkinut erityisesti tietoisuutta. Koch on edustaa nykyisin vähemmistöön jäänyttä vapaan tahdon koulukuntaa, ja esittelee kirjassa integroidun informaation teorian, jonka perusoletuksiin kuuluu tietoisuuden kyky aiheuttaa muutos.

Tietoisuus ja sen suhde fyysiseen maailmaan on aina kummastuttanut ihmisiä. Ajatus maallisesta maailmasta erillisestä tietoisuudesta, sielusta, on vastustamaton (etenkin maallisen elämän jälkeen eloa jatkava sielu). Descartes päätyi kuuluun lauseeseen Cogito, ergo sum (ajattelen, siis olen) pohtiessaan voivansa olla varma vain sielunsa olemassaolosta. Vartalosta hän ei voinut olla varma, ja siksi niiden täytyy olla eri asiat.

Aivoista erillinen sielu aiheuttaa kuitenkin ylitsepääsemättömiä ongelmia. Missä sielu oli ennen syntymää? Minne se menee sen jälkeen? Kochin mukaan tilanne on selvä: kokemusta ei voi olla ilman alustaa, tietoisuutta ei voi olla tyhjiössä. Neurotieteilijän sananparsi on lyhyt ja ytimekäs: Ei aivoja, ei mieltä.

Kochin jutut naurattavat välillä. Hän lähettää hammassärystä kärsiessään kirjeen filosofi Daniel Dennettille, joka väittää kivun olevan pelkkä kognitiivisen sekaannuksen aiheuttama harha. Naurahdan kysymykselle yhtyykö ylösnoussut sielu sairaalasängyn riutuneeseen ruumiiseen vai palautuuko jostain nuoruuden uhkein ulkoasu. Olisin mielelläni kuullut, mitä Dalai lama sanoi hänen kritiikilleen reinkarnaatiosta!

Vapaata tahtoa etsitään kvanttimekaniikasta myös Kochin kirjassa. Koch päättelee, että klassiseen maailmaan verrattuna aivojen sisäiset kvanttivaikutukset voisivat selittää kyvyn oppia nopeasti ja tehokkaasti, vaikka näyttääkin vahvasti siltä, ettei kvanttimekaanisten ilmiöiden pitäisi olla mahdollisia makromaailmassa. Asia on lopullisesti ratkaisematta, ja jään pohtimaan millä ihmeellä asian edes voi ratkaista suuntaan tai toiseen?

Integroidun informaation teoria selittää vapaan tahdon

Integroidun informaation teoria (IIT) on kirjan kiinnostavinta, ja vaikeimmin ymmärrettävää asiaa. Teoria olettaa, että maailma on olemassa vaikkei itse ole tietoinen, mikä on Kochin mielestä radikaalia ja minulle itsestään selvää. Miksi maailma ei olisi olemassa?

Opin, että solipsismin mukaan maailma on vain oman tietoisuuden tuotosta, ja se syntyy ja kuolee mukanani. Asiaa on mahdoton kieltää loogisin perustein, joten Koch tyytyy kuittaamaan sen narsismin äärimmäisenä muotona. Pidän miehestä koko ajan enemmän!

Koch ei myöskään usko siihen, että elämme simulaatiossa, koska loogisesta mahdollisuudesta ei seuraa fysikaalista mahdollisuutta. Pidän Kochin äärimmäisen yksinkertaisesta ajattelusta; hän kuittaa myös vapaan tahdon vastaisena todisteena käytetyn Libetin valmiuspotentiaalikokeen yksinkertaisena argumentaatiovirheenä: Libet osoittaa korrelaation, mutta missä on kausaliteetti? Koch käskee lukijaa sanomaan ääneen korrelaatio ei ole kausaatio. En sano, mutta melkein nauran ääneen.

Tietoisuuden tutkiminen puhtaan fysikaalisesti näkökulmasta törmää aina ”vaikeaan ongelmaan”, eli mahdottoman tuntuiseen tehtävään selittää miten ja miksi tietoisuus aivoissa syntyy. Integroidun informaation teoria lähtee tutkimaan ongelmaa toisesta suunnasta, eli se tavallaan olettaa tietoisuuden olevan olemassa. Mielestäni lähtökohta on looginen ja suorastaan nerokas, koska kaikki voimme sanoa varmasti kokevamme tietoisuuden. Miksi sen olemassaolo ei siis olisi varmaa?

Integroidun tietoisuuden aksioomia saa pureskella hetken aikaa, enkä voi väittää sisäistäneeni niitä kunnolla. Koch ei selittele liikoja, joten lukua pitää tutkia hartaudella.

Aksioomat ovat:

1. Intrinsisyys eli sisäisyys. Kokemus on subjektiivinen, eli se on olemassa vain itselle, ei muille.
2. Informaatio. Jokainen kokemus on erityinen.
3. Integraatio eli yhdistäminen. Tietoisuus koetaan aina yksikössä, ei monikossa. Kukaan ei voi samaan aikaan kokea montaa tietoisuutta. Tätä kirjoittaessani kokemukseni muuttuu, kun käännän katseeni näppäimistöltä ulos lehdettömiin puihin, mutta se on edelleen sama tietoisuus. Kokemani yhdistyy yhdeksi tietoisuudeksi.
4. Ekskluusio eli poissulkeminen. Jokainen kokemus on tarkkarajainen, se on vain sisältönsä, muttei enempää tai vähempää. Kun katson ikkunasta ulos, näkökenttäni on rajattu, näen tarkasti katajan johon katseeni on kohdistunut ja summittaisena hahmona muun maiseman, mutta näkökenttäni ulkopuolella ei ole olemassa mitään kokemusta. Alueella näkökenttäni ympärillä ei ole väriä tai muotoja. Sitä ei ole. Kun tätä miettii kokemus on on hämmentävä; samaan aikaan koen näkeväni kaiken, mutten pysty kokemaan mitä on näkemäni ulkopuolella. Yritän miettiä miltä näkökenttä takaraivossani näyttää. Ekslusiivinen kokemus sulkee ulkopuolelleen kaiken muun, jonka voisi kokea.
5. Kompositio eli koostumus. Jokainen kokemus koostuu osista. Kun katson ikkunasta katajaa, sen vieressä on lehdetön vaahtera, ja maa sen alla on lumen peittämä. Taivas on kirkas enteillen auringonnousua. Katajan takana näen suuren siirtolohkareen ja lumesta törröttäviä puuntaimien merkkikeppejä. Siirtolohkareen takana nousevan mäen päällä on suuria mäntyjä, joista yhden latva on kuollut. Katajan ja ikkunan välistä kulkevat jonkun eläimen jäljet, jotka näyttävät liian suurilta jänikselle, mutta liian pieniltä peuralle. Lukematon määrä tällaisia suhteita muodostaa kokemuksen fenomenaalisen rakenteen.

Koch toteaa näiden viiden aksiooman olevan kiistatta tosia. En itsekään kykene kuvittelemaan kokemusta, joka ei niitä täyttäisi.

IIT siis lähestyy biologiaa kokemuksen näkökulmasta. Aksioomat asettavat rajat alustalle, jossa tietoisuus voi syntyä. Mitä rajat konkreettisesti ovat, on vielä hämärän peitossa. Mitä aksioomat käytännössä tarkoittavat biologisen alustan – siis ihmisen kohdalla aivojen kannalta?

1. Intrinsisyys tarkoittaa, että tietoisuuden alustalla on oltava sisäistä syyn ja seurauksen voimaa, siis sen on kyettävä tuottamaan sisäisestä erosta seuraus (suomeksi tämä vaatii vapaan tahdon olemassaoloa)
2. Informaatio tarkoittaa sitä, että tietoisuuden alusta on tietyssä tilassa. Siis aivojen neutronit ovat tietyissä tiloissa, mikä tarkoittaa niillä olevan erityinen syyn ja seurauksen voima.
3. Integraatio tarkoittaa, että tietoisuuden alustalla on oltava erityinen syyn ja seurauksen voima. Alustaa ei voi palauttaa osajoukoiksi, jotka eivät ole olemassa itselleen. Palautumattomuuden mitta on integroitu informaatio; mitä enemmän sitä on, sitä tietoisempi alusta on.
4. Ekskluusio tarkoittaa, että tietoisuuden alustalla on oltava tarkkarajainen syyn ja seurauksen voima. Joiden neurotieteilijöiden mielestä ero on keinotekoinen, mutta Kochin mukaan oleellinen. Alustan rajalla voi olla neutroneita, jotka tuottavat tiedostamattomia vinoumia.
5. Kompositio tarkoittaa, että tietoisuuden neuraalisilla korrelaateilla on oltava rakenteellinen syyn ja seurauksen voima. Näiden määrä on käsityskyvyn ulkopuolella kun neutroneja on miljardeja (määrä on (n^2)^2).

Integroidun informaation teoria ei edellytä, että aivoilla olisi vain yksi alusta. Koch esittää, että esimerkiksi Bocan alueella (joka vastaa puheen tuottamisesta) voisi olla yksi integroidun informaation maksimi, ja jossain muualla toinen vaimentunut maksimi, mikä selittäisi esimerkiksi konversiohäiriöt tai kyvyn ajaa autolla samalla kun on uppoutunut keskusteluun tai haaveiluun.

Tutkin IIT:n taustoja tarkemmin, esimerkiksi Wikipediassa pääsee jo hyvin kärryille. Koch on kirjoittanut kirjan kutakuinkin teorian 20-vuotispäivänä, ja ilmeisesti hänen panoksensa sen viimeisimpiin kehitysaskeliin on merkittävä. IIT herättää vastustusta, ja sitä on haukuttu pseudotieteeksi, mutta mitä ilmeisimmin se kestää kritiikin varsin hyvin. Kirjassakin kuvattu Templetonin säätiön rahoittama yhteistutkimus, jossa IIT:tä verrattiin kilpailevaan GNWT-teoriaan (Global Neuronal Workspace Theory), oli voitto IIT:lle, joka saavutti 2/3 tavoitteistaan toisin kuin GNWT, joka jäi nollille. Huhtikuussa 2025 – eli vuosi kirjan julkaisemisen jälkeen – Naturessa julkaisut tulokset näyttävät käsittääkseni vakuuttavilta ja teoria tunnustetaan tieteelliseksi, vaikka sen empiirinen tutkiminen onkin haastavaa.

Missä tietoisuus on?

Koch kertoo kiintoisasti pitkästä tietoisuuden etsinnästään. Hän kertoo vuonna 1998 lyömästään vedosta filosofi David Chalmersin kanssa, jota lyödessään hän väitti tietoisuuden neuraalisten korrelaattien (NCC, neural concious correlate) paikallistuvan 25 vuodessa,. NCC tarkoittaa mitä tahansa koettua havaintoa, esimerkiksi kevyttä kipua, avioeron aiheuttamaa epätoivoa tai vaikka orgasmia. NCC on kuitenkin paikallistettu kokeellisesti vain kerran, kun 14-vuotias tyttö koki aivokasvaimen vuoksi syyllisyydentunnetta, joka voitiin tuottaa ärsyttämällä samaa aivojen aluetta istutetulla elektrodilla.

Vaikka tietoisuus on vielä piilossa ja Koch tunnusti Chalmersille hävinneensä vedon, pystytään tietoisuuden olemassaolo aivoissa tunnistamaan tarkemmin. Koch kertoo tutkimuksistaan tietoisuuden tunnistavasta laitteesta, jolla on kokeissa kyetty erottamaan toisistaan hereillä olevat, nukkuvat, ketamiinilla piristetyt, koomassa olevat, ja anestesialla tiedottomaksi tehdyt aivot. Tästä on tulevaisuudessa hyötyä, kun arvioidaan onko potilas aivokuollut vai ei.

Joitain alueita, kuten pikkuaivot on rajattu pois tietoisuudelle sopimattomina. Pikkuaivojen myötäkytketty johdotus hoitaa omat asiansa, mutta syötteiden ja tulosteiden keskittymät puuttuvat (ei integroitua informaatiota). Pelkkä aivokudos ei riitä, vaan oleellista on sen johdotus. Koch löytää tätä aivokuoresta, muttei pidä sitä tietoisuuden edellytyksenä. Hän kertoo ikkunaan törmänneestä kolibrista, joka kenties koki pelkoa, ja esittää jopa mettä löytäneen mehiläisen kokevan pesään palatessaan tyytyväisyyttä, vaikka se onkin niin primitiivistä, ettemme tunnista sitä.

Laajennettu tietoisuus ja tekoäly

Koch kuvaa lopuksi tapoja laajentaa ajatuksia ja kertoo avoimesti omista kokemuksistaan erilaisten psykedeelien parissa. Uskonnolliset, mystiset ja erilaiset kuolemanrajakokemukset muuttavat ihmisen tietoisuutta, ja usein mahdollistavat suuretkin elämänmuutokset. Koch on innoissaan muutoksissa aivojen neuroplastisuudessa, ja mahdollisuuksista joita psykedeelien uudelleen alkanut tutkimus (jopa lääketieteellinen tutkimus kiellettiin 60-luvulla homman mentyä liian hapokkaaksi) voi meille tuoda. Yksi kokemus voi auttaa eroon viinasta, tupakasta, tai jostain muusta vuosia jatkuneesta pahasta tavasta, josta ihminen ei ole päässyt eroon vuosia kestäneen yrittämisen jälkeen.

Kertomukset ayahuascan ja 5-MeO-DMT käytöstä ovat mielenkiintoisia. Kokemukset vaikuttavat rankoilta, ja Koch varoittaa lukijaa omin päin kokeilun mahdollisista haitoista. Jokainen testaaja ei ole päässyt toivottuihin tuloksiin, vaikka vielä placebovaikutuskin on ollut auttamassa.

Koch paljastuu stoaalaiseksi, ja kuvaa kuinka sama kokemus voidaan kokea hyvin eri tavoin, joista osa edistää hyvinvointia ja osa ei. Vakavatkin ongelmat voidaan kehystää kasvattaviksi, vaikka näkemys aiheuttaa närää monissa. Uudistavat tietoisuudenkokemukset voivat olla avuksi, ja auttaa henkilöä kalibroimaan rajoittavat uskomuksensa uudelleen.

Tuntuu, että jokainen tutkija on nykyään stooalainen – ja hyvä niin! Koch kertoo kuinka häntä ei kertaakaan ole kyrsinyt Usan luoteisrannikon sateinen sää: ”huonoa säätä ei ole, on vain väärät vaatteet ja huono asenne”, hän ohjeisti itseään siirtyessään Kalifornian auringosta kohti pohjoista. Koch kertoo, kuinka oma asenne vaikuttaa tutkitusti terveyteen. Kannattaa ainakin uskoa vapaaseen tahtoon, koska omaa kohtaloaan ohjaavat ovat terveempiä kuin he, jotka ajattelevat olevansa ulkoisten voimien ohjauksessa. Narratiivi ratkaisee!

Tietoisuuden loppu pelottaa ainoastaan ihmistä, sillä muiden lajien ei ole havaittu tiedostavan elämänsä rajallisuutta. Laajennetun tietoisuuden kokemukset voivat poistaa eksistentiaalisen tuskan. Koch kertoo kuolevien aivojen poikkeavista sähköisistä purkauksista, ja pohtii niiden yhteyttä kuoleman viimeiseen vaiheeseen, hetkellisestä mielen kirkastumiseen, joka nykyisin yleensä katoaa lääkityksen sumuun.

Voiko mielen jatkossa ladata tietokoneelle, kuten Alistar Reynoldsin Ilmestysten avaruudessa tehdään? Voiko sielun siirtää toiseen kehoon, kuten Richard Morganin erinomaisessa kirjassa Muuntohiili tapahtuu? Kochin mielestä yksiselitteisesti ei, koska tietoisuus ei ole algoritmi (taas nerokas yksinkertaistus, mistä näitä tulee?). Hän epäilee silti jonkun kuolemansairaan jossain vaiheessa kokeilevan, vaikka aivojen pilkkominen niiden rakenteen kopioimiseksi piisirulle tarkoittaa väistämätöntä kuolemaa jo toimenpiteen alussa. Koch spekuloi, että ainoastaan jokin neuromorfinen laitteisto voisi kerätä riittävän syyn ja seurauksen voiman, jotta siltä voisi tuntua joltakin, mutta nykyinen prosessoritekniikka ei tähän taivu aivan liian alhaisen kytkeytyvyyden takia. ChatGPT tai muu kielimalli ei voi tulla tietoiseksi, vaikka harjoittelumateriaalia olisi äärettömästi.

Paras esitys tietoisuudesta

Kirja on välillä raskas lukukokemus, vai mitä sanot lauseesta: fysikalismi on edelleen filosofian ja luonnontieteen ortodoksiaa, kvanttimekaniikan syvällisellä tavalla intuition vastaisesta ja nykyään vakiintuneesta ei-lokaalisuudesta huolimatta. Lauserakenteet eivät ole suoraviivaisia, ja välillä joutuu lukemaan virkkeen kahteen kertaan ymmärtääkseen mitä Koch haluaa sanoa. Vähemmilläkin sivistyssanoilla pärjäisi.

Raskaudestaan huolimatta Kochin kirja on parasta mitä tietoisuudesta on julkaistu ainakaan suomeksi. Aiempiin lukemiini tietoisuutta käsitteleviin kirjoihin verrattuna Koch kirjoittaa perustellusti ja tieteellisesti, toisin kuin esimerkiksi Sapolski, joka sortuu sympatiaan ja selittää maailman murheet vapaan tahdon puuttumisena kirjassa Määrätty (en pitänyt lainkaan). Sapolskilta perustelut olivat hatarat, joten tältä pohjalta Koch vie kisaa vapaan tahdon olemassaolosta 10-0, vaikka ei tämäkään kirjan vielä mitään todista (jos ITT teoria pitää, niin sitten asia on selvä, mutta siitä ollaan vielä kaukana). Hyviä kirjoja aiheesta (suomeksi tai englanniksi) saa suositella kommenteissa!

Psykedeelikokemusten ja tietoisuuden tuoreimpien teorioiden käsittely samassa kirjassa tuntuu aluksi oudolta, mutta nostan Kochille hattua oman arvovallan laittamisesta peliin. Kaikki eivät varmasti katso hyvällä tajuntansa laajentamista, ei varsinkaan tiedeyhteisössä, jossa joutuu pelkäämään konservatiivien laittavan rahahanat kiinni. Psykedeelit kärsivät edelleen pitkästä jopa lääketieteelliseen tutkimukseen ulottuneesta täyskiellosta, joka vaikuttaa lukemani perusteella pääosin aiheettomalta, mutta onneksi Kochin mukaan niiden käyttö etenkin masennuksen hoidossa on pian arkipäiväistä.

Pidän kirjasta. Se on tiivis, mutta vaihteleva. Luku integroidun informaation teoriasta piti lukea kahteen kertaan ennen kuin pääsee kärryille, mutta onneksi sen sisältö ei ole oleellinen kokonaisuuden kannalta, ja sen yli voi hypätä niin halutessaan. Muuten teksti soljuu oikein mukavasti eteenpäin, kunhan sisäistää herran tyylin eikä pahastu sivistyssanoista.

Tämä sopii kaikille tietoisuudesta kiinnostuneille riippumatta siitä. mistä kirjan käsittelemästä kulmasta aihetta haluaakaan lähestyä.

Arvosana: 5-/5